Amerikan postimies, olet syvältä

Häpeä, sinä ahne ja epärehellinen paskiainen, joka varastat ihmisten posteja. Jos paketin päällä lukeechocolate ja se tulee Suomesta, minä ymmärrän kyllä, että houkutus on jenkille suuri. Maistuuhan teidän oma suklaanne aivan oksennukselta. Mutta ei se minun vikani ole, etteivät suklaainsinöörinne saa aikaiseksi vatsahappoa kummempaa makuelämystä. Tilaa itse omat suklaasi, äläkä koske minun Fazeriini.

Ulkosuomalainen, jolta on juuri varastettu Fazerin Siniset.

 

Osaatko yhtään kuvitella, kuinka vihainen on kaksikymmentä viikkoa dieetillä ollut ulkosuomalainen, jolta on juuri varastettu reilu kilo Fazerin Sinistä? Et tainnut tietää. Mutta kyllä sinä pian tiedät, sillä kostoni tulee olemaan hirmuinen. Minä lupaan, että se seuraava minulle osoitettu suomalainen suklaalähetys kätkee sisäänsä sellaisen suklaayllätyksen, että kun vietät seuraavan viikon vessassa kaksinkerroin, sinä toivot, että olisit jättänyt pakettini rauhaan. Toivottavasti sen jälkeen muistat varoittaa myös virkaveljiäsi suomalaisen suklaan käsittämättömän vahvoista laksatiivisista vaikutuksista.

Olkoon viimeinen kerta, kun varastat minun suklaani.

Jenkki pukeutuu (eli tosielämän katumuotia à la Walmart)

Joskus nuorena tyttönä minulla oli vielä ruusuinen mielikuva siitä, kuinka Amerikassa kaikki olisi hienoa, ihmiset hoikkia ja hyvin pukeutuvia ja kaikki muutenkin suoraa kuin nuoruuteni hittisarjoista. Juu juu, varmasti kaikki naiset näyttävät Pamela Andersonilta ja opiskelijatytöt tälläytyvät viimeisen päälle kuten Beverly Hills 90210:n Brenda, Kelly ja Donna. Että kiitos vain tästä harhakuvasta, amerikkalainen viihdeteollisuus.

Vuosien karttuessa nämä mielikuvat sitten heitettiin romukoppaan yksi toisensa jälkeen. Viimeistään Kaliforniaan muutettuani karisi se viimeinenkin harhakuvitelma siitä, että kyseessä olisi jotenkin erityisen hyvin pukeutuva tai tyylikäs kansakunta. Että jos kukaan ikinä sanoo minulle, että suomalaiset ovat tyylitöntä junttikansaa, niin tulkaapa käymään Yhdysvalloissa.

Hyvä on, ei tyylittömyyttä välttämättä huomaa, jos pysyttelee turvallisesti suurkaupunkien rajojen sisäpuolella ja surffailee katumuotihaukkojen blogeissa, mutta viimeistään pieni pyörähdys maaseudulle, erityisestiWalmart-nimiseen kauppaketjuun, avaa kyllä silmiä. Ja kyllä, huonon tuurin sattuessa voi näky kirvelellä verkkokalvoja pitkäänkin.

Jostain syystä Walmart, yksi Yhdysvaltojen suurimmista kauppaketjuista, on profiloitunut niiden pahimpien junttien ja tyyliraiskaajien mekaksi ja on jenkkien keskuudessa ihan yleinen vitsi. Teidän lukijoiden iloksi asiakaskunnan tarkkailua varten on myös perustettu oma nettisivusto People of Walmart, jonne tämän ihan omanlaisensa katumuodin parhaat palat voi käydä kuka tahansa tallentamassa.

Arvoisat ihmiset, Walmart-ihmisiä eli aitoja jenkkejä, olkaa hyvät:

Etkö vielä vakuuttunut tyylittömyydestä? Katso lisää täältä.

 

Jos rehellisiä ollaan, niin ei oikeasti tarvitse lähteä edes suurkaupunkien ulkopuolelle, tai sinne Walmartiin, nähdäkseen tyylitajuttomia ihmisiä. Ihan tuossa meidän lähiostarillakin ihmiset käyvät ruokaostoksilla ja kahvilassa aamutohveleissa ja pyjamahousuissa, papiljotit päässä. Tämä yökamppeissa kuljeskelu on jotain sellaista, johon en Suomessa ole törmännyt, mutta täällä se on ihan arkipäivää. Niin, yht’äkkiä se Kälviän kyläkaupassa kumisaappaissa, raitaverkkareissa ja karvahatussa kuljeskeleva maajussi tuntuukin suorastaan muodin edelläkävijältä.

 

Lue myös:

Jenkki käy treffeillä

Jenkki käy leffassa

Jenkki käy salilla

Jenkki hankkii koiran

Kuuluisia viimeisiä sanoja

Tuossa aamupalaa nauttiessani oli vähällä mennä kahvit väärään kurkkuun, kun luin lehdestä, että minua osoitetaan ydinaseella. Että hyvää pääsiäistä vaan sinne Pohjois-Koreaankin. Koska tämä nyt sitten saattaa jäädä viimeiseksi päivityksekseni, ajattelin lopettaa kunniakkaan bloggaajan urani hienoihin ja tarkoin harkittuihin viimeisiin sanoihin:

 

…niillä mitään ydinaseita ole.

