Hyväksi todettu itseruskettava (ja varoituksen sana teinityttöjen vanhemmille)

Kuten jo aikaisemminkin mainitsinkin, ei tuo edellisen juttuni pullistelu-kuvissa hehkunut rusketus ollut Kalifornian auringon aikaansaannosta, vaan ihan ehtaa purkkitavaraa. Olen tässä vuosien varrella kokeillut jos jonkinlaisia itseruskettavia, milloin messukeikkoja ja milloin kuvauksia varten. Hyvän, tasaisesti levittyvän, luonnollisen värisen ja kertavoitelulla merkittävästi ihonväriä muuttavan voiteen löytäminen on kuitenkin ollut yllättävän vaikeaa. Ja kaikkihan me tiedämme, miltä purkkirusketus voi pahimmillaan näyttää.

Nettishoppailun puoliammattilaisena käännyin tietenkin Amazonin puoleen hyvää itseruskettavaa etsiessäni.Banana Boatin Summer Color self-tanning lotion kiinnitti huomioni paitsi hyvien arvostelujen, myös kohtuullisen hintansa vuoksi (3 tuubia yhteensä $18,50). Voide osoittautuikin varsin hyväksi ostokseksi.

Jos nyt itseruskettava voi ikinä tuoksua hyvältä, niin sanotaanko vaikka, että tämä voide tuoksui hieman vähemmän pahalta kuin toiset voiteet. Voide levittyy helposti ja on itsessään ruskeaa, joten rasvatessa näkee heti mihin kohtaan voidetta on jo levitetty. Voide myös imeytyy melko nopeasti, joten voitelun jälkeen ei tarvitse hihhuloida ympäriinsä kovinkaan kauan alastomana. Erityisen positiivinen yllätys oli niin värin tasaisuus kuin rusketuksen kestokin. Ihmisenä, joka hikoilee kaksi kertaa päivässä treeneissä ja käy kahdesti suihkussa, olen melkoinen haaste itseruskettaville voiteille. Mutta parin voitelukerran jälkeen rusketus tuntui pysyvän mukavasti iholla aina kolmisen päivää, ennen kuin väri alkoi haalistua enemmän.

Yhdestä purkista riitti n. 8-9 käyttökertaan ja jo yksi voitelukerta riitti antamaan iholle selvästi päivettyneen ja luonnollisen sävyn. Tuota eilistä kuvausta varten levittelin rasvaa kahtena päivänä yhteensä kolme kertaa. Purnukassa sanotaan, että voide sopii kaiken väriselle iholle. No, tuosta en tiedä, mutta omalle ihonvärilleni se sopi ainakin ja lopputulos oli luonnollisen värinen.

A. Sinivaara suosittelee!

*****

SITTEN PIENI VAROITUKSEN SANA TEINITYTTÖJEN VANHEMMILLE! 

Kuulin tuossa sisäpiirilähteestä (eli teiniltä itseltään), että ainakin pääkaupunkiseudulla on yläasteikäisten tyttöjen keskuudessa uusi villitys nimeltä solarium. Eli hyvät vanhemmat, jos tyttärenne on sitkeän rusketuksen peitossa ympäri vuoden, vaikkei aurinkoa ole näkynyt kuukausiin, saattaa kyse olla muustakin kuin itseruskettavista voiteista. Jos prinsessanne on porkkananvärinen, niin ei hätää – rusketus on taatusti lähtöisin purkista. Mutta jos rusketus näyttää niin aidolta, että epäilette jo lapsenne vaihtuneen synnytyslaitoksella eksoottisempaan tuontihedelmään, kannattaa ryhtyä tiedustelemaan mihin tyttären viikkorahat oikeasti hupenevat.

Ainakin pääkaupunkiseudulla on itsepalvelu-solarium-”hoitoloita”, joissa ei ole paikalla lainkaan henkilökuntaa. Toisin sanoen, vaikka Suomessa solariumin käyttöikäraja onkin 18 vuotta, ei asiakaskuntaa todellisuudessa valvo kukaan.

