Mummolaji

Syvistä kansan riveistä kuului hivenen huvittuneitakin hymähdyksiä, kun kerroin Facebookissa ostaneeni kävelysauvat. Että tähänkö on nyt tultu, ruveta nyt harrastamaan tuollaista mummolajia. No kuulkaas niin se on, että näin reilusti yli kolmekymppisenä on jo korkea aika siirtyä hivenen rauhallisempien lajien pariin.

200516_1

Oikeastihan idea tähän uuteen urheilulajiin tuli rakkaalta aviomieheltäni, joka ei selvästikään ole päässyt nuoruusvuosien kilpahiihtotaustastaan yli. Koska olen kohtuullisen helposti ylipuhuttavissa kaikenlaiseen hulluuteen, ei mennyt aikaakaan kun jo seisoskelin Äänekosken laskettelurinteen juurella tuliterät dementiakepit käpälissä.

Ja niin tämä keski-ikääntyvä tuulipukukansalainen aloitti uuden harrastuksensa sauvomalla Äänemäkeä ylös ja alas, kävellen ja juosten.

200516_4

Siinä reilun kymmenen intervallivedon aikana oli aikaa miettiä, että mitä hemmettiä nainen tekee keskellä kesää laskettelurinteessä sauvat kädessä?

Se perimmäinen taka-ajatus koko touhussa on kai se, että kunto kohoaisi ja oppisi sietämään paremmin äärimmäistä rasitusta ja pakottavaa tarvetta oksentaa kesken liikkeen. Että jaksaisi nousta ylämäet rivakammin lenkillä, selviäisi paremmin HIIT-tunneista ja jaksaisi juosta karkuun kun taivas putoaa niskaan. Ja toisekseen, kyllähän tämä touhu on kaikessa hulluudessaan tavallaan ihan hauskaakin ja saattaa ainakin teoriassa polttaa muutaman rasvakilon vyötäröltä.

200516_3

Siinä naureskelijat ovat kyllä ihan oikeassa, ettei sauvakävely ainakaan tässä muodossa mitään oikeaa liikuntaa ole. Silkkaa masokismia tämä on.

 

5 kommenttia artikkeliin ”Mummolaji

  1. Sauvakävely on hyvä ja todella tehokas laji! Ei minua kolmikymppisenä ainakaan yhtään hymähdytä, jos joku sauvakävelee. Itsellänikin on kävelysauvat ja käytänkin niitä joskus. Kyse ei ole nolostelusta vaan laiskuudesta… Mutta onhan sulla oikean pituiset sauvat kävelyyn? Noi nimittäin näyttää aika pitkiltä kävelysauvoiksi. Suksisauvat eivät ole sopivat kävelyyn. Google löysi näköjään yhteishyvän jutun, jossa oli mielestäni ihan tiivistetyt ja hyvät ohjeet kävelysauvojen valintaan.

    Valitse oikeanpituinen kävelysauva
    Sopivan kävelysauvan pituuden saa kertomalla oman pituuden 0,7:lla. Tällöin käsillä pystyy työntämään tarpeeksi voimakkaasti.
    Tavalliselle kuntoilijalle sopivassa sauvassa kyynärpää on 90 asteen kulmassa ja sauvan kärki jalkaterän vieressä.
    Sauvojen pituuksia on viiden sentin välein. Rajatapauksissa kannattaa valita mieluummin lyhyempi sauva, mutta kokenut harrastaja voi käyttää pitempääkin sauvaa.
    Omat hiihtosauvat ovat kävelysauvoiksi liian pitkät, sillä sauvakävelystä puuttuu hiihdon liukumavaihe, jossa tarvitaan pitkää sauvaa.
    Sauvojen mittaan vaikuttavat myös

    fyysinen kunto
    nivelten liikkuvuus
    raajojen mittasuhteet
    vauhti
    maasto
    kokemus

    Tykkää

  2. Okei niin mä arvelinkin sitten kun katselin tuota mäkeä, huh. Siinä kyllä syke nousee ja varmaan tarviikin pidemmät sauvat kuin tasaiseen asfalttikävelyyn. Miten tämäkin voi olla niin välineurheilulaji. :O Mulla on sellaset lyhyet tai just ton ohjeen mukaiset kävelysauvat, jotka sopii just tasaiselle. En ole edes henkisesti valmistautunu tollasiin mäkitreeneihin. 😀

    Tykkää

  3. Minä vajaa neljäkymppinen sauvakävelen monta kertaa viikossa lääkärin ja fysioterapeutin määräyksestä, kuulemma parasta istumatyössä jämähtäneelle selälle. Ja sauvojen kanssa pääsee kyllä ihan erilaiseen vauhtiin kun ilman niitä kävellessä. Tehokas laji eikä hävetä, lenkkipolulla tulee vastaan paljon muitakin sauvojen kanssa jotka ei ole vielä mummoiässä 🙂

    Tykkää

  4. Paluuviite: This is why I sauvakävelen | Onnenpäivä

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.