Se viinipulloteline

Muistatteko vielä sen viinipullotelineen, jonka ohimennen mainitsin syksyistä kotia esitellessäni? Silloin tuo teline odotti vielä rappusilla tekemämme hometestin tuloksia ja päätöstä siitä, jäämmekö nykyiseen vuokrataloon asumaan vai etsimmeko uuden kodin. No, tuo teline on nyt kiinnitetty seinälle ja samalla se sinetöi päätöksen siitä, että olemme ainakin toistaiseksi päättäneet jäädä asumaan tähän.

 

Hometestin tulos oli seuraavanlainen: sisäilmassamme leijaili kaikkiaan neljää eri homelajiketta, joista kaikki olivat jokseenkin yleisiä, sekä sisä- että ulkoilmassa tavattavia pikkukavereita. Lajikkeista kaksi oli kuitenkin sellaisia, että herkimmille ihmisille ne saattaisivat aiheuttaa astman kaltaisia oireita. Pitkällisen harkinnan jälkeen sekä tänne blogiin tulleiden vinkkien perusteella, päätimme muuttamisen sijaan ensin putsauttaa ilmastointikanavat suodattimineen ja sen jälkeen suorittaa suursiivous-operaation, joka pitäisi sisällään niin matonpesua kuin sohvanpäällisten pesettämistäkin.

 

Kuitenkin, ennen kuin ehdimme edes ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin, alkoi oloni yllättäen kohentua. Siitä minulla ei ole hajuakaan johtuuko toipumiseni siirtymisestä nukkumaan alakerrasta yläkertaan, ulkoliikunnan lisääntymisestä, silkasta henkisestä helpotuksesta vai näiden kaikkien monimutkaisesta yhtälöstä. Tilanne on nyt kuitenkin se, että tunnen itseni tällä erää terveeksi. Ei enää hengenahdistusta iltaisin, ei kurkkukipua eikä rutikuivaa yskimistä.

 

Olen niin onnellinen saadessani todeta, että tavanomaista perusteellisemman joulusiivouksen jälkeen voin hyvillä mielin ryhtyä muuttopaniikin sijaan valmistelemaan joulunviettoa. Jo toinen joulu samassa kodissa, jee!

Syksy kotona

Eteläisen Kalifornian ilmasto on pikkuhiljaa muuttunut viileämmäksi, aamuisin pilvet peittävät taivaan, nurmikko kimmeltää kastepisaroista ja kietoudun yhä tiukemmin kylpytakkiin hipsiessäni villasukissa halki yön aikana viilentyneen talon. Syksy on täällä.

Syksy, halloween ja marraskuussa häämöttävä kiitospäivä tarkoittavat sitä, että nyt viimeistään on aika kaivaa loputkin syyskoristeet esille. Itse aloitin koristelut heti lokakuun alussa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tarttua kameraan ja kutsua teidät tänäkin syksynä virtuaalivierailulle meidän kotiin näin kuvien välityksellä.

Onneksi kaikkia koristeita ei tarvitse ostaa sisustusliikkeestä. Kaappeja tutkimalla ja mielikuvitusta käyttämällä löytyy paljon pientä kivaa, jota käyttää osana koristelua. Erityisesti syyskoristeluja tehdessä varsinaiseksi aarreaitaksi ovat osoittautuneet keittiönkaapit. Täyttämällä lasipurkit erivärisellä pastalla, asettelemalla kaapissa olevat hillopurkit pöydänkulmalle ja nostamalla lempikeittokirjat esille, saadaan keittiöön jo ihan mukavasti syystunnelmaa.

Jotenkin tuntuu, että tämän meidän vuokrakodin värivalinnat toimivat parhaiten juurikin syyskoristeiden kanssa. Jos olisin itse saanut vaikuttaa seinien sävyihin ja keittiönkaapistoihin, en varmastikaan olisi päätynyt yhtä ruskealle linjalle, mutta näillä nyt mennään, ainakin toistaiseksi.

Vaikka jaksoinkin laitella syyskoristeet paikoilleen kuten aina ennenkin, on tänä syksynä jo muutamakin asia jäänyt tekemättä tai vaiheeseen mahdollisen muuton vuoksi. Löysin muutama viikko sitten sisustuskaupasta kivan viinipullotelineen, mutta se odottaa edelleen rappusilla seinälle ripustamista. Samoin ovat jääneet pesettämättä sohvanpäälliset ja matot, keittiön verhot ovat vaihtamatta ja takapihakin on puoliksi heitteillä. Mihinkään ylimääräiseen puuhasteluun asuinviihtyvyyden lisäämiseksi ei vain viitsi ryhtyä ennen kuin tiedämme onko kodissamme homeongelma vai ei. Että täällä sitä taas ollaan, tutussa välitilassa, mistä ei tiedä pitäisikö astua sisään vai ulos.