Vaikka solariumin puolesta puhutaankin paljon, en voi suositella solariumin käyttöä kenellekään, vaikka sitä voisikin periaatteessa käyttää turvallisesti kymmenen kertaa vuodessa. Itse aikoinaan solariumissa käyneenä voin kertoa, että käyntini loppuivat tasan sillä hetkellä, kun laitteesta noustessani ja pukuhuoneen peiliin vilkaistuani, löysin kasvoistani uuden, kirkkaanpunaisen luomen. Ei kiitos. Läträän mieluummin voiteiden kanssa, kuin kasvatan tietoisesti riskiä saada melanooma.

Jos nyt seuraavaa solarium-kertaa suunnitteleva teini satut tätä lukemaan, niin tee keski-ikäiselle minällesi palvelus ja jätä se solarium välistä. Jos aloitat ihosi tuhoamisen jo nyt, voit vain kuvitella miltä näytät kolmekymppisenä, saati sitten nelikymppisenä. Vaikka nyt tuntuukin, ettei elämää enää kolmenkympin jälkeen ole, niin voin kertoa, että on sitä sen verran, ettet oikeasti halua vanhentaa naamavärkkiäsi suotta vuosia liian aikaisin.

Solariumista voit lukea lisää mm. täältä ja täältä.

Puhutaanpa rinnoista

Koska rintani ovat taas viime päivinä puhuttaneet lukijoita, on lienee hyvä hetki nostaa kissa pöydälle. Eli puhutaanpa nyt sitten niistä tisseistä, vakavasti ja oikeilla nimillä.

Silikoneista huolimatta ei tarjolla ole tissikuvia, mutta nauttikaa vaikka näistä donitseista.

Ottaen huomioon, että puhumme nyt paitani alla piilossa olevista muhkuroista, joita harva on edes paljaana nähnyt, on rintojeni saama huomio täällä blogissa tullut pienenä yllätyksenä. Tuntuu omituiselta, että kansa, joka on tottunut näkemään niin tuttuja kuin vieraitakin ihmisiä alasti saunassa, kiinnittää nyt niin paljon huomiota vaatteet päällä olevan naisen rintavarustukseen ja on aikansa tuijoteltuaan valmis kommentoimaan asiaa sen enempää miettimättä, suorasanaisesti ja syytellen. Se, kommentoiko asiaa internetissä anonyymisti vai vasten kasvoja tuntemattomalle ihmiselle kadulla, on lopulta se ja sama. Kummastakin on kokemusta ja se tuntuu melko samalta.

Niin, rintani ovat jälkiasennetut, implantit, silikonia, kuinka sen nyt haluaa sanoa. Minulle ne ovat vain rinnat. Tässä kohden voin jo melkein kuulla, kuinka suuri joukko lukijakunnastani haihtuu savuna bittiavaruuteen. Teidän kanssanne, jotka tämän persoonani täysin uuteen valoon saattaneen tietoiskun jälkeenkin päätätte vielä jatkaa lukemista, voimme keskustella aiheesta hieman syvällisemmin. Aloitetaan siis ihan alusta.

Olin kai kolmetoista, kun ensimmäisen kerran kiinnitin erityistä huomiota rintoihin. Neljäntoista vanhana odotin jo kärsimättömästi milloin omani kasvaisivat ja taisinpa olla hieman huolestunutkin, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Täyttäessäni kuusitoista, minä lopulta luovuin toivosta. Monta itkua myöhemmin oli pakko todeta, että ne olivat nyt siinä, toinen pieni ja toinen vielä vähän pienempi. Kun sitten lähdin jatko-opiskelemaan ja pyöristyin hieman, kertyi rasvakudosta myös rintoihin tasoittaen niiden kokoeroa. Noihin aikoihin olin kai vähiten tyytymätön rintoihini.