…hei kulta, tuo kamera!

…oota mä päivitän mun statuksen.

…vaan onpa komeat revontulet.

…mikä täällä haisee?

…ne ennenkään ole mitään tehnyt.

…hah, ei ne tänne asti lennä.

…pitäisiköhän hakea pyykit sisään?

…onpa kirkas auringonlasku.

…kai tässä vielä kahvit ehtii keittää?

…onko meillä niitä joditabletteja? Käykö magnesium?

…suutariksi se jää kuitenkin.

…otanpa oluen.

…mikäköhän suojakerroin olisi riittävä?

…vieläkö niitä lentoja saa Suomeen?

Joskus tuntuu oikeasti siltä, että kalliista hinnoista ja talvisista olosuhteista huolimatta olisi parempi olla Suomessa.

Hyvää yötä ja kauheita unia

Pitkä päivä takana. On aika kömpiä vällyjen väliin, henkäistä syvään, napsauttaa yöpöydän valo pois päältä ja antaa mielen vaipua ensin horrokseen ja lopulta rentouttavaan, syvään uneen. No, unen näin. Viime aikaiset uneni ovat nimittäin olleet kaikkea muuta, kuin rentouttavia.

Olen kai sen verran hyperaktiivinen, etten juuri koskaan nuku niin sikeästi, ettenkö näkisi unia. Kun uneni normaalisti ovat melko harmittomia, on sisäinen viihdekeskukseni tarjoillut viime aikoina yön pimeille tunneille kauhuelokuvaa ja jännitysnäytelmää toisensa perään. Vaikka ei jännäreiden aiheet todellisesta elämästä kesken loppuisikaan, pyörivät painajaiseni muutaman saman teeman ympärillä, vuodesta toiseen.

Nukkumatti. Tuo torahampainen pikkuystävä.

Koulu

Että on täytynyt olla koulunkäynnin traumaattinen kokemus lapselle, kun vielä kolmekymppisenäkin näkee painajaisia myöhästymisestä, tekemättömistä läksyistä, oikean luokan löytämisestä ja pistokokeista. Tämä aihe on ehdottomasti yleisin kaikista näkemistäni painajaisista. Yllättävää kyllä, en oikeastaan koskaan näe painajaisia työstäni, mutta peruskoulusta sitten senkin edestä. Ehken koskaan työelämässä ole ollut niin stressaantunut, kuin kertotauluja päntätessäni?

Örkkien hyökkäys

Tämä painajainen etenee aina samalla tavalla. Olen syntymäkodissani, vanhassa kansakoulussa, johon milloin mitkäkin otukset pyrkivät sisälle. Vastuksina näissä unissa ovat olleet mm. zombit, ufomiehet, peltomiehet heinähankojen kanssa, murhamiehet, näkymättömät oliot, ihmissudet, vampyyrit, karhut… lista on pitkä. Ehkä huvittavin hyökkääjistä oli viime joulun alla hirmustuneiden enkelikellojen armeija. Kyllä, niiden kynttilöiden liekistä pyörivien joulukoristeiden armeija. Nämä unet päättyvät aina ilmiömäiseen pakoon talon ullakolta tai puukellarin luukusta. Mutta se unessa juokseminen, miten se voi olla niin vaikeaa?

Ex

Tuosta elämäni pahimmasta virheestä näen painajaisia onneksi enää melko harvakseltaan. Nämä painajaiset ovat äärettömän raskaita ja niiden käsittelyyn menee yleensä koko seuraava päivä. Vaikka unet ovatkin muuttaneet muotoaan vuosien varrella ja päättyvät aina siihen, kuinka jätän hänet uudelleen ja uudelleen ja onnistun lähtemään, jää niistä silti kurja olo pitkäksi aikaa.

Parisuhdekriisi

Ah, unessa syttyvät perheriidat tuntuvat niin todellisilta! Vielä herätessäkin on usein sellainen olo, kuin oltaisiin oikeasti riidelty ja eroamassa. Toisinaan pitää oikein istua hetki sängyllä ja selvitellä päätään, että hei, se oli vain unta, ei minun tavaroita ole oikeasti kärrätty tien varteen. Kun toinen sitten unenpöpperössä ottaa kainaloon, on olo täysin absurdi.

Yllätysraskaus

Kyllä, yllätysraskaus sen todellisessa merkityksessä. Näen melko usein unia, joissa yht’äkkiä huomaan olevani viimeisilläni raskaana ja ihmettelen kovasti, kuinka en huomannut sitä aiemmin. Parhaiten mieleen on jäänyt uni, jossa olin käymässä Suomessa ja ihan yllättäen synnytin. Soitin miehelle rapakon taakse, että meillä on nyt muuten tällainen vauva ja käytkö ostamassa sängyn, jotain vaatteita, vaippoja ja turvakaukalon autoon, että voit sitten hakea meidät kentältä. Niin ja voinhan minä lentää parin päivän ikäisen vauvan kanssa kotiin, voinhan? Oli muuten ehkä stressaavin uni ikinä!

