Nainen, muista perse

Sattuipa silmääni Facebookissa linkki sketsiin, jonka olin jo unohtanut. Itse asiassa kyseiseen pätkään kiteytyy hienosti viime aikainen takamuskriisini.

Takapuoli on aina ollut parempi puoleni. Tämä johtunee kai siitä, etten näe sinne kovin hyvin. Sovituskoppi kaikkine peileineen tekee kuitenkin oman perseensä ihailusta mahdollista. Tiedättehän sen, kun housuja sovittaessa tarkistaa aina ensin miltä perse näyttää? Onko taskut oikealla kohdalla, asettuuko saumat sinne mihin kuuluukin ja lopulta törmäät ahterisi kanssa peiliin yrittäessäsi tarkastella sitä liian läheltä.

Housuostokset aiheuttavatkin minulle aina kriisin. Housut ovat ainoa vaatekappale, jota sovittaessa tunnen itseni lihavaksi. Olen jo viikkoja yrittänyt löytää sopivia pillifarkkuja jotka:

a) menevät pohjetta pidemmälle jalkaan

b) mahtuvat vielä reidestäkin

c) istuvat hyvin perseestä.

Yllättävän vaikeaa. Jopa perseestä.

Joten nainen, muista perse. Sitä kaikki kuitenkin tuijottaa. Eihän kukaan silmiin uskalla katsoa.

Gourmeeksi naamioitu purkkitonnikala ja muita amerikan herkkuja

Toisinaan paikallisen ruokakaupan tarjonta vetää raavaimmankin suomalaisen hiljaiseksi. Kierros hyllyjen välissä tekee nopeasti selväksi sen, että olemme tekemisissä äärettömän uusavuttoman ja ravintotietämättömän kansakunnan kanssa. Lilyn ruokaviikon kunniaksi esittelenkin teille tänään lähikauppamme parhaat palat!

Herkullinen tonnikalasalaatti amerikkalaisittain

Aloitetaanpa kevyesti. Uusin löytöni tässä valmisaterioiden luvatussa maassa on herkullinen tonnikalasalaatti. Tosiasiassa lounaspakkaus sisältää purkkitonnikalan ja tölkkikasviksien muodostamaa mössöä, joka nautitaan mukana tulevan suolakeksin päällä. Lisäksi pakkauksesta löytyy suklaakeksi ja säilykepersikkaa. Syy persikan yhdistämiseen purkkitonnikala-lounaaseen on minulle mysteeri, mutta suklaakeksin minä tavallaan ymmärrän. Paikallinen kun tuntuu tarvitsevan jälkiruoan tajutakseen, että syömisen saa jo lopettaa. Koko komeuden kruunasi asiakasystävällisyyttä henkivän pakkauspahvin päällä oleva erityismaininta siitä, että tonnikalapurkin saa auki nyt myös ilman purkinavaajaa! Välillä minua pelottaa tietoisuus siitä, että tällä kansalla on hallussaan ydinaseita.

 

Kalkkunannäköinen ja -makuinen mikä-lie

Seuraava, jo viime joulun tienoilla eteeni tullut einesruokien helmi, on kasvis-joulukalkkuna. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi uskomattoman herkullisennäköiseen myyntipakkaukseen. Sen kyljessä oleva kalkkuna näytti – no, kalkkunalta, ja vieläpä erityisen mehukkaalta sellaiselta. Pakkauksessa ollut teksti kuitenkin paljasti karun totuuden. Kyseessä oli totaalisen lihaton kasviskalkkuna. Toisin sanoen, kalkkunan muotoon leivottua ties-mitä. Eikä tässä vielä kaikki – tämä kasviskalkkuna ei vain näytä kalkkunalta vaan se myös maistuu kalkkunalta. En ole vieläkään keksinyt miksi kukaan, joka ei halua syödä kalkkunaa, haluaisi syödä jotain joka sekä näyttää että maistuu kalkkunalta.