Alkoi työelämä ja urheilu astui mukaan kuvioihin. Sählyn pelaaminen ja säännöllinen kuntosaliharjoittelu pienensivät rasvakudosta myös sieltä mistä ei olisi tarvinnut, rinnoista. Lopputuloksena kokoero palasi entistä suurempana ja rinnat muuttivat muotoaan pyöreämmästä pitkulaiseksi. En enää tuntenut oloani mukavaksi alastomana, välttelin julkisia saunatiloja ja häpesin rintojani. Muutama vuosi myöhemmin liikkuminen väheni ja lihoin jälleen, mutta rintani eivät enää palautuneetkaan entisiin mittoihin. Muutoin pyöristyneessä naisvartalossa oli kaksi erikokoista, suippoa uloketta, joista toivoin vain pääseväni eroon. Kun silloinen parisuhde ajautui karille ja uusi sai alkuunsa, minä palasin takaisin kuntosaliharjoittelun ääreen, enemmän tosissani kuin koskaan aiemmin. Minä todella toivoin ja tein kovasti työtä sen eteen, että rintani pienenisivät treenin myötä olemattomiksi ja asettuisivat sporttisen kauniisti rintalihaksieni päälle. Olisin ollut siihen täysin tyytyväinen, mutta toisin kävi. Rintani näyttivät olevan väärässä paikassa rintalihaksien alapuolella ja kokoero sekä suippo muoto olivat korostuneet entisestään. Niin monta kertaa seisoin peilin edessä ja itkin. Muuta kroppaa saatoin muokata treenillä haluamakseni, mutta rinnoilleni en vain mahtanut mitään. Silloin päätin, että jonain päivänä vielä ostaisin itselleni oikeat rinnat.

Se päivä sitten lopulta tuli, melkolailla tasan kolme vuotta sitten. Olimme muuttaneet vasta Yhdysvaltoihin ja tunsin, että leikkaus on tehtävä nyt tai ei koskaan. Lopullinen ratkaisu oli helpompi tehdä maassa, jossa asia on niin pelottavankin arkipäiväinen, etten kadulla kävellessäni koe tulevani tuomituksi. Silti harkitsin asiaa vielä leikkausajan varaamisenkin jälkeen. Pelotti, ei niinkään leikkauksen vuoksi, vaan koska tiesin kuinka negatiivisesti asiaan Suomessa asennoidutaan ja tekoni myötä minuun suhtauduttaisiin ihmisenä ihan eri tavalla kuin ennen. Halusin kuitenkin lopulta tehdä niin kuin itsestäni parhaalta tuntuu, välittämättä ihmisten mielipiteistä tai halveksuvista katseista. Pukeutuisin sitten vaikka säkkiin aina Suomessa käydessäni, jos täyspäisen naisen maineeni olisi siitä kiinni. Ja niin olin sovittuna päivänä leikkauspöydällä.

Pari viikkoa myöhemmin, kun siteet ja laastarit olivat poissa, minä tiesin tehneeni oikein. Tätä on ehkä vaikeaa ymmärtää, jos hyväksyy oman vartalonsa, mutta en voi sanoin kuvailla kuinka iloinen olin aamuisin, kun vaatteet ensimmäistä kertaa elämässäni istuivat päälleni. Tai se tunne, kun katsoin peiliin ja tunsin itseni vihdoin naiselliseksi jokaista neliösenttiä myöten. Uusista rinnoistani tuli heti osa minua enkä ajatellut hetkeäkään, että sisälläni olisi jotain sinne luonnostaan kuulumatonta. Näin sen kuuluikin olla, olisi kuulunut olla alusta pitäen.

Sain siis vihdoin naisellisuuteni 27-vuotiaana. Kolikon kääntöpuolena sain itserakkaan, huomionhakuisen ja tyrkyn bimbon leiman otsaani siitäkin huolimatta, ettei rintojani maksanut Hymy-lehti, en joutunut vastalahjaksi tatuoimaan Jallun logoa rintaani eikä minun tarvinnut rinnoista korvauksena poseerata alasti roskalehtien keskiaukeamalla. Minä säästin leikkausrahat itse, harkitsin asiaa useita vuosia ja päätin parantaa elämänlaatuani tulevasta bimbon maineesta huolimatta. Kuljen edelleen samanlaisissa vaatteissa kuin ennenkin, en esittele rintojani julkisesti enkä kuvittele olevani mikään seksin jumalatar muovisine rintoineni. Olen ihan tavallinen nainen, työläinen, treenaaja, bloggaaja ja vaimo, joka ensimmäistä kertaa elämässään on onnellinen omassa vartalossaan.

