Keväästä ja suomikoti-ikävästä

Syvä huokaus.

Se on taas se aika vuodesta, kun ikävä kotimaahan pulpahtelee pintaan tämän tästä ja kostuttaa siinä sivussa vähän silmäkulmiakin. Facebook on alkanut pikkuhiljaa täyttyä kavereiden jo melko kesäisistäkin kuvista, joita katsellessa näen talven horroksesta heräilevää luontoa sekä ihmisiä, joilla on silmissään aivan uudenlaista elämäniloa.

Kevät on aina ollut lempivuodenaikani. Vaikka sää saattaa vielä pitkään olla melkein mitä tahansa, on kevään ensimmäisissä lämpimissä auringonsäteissä aivan oma taikansa. Voisin katsella loputtomasti ensimmäisten lämpimien tuulenhenkäysten rytmissä huojuvia, elämänsä alkutaipaleella olevia koivunlehtiä, ihastella kaikkialle ilmestyviä, luontoäidin luomia kukka-asetelmia ja seurata katseellani korkealla liitäviä muuttolintuja aina niin kauan, kunnes niskani alkaa särkeä.

Olen kokenut suomalaisen kevään viimeksi kuusi vuotta sitten ja voi olla, että aika on kullannut osan muistoista, etenkin ne sellaiset, joita värittävät kellariin nousseet tulvavedet ja kesken työmatkan yllättävä räntäsade. Mutta silti, kaipaan sitä niin paljon, että sattuu. Toki kesää ja rantakelejä odotellaan kovasti täälläkin, mutta talven ja kesän väliin jäävä kevätaika ei ole lainkaan yhtä dramaattinen kuin Suomessa. Kevät saapuu täällä aina ikään kuin varkain ja lopulta on melko mahdotonta sanoa mihin talvi päättyi, mistä kevät alkoi ja joko se on ohi.

Myöskään ihmisistä ei täällä huomaa vuodenajan vaihtumista kuten Suomessa. Kun kevätauringon herättämää suomalaista voisi hyvin verrata ensi kertaa kevätlaitumille pääsevään lehmään, jää täkäläisissä ihmisissä se yht’äkkinen, suupieliä kohottava virtapiikki uupumaan. Tämä tietysti johtuu siitä, etteivät Kalifornian ihmiset ole koskaan talvihorrokseen vaipuneetkaan, mutta tavallaan se on juuri se juttu, mikä meistä pohjoisen ihmisistä tekee niin mielenkiintoisia. Se dramatiikka ja luonne, joka kulkee samassa syklissä luonnon kanssa. Sitä muutosta kaipaan nyt vähän itsessänikin.

Suomikoti-ikävääni ei ainakaan helpota se, että olen tehnyt alustavan päätöksen jättää tänä vuonna käymättä Suomessa. On helppoa sanoa, että tule käymään niin ikävä helpottaa, mutta tosiasia on se, että Suomi on täältä käsin katsottuna kaukomatkakohde eikä sinne lähteminen ole kovin yksinkertainen asia, niin ajallisesti kuin rahallisestikaan. Joten, ellei tässä nyt yllättäen ilmesty sponsoria matkaunelmiani kustantamaan tai tapahdu jotain muuta ihmettä, on tämän vuoden matkakassa jo taidettu hassata toisaalle ja edessä on ensimmäinen vuosi, jolloin en käy Suomessa laisinkaan.

Että nauttikaa te siellä siitä keväästä ja eloon heräämisen tunteesta. Minä koitan täällä Kaliforniassa päästä yli ikävästäni syömällä suomalaista suklaata. Josta muuten tulikin juuri mieleeni kesän uutuusjäätelöt, joita en nyt pääse maistelemaan. Voi rutto.

Kuvituksena räpsyjä Suomesta viime kesänä.

3 kommenttia artikkeliin ”Keväästä ja suomikoti-ikävästä

  1. Minullakin on ikävä Suomen vuodenaikoja – siis lähinnä kevättä ja kesää. Tosin viimeaikoina on saatu San Diegossakin vaihtelua sunny and 70 päiviin… May gray jyllää ja minulla on jo ikävä ikuista kesää.

    Tykkää

    • Haha, mä taas olen ihan innoissani tästä may graysta! Mun istutuksetkin tykkää, kun aurinko ei paahda ja oi, me niin tarvitaan vesisadetta! On ollut huisia, kun on satanut joka viikko, vaikka sitten ei olekaan viitsinyt pyöräillä ulkosalla. Sitä aurinkoa saa kohta yllinkyllin, siksi kai osaan nauttia tästä pilvikelistäkin 🙂 No, katsotaan kunhan el nino iskee päälle kunnolla, että onko vielä kivaa vai tuleeko Suomeen ihan tosissaan ikävä 😀

      Tykkää

  2. Surullisen kaunis kirjoitus,pieni latakko tuli silmista lukiessa mutta tassa totuus mun kannalta tana vuonna. Ma kavin jo melkein kahden viikon vierailulla.Sa olet ihan oikeessa, tuli vetta niskaan,pyykit kastui narulla,lopuissa linnun paskaa, niin kylma etta piti saunoa joka-ikinen ilta. Kylla ne koivut just alkoi vihertamaan kun loma oli puolessa.Olisi vaan ollut aurinkoa edes ripaus niin olisin kuvannut kun niita ei juuri harmaana paiva taivasta vasten erottanut. Rusakot juoksi ikkunan alta kaksivarinen turkki niskassa,kesakarvat tulossa talvikarvojen tilalle. Mut hei, Lonkero oli ihan niinkuin ennenkin,hyvaa! Ainahan se aika kultaa muistot.

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s