Tämän päivän ehdottomasti parhaan uutisen tarjoaa Helsingin Sanomat, joka tietää kertoa, että ensi vuoden alusta Kielitoimiston sanakirja saa taas kansiensa väliin joukon uusia, suomen kielessä paikkansa vakiinnuttaneita sanoja, kuten emoji, granola, suppailu ja nyksä. Näiden uusien, virallisesti hyväksyttyjen sanojen joukkoon on kiipinyt eräs sana ylitse muiden. Ja nyt, anteeksi isä ja äiti karkea kielenkäyttöni julkisella paikalla, mutta perse-substantiivista johdettu verbi perseillä on nyt lunastanut paikkansa virallisen sanakirjan sivuilla.
Perseily on kuulunut omaan sanavarastooni jo vuosia enkä voi olla liiaksi ylistämättä sen napakkaa ilmaisua toiminnalle, jonka selittämiseen vaadittiin aikaisemmin useamman sanan ja käsimerkin yhdistelmä. Sanakirjassa perseilyn luonnehditaan tarkoittavan hyvin suurpiirteisesti huonoa käytöstä, mutta todellisuudessa perseilyssä mennään roimasti huonoa käytöstä syvemmälle tasolle. Voisinkin luonnehtia perseilyn tarkoittavan tahallista munapäisyyttä tai tietoisesti, mutta muka tietämättään tai olosuhteita syyttäen hankalaksi heittäytymistä. Sanaa ei tule sekoittaa vittuiluun (joka on perseilyä avoimempaa) tai esimerkiksi nihkeilyyn (jona perseilykin voi kyllä ilmentyä).
Mutta se perseilystä. Yleisesti ottaen on huisia huomata, kuinka oma kieli ja sanavarasto ovat alkaneet vähitellen toipua USA:ssa vietetyistä vuosista ja imen uutta sanastoa itseeni kuin sieni (jep, eivätkä ole kaikki sivistyssanoja ei). Huomasin nimittäin etenkin viimeisten vuosien aikana, että suomen kielen sanavarastoni alkoi kuivahtamaan kasaan ja ennen niin rikas ja monivivahteinen puhekieleni muuttua tasaisen harmaaksi lätinäksi. En tiedä alkoiko sanakatoni näkyä täällä blogissakin, mutta itse kiinnitin kateellisena yhä enemmän ja enemmän huomioita muiden tuottamaan tekstiin ja siihen, kuinka monipuolisia ilmaisuja he teksteissään käyttivät omiin raapustuksiini verrattuina.
Suonette anteeksi tämänkertaisen alatyylisen ulosantini, mutta minusta tämä nyt vaan on aivan hillitöntä, kertokoot se sitten mielenlaadustani mitä tahansa. Kai tämä on jonkun muunkin mielestä on hyvä uutinen?
Onnenpäivä 
On ehdottomasti hyvä uutinen : ) Kielen pitääkin muuttua ja elää ja uusiutua. Ja perseily on hyvä termi kuvaamaan juuri tuota selittämääsi.
TykkääTykkää
Kielen uusiutuminen on oikeasti melko kiehtovaakin. Kun oli niin pitkään poissa, niin kehityksen huomasi hyvin selvästi. Suomessa käydessä kuuli aina uusia sanoja ja sanontoja oman sanavaraston pysyessä ennallaan – tai jopa supistuessa. TV-ohjelmathan synnyttävät paljon hokemia ja kun niitä ei näe eikä kuule, putoaa aika nopeasti kielen kehityksen kelkasta.
TykkääTykkää
Haha, loistava uutinen kyllä! Mutta mikä ihme on nyksä…? Nimimerkillä yli 2 vuotta ulkomailla, enkö oikeasti osaa enää äidinkieltäni? Onko se niin kuin eksän vastakohta eli nykynen kumppani? Tunnen eläneeni tynnyrissä nyt. 😀
TykkääTykkää
Kyllä, nyksä on juurikin nykyinen kumppani. Ja sananahan tuo on mielestäni aika karsea, tulee väkisinkin mieleen ”tämän hetkinen kumppani” tai jotain muuta yhtä ohimenevää 😀
TykkääTykkää
Perseily, voi kyllä! Käytän itse ja suosittelen 😀
TykkääTykkää
Terveisiä Lahdesta, perseily on erittäin osuva termi. Yleensä se on nimenomaan puhekieli, joka kehittyy hurjaa vauhtia ja tulee uusia sanoja, viralliset kielitoimistot yrittää sitten pysyä mukana. Hienoa, että olet löytänyt tämän termin. 😀
Minua jäi kuitenkin mietittyttämään tuo mitä kirjoitit äidinkielen köyhtymisestä ja latistumisesta. On muuten todella kammottava ajatus, että äidinkieli, jota pitää aina syvimpien tunteidensa kielenä latistuisi ja sanavarasto jopa kuihtuisi. Sen sijaan, että tulee uusia sanoja. Mutta itse olen huomannut, että kaunokirjallisuuden lukeminen on todella oivallinen tapa pitää oma kieli elävänä. Ja siitä myös huomaan äidinkieleni. Vaikka osaan englantia suhteellisen hyvin niin sekin kuihtuu käyttämättömänä ja esimerkiksi englanninkielisessä kirjallisuudessa menee paljon hienoja kielikuvia ohi juuri tuon takia. Ympäristöllä on kielessä kuitenkin merkittävä rooli. Jopa omalla äidinkielellä luettu kirjallisuus lisää sanavarastoa ja jotenkin kielellistä nokkeluutta. Suosittelen lukemaan viime vuosina kirjoitettua suomenkielistä kaunokirjallisuutta. Tai vanhempaankin, mutta kyllä kaunokirjallisuudessa myös huomaa kielen kehityksen. Samoin aikakauslehdissä, välillä kun on näitä juttuja että Annassa tai Me naisissa 50 vuotta sitten niin se kieli, mitä silloin käytettiin, oli todella erilaista kuin nykyään. En usko, että äidinkieli ihan lyhyessä ajassa ulkomailla häviää tai jos se latistuukin niin palautuu nopeasti kun päivittää sanastoaan. Mutta enpä ole koskaan miettinyt, tosiaan jos viettää vaikka 20 vuotta ihan toisenlaisessa kieliympäristössä niin kyllähän sitä väkisin haalistuu mielikuva kielestä tai se jotenkin jumittuu siihen aikaan kun sitä vielä aktiivisesti puhui eikä ymmärrä niitä uusia sanoja tai piirteitä, joita siihen on tullut. Nyt vain lukemaan paljon ja imemään uusia sanoja ja ilmaisuja!
TykkääTykkää