Minua on nyt rintojeni vuoksi nimitelty narsistiksi, sairaaksi, miestennielijäksi, huomionhakuiseksi, itsekkääksi, tyhmäksi ja syytetty jopa rintasyöpään sairastuneiden halveksumisesta. On sanottu suoraan, että on oksettava ajatus, että ihoni alla on jotain sinne kuulumatonta ja kehotettu hakeutumaan itsetunto-ongelmien vuoksi hoitoon, joka periaatteessa sekin olisi voinut olla vaihtoehto, ellen tietäisi että kallonkutistajilla on Suomessa taatusti parempaakin tekemistä, kuin taikoa eriparia olevat rinnat kantajansa silmissä samankokoisiksi.

En vaadi, että ihmiset ratkaisuani hyväksyisivät enkä minä heidän hyväksyntäänsä tarvitsekaan. Haluaisin vain, että jokainen pohtisi asennettaan hetken mielessään ja ymmärtäisi sen, etteivät syyt rintojen korjausleikkauksiin ole aina niin mustavalkoisia. Ei implantit hankkinut nainen ole välttämättä muuten itsetunto-ongelmainen, pyri roskalehtien juorupalstoille, hakeudu rikkaan miehen syliin tai muutenkaan hae erityistä huomiota tai suosiota. Todellisuudessa syitä on yhtä monta, kuin asennettuja implanttipareja, ja on muistettava, että toiselle vähäpätöinen virhe ulkokuoressa voi toiselle olla valtavan suuri. Tuntuu käsittämättömältä, että päätös, joka on tehnyt minut onnelliseksi ja joka koskettaa vain itseäni, omaa kehoani ja on vieläpä piilossa vaatteiden alla, saa ihmiset näkemään punaista, vaikka itseäni vain hymyilyttää, kun kaikki lopulta järjestyi.

No, nyt se on sanottu ja minusta tuntuu aivan yhtä älykkäältä tai tyhmältä kuin ennen tekstin kirjoittamistakin. Silti niin monen ruudun takana, luonnollisesti täydellisten ja fiksujen ihmisten silmissä, älykkyysosamääräni ja ihmisarvoni putosi juuri rinnanmitan alaspäin. Ja ne samat, itseäni älykkäämmät ihmiset, ihan vakavissaan kuvittelevat, että tein tämän vain, jotta näyttäisin paremmalta heidän silmissään.

Saisinko Kate Middletonin nenän, kiitos

Kaukana ovat ne ajat, kun vielä kopioitiin Jennifer Anistonin hiustyyliä tai apinoitiin viattomasti parhaiten pukeutuvien julkkisnaisten tyylejä. Bongasin nimittäin ABC:n aamu-uutisista jutun tuoreimmasta, omaan korvaani melko pahasti särähtävästä kauneustrendistä.

Tämä uusin kauneushitti on lähtöisin yhdeltä tämän hetken seuratuimmalta naiselta, Kate Middletonilta. Tieten tahtoen ei Middleton ole trendiä varmastikaan luonut eikä todennäköisesti kukaan muukaan taustajoukoista ole osannut ennustaa omituisen trendin syntyä. Apinoinnin kohteena on nimittäin Middletonin nenä.

Taudinkuva: potilas haluaa näyttää Kate Middletonilta.

