#vainpupujutut

Lemmikin hankita pitäisi olla pitkällisen ja vakaan harkinnan tulos ja sitä se onneksi usein onkin, etenkin jos asialla ovat kypsät aikuiset ihmiset. Sitten on meitä ei-niin-kypsiä aikuisia ihmisiä, jotka eräänä aamuna herätessään tajuavat ostaneensa edellisyönä kanin.

Kävipä nimittäin niin, että viime kesänä erään työputken päätteeksi nautiskelimme sitä kuuluisaa seurusteluviiniä ja selasimme tahoillamme paikallista Facebook-kirppistä, josta oudolla tavalla oli muotoutunut meille yhteinen ajanviete. Olin kaatamassa itselleni kai kolmatta viinilasillista, kun mies näytti minulle myytävänä olevaa kaninpoikasta ja kysyi, että ostetaanko belgianjättikani. Totesin, että olen superallerginen kaneille ja takuulla vielä allergisempi jättikanille, mutta näytä nyt vielä vähän sitä pupun kuvaa, ja mies näytti. Ja kyllähän te tiedätte kuinka siellä kolmannen viinilasillisen tietämillä kaikki ideat tuntuvat erinomaisilta, etenkin jos niihin liittyy eläimiä tai vauvoja.

Belgianjättikanit Jenna ja Jallu, jotka jo luovutusiässä olivat normikania suurempia.

Niin vietin aamuyön ensimmäisen tunnin lukien internetistä sekalaista tietoa kaneista; niiden ruokavaliosta, hoidosta, ominaisista tavoista ja sen sellaisesta, sillä en tiennyt niistä oikeastaan yhtään mitään. Olin edellisen kerran ollut kaniin kosketuksissa 30 vuotta sitten ja tuolloin tallikanin poikaset laukaisivat minulla allergisen astman, ihoni oli kauttaaltaan punainen, silmäni turposivat ja hengitykseni salpautui niin pahoin, että päädyin päivystykseen. Tuosta seurasi pieni kupru minun ja kanimaailman välille.

Jenna nauttimassa joulukuusesta.

Kun lukemani perusteella oli varmaa, että belgianjättikani pärjäisi ulkotarhassa ympäri vuoden ja siitä olisi niin seurakaniksi kuin ruoaksikin zombie-invaasion iskiessä, teimme ostopäätöksen paria tuntia ja neuvoa antavaa myöhemmin. Enpä olisi aamulla herätessäni uskonut, että seuraavaan aamuun mennessä olisin ostanut kanin.

Renessanssi-tyylisuuntaa edustava belgianjätti-suurihopea-rex-mix Harmi.

Rakennustyöt alkoivat heti seuraavana päivänä, sillä pupu oli määrä hakea jo muutaman päivän päästä ja sitä ennen oli saatava sekä tarha pystyyn että vanha paskahuussi muunnettua kanikopiksi. Vielä samana iltana heräsi kuitenkin huoli, että josko kani tunteekin olonsa yksinäiseksi uudessa kodissaan. Ja niinhän siinä kävi, että pari päivää myöhemmin kaniostoksilta kotiin ajellessamme, meillä oli kyydissä yhden kanin sijaan kaksi kania, Jenna ja Jallu.

Harmi ja Jenna ystävystyivät heti. Korvat ja tassut putsataan yhdessä ja kaveria autetaan selänrapsutuksessa.

Eikä tässä vielä kaikki! Alkuvuodesta kanimäärä kasvoi vielä kahdella, kun adoptoin (selvinpäin) paikalliselta tuotantokanitilalta suurihopeakani Harald Aikamiehen sekä jättimix-naaras Harmin. Nyt poikakanit elelevät omissa tarhoissaan seinänaapureina, tytöt elävät sopuisasti yhdessä tarhassa ja minusta tuli yllättäen kanifarmari.

Suurihopeakani Harald Aikamies omaa komean talviturkin.

Siitäkin huolimatta, että kaikki kontaktini kaneihin tapahtuu ulkoilmassa, oli alkutaipaleemme melkoista aivastelua ja astmalääkkeiden henkimistä. Mutta niin vaan olen pikkuhiljaa siedättynyt kaneihin kuten kävi koirienkin kanssa. Ja jos nyt puput välillä pistävät vähän aivastuttamaan, kompensoi tätä niiden terapeuttinen ja mieltä parantava vaikutus.

Ei ole sellaista kiukkua tai murhetta, joka ei unohtuisi – tai ainakin vähän helpottaisi – pupujen touhuja katsellessa.

2 kommenttia artikkeliin ”#vainpupujutut

  1. Ihania puppusia!
    Siis oikeasti pärjäävät ulkoilmassa ympäri vuoden? Mitä jos tulee todella kovia pakkasia?
    Sydämessä läikähti, kuin tekstissä luki, että ne käyvät myös ruoaksi. En minä kyllä lemmikkiäni pystyisi syömään… Toisaalta, en ole syönyt minkään sortin lihaa muutenkaan yli 10 vuoteen.

    Liked by 1 henkilö

    • Kyllä, nämä jättipuput pärjäävät pakkasillakin ulkona, sillä ne kasvattavat kunnon talviturkin kun ovat ulkona heti syksystä lähtien. Pääasia, että on mökki, jossa on sateen- ja tuulensuoja. Meillä mökit ovat myös vähän eristettyjä, mutta lämmitystä niissä ei ole. Mökistä huolimatta puput näyttävät silti nukkuvan usein näin talviaikaan ulkosalla. Ja käyhän tämä ihan järkeen, sillä samalla tavallahan ne villipuputkin pärjäävät ulkosalla. Toki täällä saarella ei kovin kovia pakkasia edes ole.

      Ja juu, näitä jättejä kasvatetaan paljon ruoaksi, sellaisesta paikasta olen nämä kaksi viimeisintä hankkinutkin. En toki laittaisi lihoiksi näitä nimettyjä lemmikkipupuja, mutta olen kyllä vakavissani miettinyt, että jälkeläisiään saattaisin joskus ruokana käyttää. Jotenkin tuo itse tuotettu ruoka kiehtoo, samasta syystä olen miettinyt kanojen laittamistakin. Mutta enpä tiedä, tokko minusta on sitten kuitenkaan kaneja lahtaamaan. Mutta näin ajatustasolla itse tuotettu ja laatutarkkailtu ruoka ei ole lainkaan pöllömpi idea.

      Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.