 

Tämän hetkisistä runsaista painajaisista ja muutoin stressaavista unista syytän kyllä allergialääkettä tai L-arginiinia. Muistan kyllä lukeneeni jostain, että arginiini aiheuttaisi eroottisia unia, mutta kyllä näistä unikuvista on seksi kaukana. Siis jopa noista yllätysraskaus-unista, joissa raskaus on niin yllättävä, ettei unessa ole ollut edes tilaan johtanutta seksiä.

Mistä te näette painajaisia? Pyöriikö sisäisessä kauhuelokuvateatterissa aina sama näytös vai vaihtelevatko aiheet?

Huippumalli pilvessä ja viemärissä

Oikeasti oli tarkoitus kirjoittaa tänään jostain ihan muusta. Juttu lähti kuitenkin täysin hakoteille siinä vaiheessa, kun uteliaisuuttani tartuin kampaamon pöydällä lojuneeseen Vogueen. Lehden sisällön osalta olin juuri niin epäluuloinen, kuin täysin muotitiedottomalta ihmiseltä vain sopii odottaa. Kävi kuitenkin niin, että viihdyin lehden parissa koko puolitoistatuntisen kampaamokäyntini ajan silmiäni epäuskosta pyöritellen.

Suonette anteeksi moukkamaisuuteni. Tiedän, että monet suhtautuvat tähän julkaisuun suurella hartaudella ja arvostuksella, mutta kyllähän niistä lehdessä olleista kuvista suurin osa oli räpsitty ja stailattu jonkin hallusinogeenisen sienen vaikutuksen alaisena. Katsokaa nyt vaikka itse:

Tätä asiaa olen pohtinut jo pitkään. Minkä takia niin usein muotikuvissa mallit näyttävät olevan pilvessä, kaatokännissä, krapulassa tai muutoin vain nuppi sekaisin? On jokseenkin kornia, että Kate Moss haukuttiin maanrakoon tämän päädyttyä julkisuuteen nenänpää valkoisena ja kuitenkin samaan aikaan lehdet pursuavat enemmän tai vähemmän lavastettuja kuvia sekoilevista malleista.

Tämä komea kuva jatkaa edellisen kuvan teemaa. Ei enää riitä, että näyttää nälkäkuoleman rajamailla riutuvalta. Sen lisäksi kun tulee näyttää vielä narkomaaniltakin. Kyllä heti tekee mieli hankkia tuollainen laukku, joka on kauniisti aseteltu ulostetahrojen päälle. Ja kenen tuo kuvassa oleva kolmas jalka on?

Vaan kyllä ne vaatesuunnittelijatkin varmasti juovat jostain miestä väkevämmästä inspiraation lähteestä. Noihin kenkiin on taatusti kätketty pienet suihkumoottorit ja sen vuoksi tyttö on sujauttanut jalkaansa kuumuudelta suojaavat palonestosukat.

Toivottavasti malli-raasu sai kuvauksista limaisen työn lisää. Haluan muuten ehdottomasti tuollaisen niskatuen sitten kun loukkaan itseni seuraavan kerran maastopyöräretkellä.

Voin vain kuvitella kuinka tämä monen tonnin kimono on myynyt kuin häkä Voguen ilmestymisen jälkeen. Kukapa ei haluaisi näyttää yhtä hehkeältä vaikkapa ystävätären kesähäissä.

Tämä tilannehan on monelle kotirouvalle tuttu. Pieni epäonnistuminen leivontapuuhissa johtaa kodin palamiseen maan tasalle. Mutta eipä hätää, pääasia, että lego-palikan näköinen käsilaukku pelastui liekeistä. Hupsis!

Olen varma, että ensi yönä painajaisissani liihottaa tämä irvokkaasti hymyilevä kuoleman lähettiläs suoraan helvetin esikartanosta. Olisi mielenkiintoista tietää millaisin sanankääntein kuvaaja on mallia ohjannut ja kenet tyttöpolo on suututtanut, että juuri tämä kuva päätyi julkaistavaksi?

Mitä mieltä olette, onko tuo mallin päässä oleva häkkärä hyttyskarkotin vai katiska? Koska tämä muotiteollisuuden riemuvoitto on mielestäni kohtuuttoman kallis, ajattelin askarrella itselleni vastaavanlaisen kesähatun kananverkosta.

Tätä kuvaa piti vilkaista kerran jos toisenkin ennen kuin olin varma siitä, ettei tyttö kyyhötä vessanpöntössä. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin viemäriputki. Liekö Turtleseilla ollut kotibileet, kun tyttö kömpii viemäristä ulos ykköset päällä?

Oli siellä lehden kätköissä onneksi ihan kivalla tavallakin hymyilyttäviä kuvia, kuten tämä tässä.

Koko lehden suosikkikuvakseni nousi kuitenkin tämä. Kohtuullisen näpsäkkä ajoitus ja pysäytys kuvaajalta eikä mallinkaan ilmeestä pysty päättelemään, että parin sekunnin kuluttua tekee taatusti kipeää.