Uutislähetyksessä haastateltavana oli nuorinainen, joka oli ihaillut Katea jo vuosia. Hän kertoi siitä, kuinka kauniisti nenänpää liikkuu Katen hymyillessä ja lopulta hänen oli pakko saada itselleen samanlainen tuulenhalkoja (mainittakoon tässä välissä, että amatöörin silmin hänen nenänsä olin alunpitäenkin lähes samanlainen). Kaksitoistatuhatta taalaa myöhemmin, oli tuliterä tuulenhalkoja kääräisty pakettiin ja elämä uuden Middleton-nenän kanssa saattoi alkaa.

Haastateltavana ollut plastiikkakirurgi tiesi kertoa, ettei tapaus ollut ainoa laatuaan. Hän sanoi, että tällä hetkellä suurin osa mallikuvan kanssa vastaanottolle tulevista naisista kantaa mukanaan juuri Middletonin kuvaa. Katen nenästä on tullut uusi kauneustrendi niiden ihmisten keskuudessa, jotka ennen tyytyivät kopioimaan vain hiustyylejä.

Ehken ole paras mahdollinen ihminen arvostelemaan kehonmuokkausta tai kauneusleikkauksia, mutta tämä kuulostaa mielestäni hieman oudolta. Ymmärrän kyllä sen, etteivät kaikki pidä nenästään tai jostain muista kasvonpiirteistään ja haluavat asiaan muutoksen. Senkin ymmärrän, että plastiikkakirurgille näytetään kuva toivotunlaisesta lopputuloksesta, oli se sitten jonkin kuuluisuuden kasvoissa kiinni tai ei. Mutta sitä minä en ymmärrä, että halutaan tieten tahtoen näyttää joltain toiselta ihmiseltä ja kopioida hänen kasvonpiirteensä.

Sääliksi käy Kate-parka. Minua ainakin ahdistaisi tieto siitä, että ihmiset kopioisivat nenääni ja kasvojani ympäri maailman ja periaatteessa joku kaunis päivä voisin törmätä kaksoisolentooni kaupungilla.

Mitä mieltä te muut olette, mennäänkö plastiikkakirurgian avulla tehtävissä idolien kopioinneissa jo liian pitkälle?

 

 

Kuva kopioitu täältä.

Milloin rinnoistani tuli niin kiinnostavat?

Yhteenvetoa viime vuoden bloggailuista tehdessäni satuin kurkkaamaan luetuimpien juttujen lisäksi suosituimpia blogiini johtaneita hakusanoja. Suosituin hakusana, joka ei liittynyt omaani tai palstan nimeen, oli Prisman foam roller (kirjoitin aiheesta täällä). Seuraavaksi suosituimpia hakusanoja olivat treeniblogi, jatkuva nälkä (aiheesta kirjoittelin täällä) sekä tissit.

Nuo tissit hieman hämmensivät aluksi. Ei siksi, että olisi tullut yllätyksenä niiden olevan yksi Googlen suosituimmista hakusanoista, vaan lähinnä siksi, miksi hakusana johti juuri minun blogiini. Sitten muistin. Minähän kirjoitin aikoinaan misseistä ja tisseistä. No huh, eivät ne olekkaan kiinnostuneita minun rinnoistani.

Sen lisäksi, että minulla on rinnat, osaan myös piirtää.

Kahlatessani syvemmälle ja syvemmälle hakusanojen syövereihin, päädyin lopulta listan siihen kohtaan, jossa hakukenttään oli hakusanan lisäksi näpytelty nimeni. Koska kirjoitan omalla nimelläni, johtaa nimelläni tehty haku usein blogiini jättäen jäljen sivun statistiikkaan (kyttääjä kyttää kyttääjää!). Yht’äkkiä tajusin tuijottavani kaikkia niitä hakusanoja, joilla minua on netin syövereistä etsitty. Aika mykistävää.

Totuushan on, että meitä kaikkia googletetaan. Kun suurin osa hakijoista etsii viatonta tietoa esimerkiksi työhön liittyen, mahtuu joukkoon myös niitä, jotka oman elämänsä tylsäksi käydessä keskittyvät etsimään luurankoja tavallisten ihmisten kaapeista. Ja toden totta, aika kyseenalaista materiaalia on minustakin koitettu etsiä. Statistiikka tiesi kertoa, että minua on etsitty mm. sanayhdistelmillä: A. Sinivaara, tissit, perse, rinnat, silikonit ja alasti.

