Kylähullu paitanainen

Sitkeä flunssa ei aina ole huono asia. Kävi nimittäin niin, että mies toi pari viikkoa sitten työmatkaltaan tuliaisina flunssapöpön, joka iski täydellä raivolla astman piinaamiin keuhkoihini. Täydellinen liikuntakielto onkin mahdollistanut sen, että on ollut aikaa keskittyä rajattomasti työllistävään vahinkolapseeni, Kotiseutupaitoihin. Olen siis käyttänyt jo parin viikon ajan kaiken vapaa-aikani paitojen suunnitteluun, somen pyörittämiseen, toimittajien kanssa jutusteluun ja ihmisten kysymyksiin vastailuun.

181116_1Tällä viikolla Kotiseutupaidoista kirjoitti mm. Kaleva.

Tässä kohtaa, kun Kotiseutupaitoja on tehty pian sadalle eri pitäjälle ja pärstäkertoimeni koristanut sanomalehtiä ympäri Suomen, on kai myönnettävä, että mopo lähti isosti lapasesta. Uusia paitatoiveita tulee jatkuvasti lisää ja toivelista onkin venynyt jo yli 80 paikkakunnan mittaiseksi. Ja mikäpä siinä, onhan paitsi paitojen teko itsessään hillittömän hauskaa, niin hauskaa on myös nähdä, että ne naurattavat muitakin. Sen lisäksi, että yllättävän moni ihminen tuntuu jakavan kanssani yhtä junttimaisen huumorintajun, on myös muutama kunta ottanut yllättävästä näkyvyydestä ilon ja hyödyn irti pahastumisen sijaan. Tästä esimerkkinä hyvän pelisilmän omaava Puolangan kunta, joka jakoi paidan Facebook-sivuillaan.

Sitten on tietysti niitä, joita ei naurata. Yhtään. Siitä muistutuksena sain muutama päivä sitten viestin, jossa sanottiin paitojeni olevan törkeää käytöstä ja minun näyttävän apinalta. Onneksi kuitenkin suurin osa ihmisistä tyytyy ohittamaan typerät huumoripaidat olankohautuksella ja menemään ostoksille H&M:ään.

Olen hivenen huolissani siitä, etten välttämättä ehdi saada valikoimaan kaikkia toivottuja paitoja ennen joulua, vaikka painankin hommia ihan apinana. Pyydänkin malttia odotteluun. Tähän mennessä tulleet toiveet uskon pystyväni täyttämään, mutta myöhemmin tulevista en mene vannomaan että joulupukin konttiin ehtisivät. On nimittäin tämä flunssa helpottamaan päin ja sen myötä elämään mahtunee taas muutakin sisältöä kuin Kotiseutupaitoja.

Toistaiseksi vetelen kuitenkin vielä sen verran syviä henkosia astmapiipusta, että mielessä ei pyöri muut kuin paitahommat. Siispä takaisin paitatehtaalle!

 
ps. Kotiseutupaitojen nettikauppa löytyy täältä ja kannattaa myös seurata Kotiseutupaitojen Facebook-sivua täällä.

 

 

18 kommenttia artikkeliin ”Kylähullu paitanainen

  1. Usealla paikkakunnalla asuneena voin kyllä allekirjoittaa nämä tekstit. Entisistä kotikaupungeistani Parkano ja Hamina puuttuvat vielä. Uskoisin, että niillekin teksti löytyy 🙂

    Tykkää

  2. Apua, meinasin kuolla nauruun kun löysin nämä. Nerokasta! Hitaana hämäläisenä haluaisin esittää vaihtoehtoisen idean Hämeenlinna-paitaan, löytyy blogista. Ja Hämeenlinnan Hauho tarvitsisi ehdottomasti oman paitansa, koska:
    a) Hauho liitettiin kuntaliitoksen yhteydessä Hämeenlinnaan vuonna 2009. Hauholaiset eivät ole vieläkään toipuneet tästä.
    b) Googlaa, mikä on Suomen väestöllinen keskipiste. Jep.
    c) Kuinka monesta paikkakunnasta Juice on muka tehnyt oman biisin?!

    Tykkää

  3. Vau, upeasti mopo nyt keulii! Vinkkaisin lisäämään vaikkapa kangaskassit valikoimaan, niillekin varmasti olis vientiä. 🙂

    Tykkää

    • Joo, nuo kassit haluaisin itsekin valikoimaan, mutta tuo mun nettikauppapohja asettaa siihen vielä pienoisia rajoituksia… ainoa minkä saisin markkinoille, on sellainen fänsimpi olkalaukku ja en tykkää siitä. Toivottavasti pian saisin sen kassinkin valikoimaan. Mutta pipot aion lisätä!

      Tykkää

  4. Semmonen kehitysidea et saisko paitanäkymän aakkosjärjestykseen? Olis helpompi etsiä omansa sieltä joukosta 🙂

    Tykkää

    • Juurikin tuon ominaisuuden kanssa olen tapellut päivän. Hieman ovat rajalliset tuon shopin ominaisuudet, mutta koitan selvitellä josko saisin sen kuitenkin onnistumaan.

      Tykkää

  5. Yes mainio jenkkilästä plagioitu juttu – eli ei mitään uutta!
    Kiva josko joku jaksaa moista paitaa päällään kantaa. Uskoisin, että koko XXL tms. on oikea kohde.

    Tykkää

  6. Muhos, tuo jokivarren helmi, painijoiden ja Miss Universumin paikkakunta uupuu vielä. ”Muhoksella muukki kummat sammakokki sarvipäitä”. 😉
    Toinen on Utajärvi. Vielä ahistavampi paikka 😁

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.