Täällä siivoan minä

Nyt kun edellisen postauksen myötä päästiin siivouksen ja järjestyksen makuun, niin pysytäänpä vielä postauksen verran samalla linjalla.

Meillä päävastuu siivoamisesta kuuluu minulle, ei periaatteellisista, mutta ihan loogisista syistä. Minulla on enemmän aikaa, vaatimustasoni on korkeampi ja jollain oudolla tavalla minä myös nautin siivoamisesta. Siisti ja järjestyksessä oleva koti saa minut tuntemaan, kuin elämä olisi muutenkin hallinnassa.

150317_1

Voisinpa melkein väittää, että tiedän tarkalleen jokaisen tavaran sijainnin kotonani. En oikeastaan koskaan tunge tavaroita sokkona laatikoihin tai kaappeihin, tai jätä niitä lojumaan ympäriinsä, vaan mietin kullekin tavaralle aina loogisen säilytyspaikan. Tämän ja jatkuvan muuttamisen vuoksi meillä ei juurikaan ole ylimääräistä tavaraa ja hyvä niin. Minua nimittäin ärsyttää suunnattomasti lipastonlaatikot, joiden todellisesta sisällöstä minulla ei ole minkäänlaista käsitystä.

150317_5

Koska asumme kohtuullisen suuressa talossa, on helpompi siivota vähän koko ajan kuin pitää varsinaista siivouspäivää. Jos huomaan, että hyllyn päällä on pölyä tai lattialla takkapuiden mukana tullutta puumoskaa, siivoan samantien enkä jää odottelemaan jotain tiettyä päivää jolloin se kuuluisi tehdä. Putsailen ohimennen ovenpieliä ja kaapinovia, pyyhkäisen vähän sieltä ja vähän tuolta. Tämän vuoksi olen hankkinut vessoihin, keittiöön, suihkuun, yläkertaan ja alakertaan omat siivoustarvikkeensa ja pesuaineensa, jotta ne olisivat helposti käden ulottuvilla, kun keksin taas jotain siivottavaa.

150317_3150317_2

Erityisen tarkka olen niiden tilojen siisteydestä, joissa peseydytään tai käsitellään ruokaa. Siivousintoni keittiön puolella onkin yleinen naurunaihe kaveripiirissäni ja kieltämättä läheneekin jo neuroottisuuden rajoja. Saatan nimittäin helpostikin pyyhkiä keittiötasot, lieden ja tiskipöydän yli kymmenen kertaa päivässä, sillä en voi sietää murusia tai rasvaläikkiä. Tai jos mieheni laittaa ruokaa, en millään malta olla siivoamatta samalla hänen jälkiään ja sujauttamatta kesken kaiken tarpeellisia työkaluja tiskikoneeseen. Tässä vaiheessa minut yleensä heitetään keittiöstä ulos.

150317_4150317_6

Minkäslaiset siivouskuviot teillä muilla on?

 

 

6 kommenttia artikkeliin ”Täällä siivoan minä

  1. Hah, mä olen keittiössä yhtä neuroottinen. 😀 Siivoan sitä mukaa, kun mies sotkee. Leivänmurut tai rasvaläikät joo en voi kävellä ohi, ettei rätti heiluisi.

    Tykkää

  2. Mä olen ollut aika sotkuinen aina, mutta olen oppinut aikuisiällä pitämään kodin kuitenkin puhtaana. Tavarat voi olla vähän sikinsokin ja leluja olohuoneessa, enkä niistä häiriinny siinä määrin, että koko ajan olisin järjestelemässä. Sellainen sopiva tasapaino siis.

    Mutta se mun tärkein asia oli, että teillä on kaunis koti!❤️

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.