Näiden hakusanojen lisäksi minua on sitkeästi koitettu yhdistää yhteen aikakautemme hienoimmista lehdistä, Seiskaan. Tiedoksi niille, jotka oletettavasti jatkossa päätyvät tälle sivulle etsiessään tietoa ruumiinulokkeistani, että ei, en ole ollut Seiskan tähtityttö, en ole kenenkään salarakas, en Iltatyttö, eikä minusta myöskään ole julkaistu kuvia Jallussa, Kallessa tai muissakaan alan lehdissä.

Herätäänpä nyt todellisuuteen. Olen ihan tavallinen nainen. Teen töitä, treenaan ja siinä sivussa kirjoittelen blogiini mitä mieleeni juolahtaa. On totta, että olen vuosia sitten ollut messutyttönä, joitakin kertoja mallina ja kerran tekemässä tyhmiä temppuja televisiossa, mutta niin kauan, kun ei kukaan tunnista minua kadulla, en uskonut olevani henkilö, josta etsitään tissikuvia netistä.

En ole järkyttynyt enkä asian takia menetä yöuniani. Mutta kyllähän rintojeni saama huomio on vähän yllättänyt, myös täällä blogin kommenteissa. Vaikka mikäpä siinä, jokaiselle jotakin. Toisia kiinnostaa treenijutut, toisia ihmissuhdejutut ja toisia tissit. Ja se on ihan ok.

 

 

Ps. Tasa-arvon vuoksi mainittakoon, että eräs suosituista blogiini johtaneista hakusanoista oli karvaiset miehet.

Kun kaikki treenin aiheuttamat muutokset eivät olekaan niin kauniita

Salilla käyminenhän on siitä vekkuli harrastus, että lihasten ja luonnon lisäksi raudan nostaminen kasvattaa myös verisuonia. Toisinaan epätoivon hetkinä onkin tuntunut ihan siltä, että ainoa mikä tässä kropassa on kasvanut, on verisuonet väärissä paikoissa.

Vampyyrinhoukutin eli salitreenattu kaulavaltimo.

Olen viettänyt viime aikoina hetken jos toisenkin peilin edessä, pieniä merkkejä rasvanpalamisesta etsien. Epänaisellista kyllä, mitä enemmän rasvaa palaa, sitä enemmän löytyy uusia verisuonia milloin mistäkin ruumiinosasta tai huomaan entisten pullahtaneen pintaan entistä röyhkeämmin. Kun istahdan salilla peilin eteen tekemään hauiskääntöjä, voin melkein nähdä, kuinka kaula- ja otsasuonet pullistelevat ja hyppivät sydämenlyöntien tahdissa. Ja se on oikeasti pelottavan näköistä se. Tuo suonihirviö salin peilissä on onneksi vielä aika kaukana siitä peilikuvasta, jota katselen kotona meikatessani. Mutta heti kun tartun johonkin meikkisutia painavampaan, pullahtavat suonet pintaan valmiina kuljettamaan verta maksimaalisella suorituskyvyllä.

Salitreenin jälkeen tilannekuvia ottaessani, löysin ainoan muutoksen otsastani.

Eh, liekö salilla on sittenkin tarvinut käyttää aivoja?

Epänaisellista tai ei, minkäs teet. Ilmiö kun kuuluu lajin henkeen eikä siltä voi oikein välttyäkään. Ja ovathan verisuonet ihan vakuuttava ja kiva lisä käsivarsissa, tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta tuo kaulassa oleva – ja etenkin keskellä otsaa poikittain kulkeva sekä ohimoilla risteilevät, pienestäkin rasituksesta pintaan pyrkivät suonet, häiritsevät jo jonkin verran. No, pitäisi ainakin kulkea aivoihin verta ja happea riittävästi. Ehkä se vielä jonain päivänä alkaa näkyä myös älykkyydessä?