Mutta mitenkäs te muut, etenkin siellä Suomessa, aiheuttaako teillä syksy erityisiä sisustustoimenpiteitä?

Naapuruston ahneet pikkumussukat, olen valmis! Ei kepposia tänä vuonna!

Kun syy loputtomalle sairastelulle alkaa valjeta

Osa teistä lukijoista on ehkä pistänyt merkille, että olen tänä vuonna sairastellut paljon. Todellisuudessa olen kuitenkin sairastanut vielä paljon enemmän kuin olen blogin puolella jaksanut kitistä. Voisikin sanoa, että maalis-huhtikuusta lähtien olen joitakin viikkoja lukuunottamatta ollut enemmän tai vähemmän sairaana koko ajan. Hengitystieongelmia, yskää, kurkkukipua, hengenahdistusta, astmalääkkeitä ja antibiootteja. Niistä on tämä vuosi tehty.

Mikä hemmetti minua oikein vaivaa?

Helmikuussa keittiössämme havaittiin putkivuoto. Asia oli korjattu muutamassa viikossa, runkopuut ja seinien välit kuivattu ja reikä seinässä odotti umpeenlaittoa. Kuukausi myöhemmin ilmestyi myös vastapäisen seinän eteen pieni lammikko. Oli se siinä ollut muutaman kerran aikaisemminkin, mutta epäilin lattialla olleen kukkaruukun pissineen yli äyräiden. Tällä kertaa olin kuitenkin unohtanut kastella kukat. Asiaa selvittämään soitettiin ensin vuokraisäntä, sitten putkimies ja pian tuokin seinä oli revitty auki. Takaa paljastui karun näköinen kasvusto, muutama mustaleski ja ylhäältä alas asti revennyt yläkerran wc:n poistoputki. Elämänkevät sitä hajua. Samana päivänä, kun tuo seinä avattiin, jouduin ensimmäisen kerran turvautumaan astmapiippuun. Ahdisti, henki ei kulkenut. Joku kurkussa tuntui turvonneelta kuin joku olisi kuristanut minua. Paniikki. Hometta, ihan varmasti! Varasin ajan lääkäriin seuraavalle päivälle. Hän antoi mukaani astmalääkereseptejä ja totesi, että olisi mahdotonta sanoa oliko äkillisesti ilmestyneiden astmaoireiden takana home vai jotain muuta.

Niin korjattiin putkivuoto, seinänväli pestiin, testattiin ja todettiin puhtaaksi, seinä lyötiin umpeen ja elämä saattoi jatkua. Paitsi että ne astmanoireet eivät vaan kadonneet. Huhtikuussa, palattuamme kotiin Neitsytsaarilta, oireet pahenivat entisestään ja astmani puhkesi täyteen raivoonsa ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosien. Ravasin lääkärissä, sain lääkkeitä, koitin levätä, tein sitä ja tein tätä, mutta oloni ei kohentunut juurikaan. Aamuisin saatoin harrastaa liikuntaa, mutta illan tullen keuhkoni lakkasivat toimimasta kunnolla, yskin ja vinguin kilpaa hengitykseni kanssa. Kirosin putkirikkoa ja olin varma, että seinästä leijailleet homeitiöt olivat pilanneet keuhkoni. Mutta miksei kurkkukipu, hengenahdistus ja yskä helpottanut? Se seinähän todettiin puhtaaksi.

Jossain vaiheessa kesällä minä sitten tajusin sen. Aina kun poistuin kotoa pidemmäksi ajaksi kuin päiväksi, oloni kohentui. Kun palasin kotiin, palasi äänenkäheys, kurkkukipu ja hengenahdistus. Joku tässä talossa nyt varmasti mättää vieläkin. Olimme asuneet kesän alakerrassa, sillä yläkerran makuuhuoneessa on helteiden iskiessä liian kuuma nukkua. Alakerran makuuhuone oli kuitenkin jo pitkään ollut mielestäni tunkkainen, mutta vasta nyt tajusin kuinka pahalta huone todellisuudessa haisi. Aika ikävästi on muuten tuo kukkapenkki kastelulaitteineen vasten makuuhuoneen rapattua seinää, totesimme taloa ulkoapäin katsellessamme. Niinpä niin. Amerikkalaiset ja niiden rakennustekniikka.

Kun lähdin heinäkuussa Suomeen viideksi viikoksi, oli totuuden aika. Vajaa viikko kotoa poistumisen jälkeen minä nimittäin tunsin itseni terveeksi, vaikkakin huonokuntoiseksi. Sain matkan aikana kohotettua kuntoa kiitettävästi, mutta aivan reissun viimemetreillä sain flunssan. Harminpaikka, nyt olisi vaikea havaita mahdollisen homeen aiheuttamia oireita kun palaan takaisin kotiin. Niitä lisäoireita ei sitten kuitenkaan tarvittu. Tuo tuliaisina tuotu flunssa ei nimittäin parantunut ollenkaan. Lopulta kuusi viikkoa jatkunut kurkkukipu, yskiminen ja hengenahdistus katosi vasta, kun vietimme viikon Kanadassa.