 

Verisuonet ja suolet tukkiva aamupalojen kiistaton kuningas

Tämänkertaisen ruokamatkan päätämme pakaste-aamupalaan, jonka edessä karskeinkin rekkamies nöyrtyy. Tuo pakastealtaiden kuningas on tietenkin Hungry-manin All day breakfast. Painoa koko komeudella on vajaa puoli kiloa ja se kätkee sisäänsä reippaat tuhat kaloria, 64 grammaa rasvaa sekä hämmästyttävät 2090 mg natriumia. Pelkkä ajatuskin vatsaparastani työstämässä koko vuorokauden tarpeen ylittävää rasvamäärää makkaroiden, pekonin, lihapullien ja pannukakkujen muodossa, saa minut voimaan pahoin ja verisuoneni huutamaan hoosiannaa. Luulisi tuollaisen ravintoaineyhdistelmän olevan vähintäänkin laittomien aineiden listalla.

Bon appétit vaan kaikille!

Joulupukki pukeutuu leopardikuosiin

Rakastan vaellella sekalaista tavaraa tarjoavissa outlet-myymälöissä. Sen lisäksi, että löydän niistä usein alle puoleen hintaan niitä sisustustavaroita joita olen lehdistä ihaillut, tarjoavat valikoimat myös nauruhermoja kutkuttavaa hylkytavaraa jollaista en olisi uskonut edes olevan olemassa.

Joulun saapuessa kauppoihin, löytävät outlet-myymälöiden hyllyille myös ne koristeet jotka eivät viime vuonna käyneet kaupaksi. Näiden joukosta minä löysin ihmisen kokoisen, tummaihoisen, leopardikuosiin pukeutuneen Joulupukin.

Eläinkuosi on aina in. Ajoittain enemmän, toisinaan taas vähemmän. Mutta yksi asia on varma – se pukee ehdottomasti paremmin naisia kuin miehiä. Ja jos miehen on pakko eläinkuosiin kääriytyä, niin se pukee ehdottomasti paremmin hoikkia kuin pulleampia miehiä. Mutta ei, ei koskaan eikä missään tapauksessa Joulupukkia. Tämän vuoksi hieraisinkin silmiäni muutamaan otteeseen järkyttyneenä, kun löysin sisustusosastolta lähes itseni kokoisen ja lähinnä rap-artistia muistuttavan Joulupukin. Tässä modernissa maailmassa pitäisi kai ymmärtää, että Pukki oli muuttunut tummaihoiseksi vaikka Korvatunturilta matkaan lähtiessään hän oli vielä valkoinen. Ehkä hän vain tällä kertaa lensi liian läheltä aurinkoa. Trendikkyyttä tavoitellakseen Pukki oli jopa päätynyt hylkäämään perinteisen suomalaislapsille tutun punaisen nuttunsa. Siinä hän nyt poseerasi lähes tunnistamattomana ruskeassa takissaan jonka avoimet napit paljastivat alle puetun leopardikuvioisen paidan. Mitähän ne Korvatunturilla sanoisivat jos tietäisivät? Tämän Pukin erotti ehdasta naistenmiehestä ainoastaan napinraoista pursuamatta jääneet rintakarvat. Onneksi sentään tuttu kinkun ja kotikaljan kasvattama vatsakumpu oli säästetty, sillä muutoin olisin voinut kuvitella kyseessä olevan vain poikkeuksellisen mauttoman puutarhatontun.

Huutonaurukohtauksesta selvittyäni tarkistin loput hyllyvälit josko löytäisin vielä  leopardinnahkaan käärityn tummaihoisen Jeesus-lapsifiguurin. Ja löytyihän se. Ei toki eläinkuosiin käärittynä, mutta tummaihoisena kuitenkin. Tässä kohden minä putosin rytinällä kärryistä. Onko todella tarpeellista tehdä kaikista hahmoista, taruolennoista tai todellisista, sekä tummaihoinen että valkoihoinen versio? Jos joku on alunperin ollut valkoinen, onko hänestä pakko tehdä tummaihoista tai toisinpäin? Sekö sitä tasa-arvoa on, ettei enää edes taruolennot saa rauhassa olla sen värisiä kuin alunperin olivat? Toivottavasti tämä tasa-arvointoilu koskee kuitenkin vain Yhdysvaltoja. Vai joko meillä Suomessakin on tummaihoisia Muumeja?