1 + 1 ja eiköhän tulos ole aika selvä. Talossamme on taatusti hometta.

Kun palasimme takaisin kotiin, palasivat myös oireet pikkuhiljaa ja pari edellistä päivää ovat olleet taas melko tukalia aerobisen liikunnan kannalta. Teimme viime viikolla alakerran makuuhuoneessa (jossa emme siis enää nuku) hometestin ja odotamme tuloksia saapuvaksi ensi tiistaina. Niitä odotellessa olemme käyneet tällä viikolla jo neljässä asuntonäytössä ja jokaisen huonovointisena herätyn aamun jälkeen olen entistä varmempi siitä, että haluan vaihtaa asuntoa vaikka se sitten tarkoittaisikin neljättä muuttoa neljän vuoden sisään. Olen kuitenkin valmis pakkaamaan jälleen kerran 200 neliöisen talon sisukset laatikoihin, hylkäämään uudehkot sohvat ja patjat, kunhan vain tulisin terveeksi. Olen niin väsynyt sairastamaan, väsynyt lääkkeisiin, väsynyt aamuiseen yskimiseen, väsynyt kuristavaan tunteeseen kurkussa ja väsynyt hengästymään liian helposti. Haluan hyväkuntoisen ja terveen itseni takaisin.

Ilmassa leijaileville homeitiöille viritetty kasvualusta valmiina tositoimiin.

24 tuntia myöhemmin on kannen alla jo havaittavissa elämää.

Noin 60 tuntia on kulunut kasvualustan virittämisestä ja harkitsen painon laittamista kannen päälle. Eihän se vaan kömmi tuolta ulos…?

Todellisuudessa homekasvusto näyttää dramaattisemmalta kuin se välttämättä edes on. Ilmassa leijailee aina jonkin verran homeitiöitä, joten käytännössä kuvun alle kasvaa aina jotain, ellei sitten satu asumaan steriilissä laboratorioympäristössä. Nyt sitten odotellaan tuloksia siitä, minkä lajikkeen karvapalleron olemme kotilaboratoriossamme onnistuneet kasvattamaan, onko se hyvä vai onko se paha.

 

Mutta entä jos… mitä jos testi näyttääkin puhdasta? Jos sairasteluni takana ei olekaan home niin mikä sitten? Muuttamista vihaavana ihmisenä toivoin pitkään ettei talosta löytyisi hometta eikä meidän tarvitsisi muuttaa. Mutta nyt, tarkemmin asiaa ajateltuani, minä totisesti toivon, että vika on talossa, ei minussa.

Kun lähdin ostamaan uusia treenihousuja

Tiedättehän kuinka usein käy, kun lähtee ostamaan jotain tietynlaista vaatetta tai tavaraa? No, sitä haluttua juttua nyt ei varmasti löydy, mutta sen sijaan ostoskoriin päätyy jotain ihan muuta. Itselleni ainakin ilmiö on kovastikin tuttu. Mutta se on kyllä sanottava, että ensimmäistä kertaa minä treenivaatteita ostamaan lähdettyäni palaan kotiin seepran kanssa.

Eikö olekin hieno! Tuo kuosiltaan ajaton, kiistatta savannin muotitietoisin nelijalkainen, sopii täydellisesti vaaleanpunaisen työhuoneeni pöydänkulmalle laiduntamaan.

Parempi tietysti näin päin. Niitä treenihousuja tulee nimittäin varmasti vastaan vielä kymmeniä, mutta ajatella jos olisin varta vasten yrittänyt löytää seepran! Sitä ei takuulla olisi koskaan löytynyt.

 

ps. Näettekö tuon murtuman poloisen seepran jalassa? Sen vuoksi paperimassasta tehdyllä kaverilla oli hintaa vaivaiset viisi taalaa.

Elämää jääkaapin ovessa

Olen niitä ihmisiä, joiden muutoin niin järjestyksessä olevan keittiön yhdessä kaapinovessa vallitsee hallittu kaaos. Tuo ovi kuuluu tietenkin kodin sydämelle, jääkaapille. Magneetteja, muistilappuja, postikortteja ja runoja. Asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Sanoja, jotka saavat minut nauramaan.

Kukaan ei enää nykypäivänä lähetä postikortteja lomamatkalta, paitsi ystäväni joka kävi Rodoksella.
Tässä digitaalisessa ajassa tuo oli niin hieno temppu, että haluan pitää kortin jääkaapin ovessa muistutuksena siitä, ettei Facebookin kuvapäivitykset ikinä korvaa aitoa oikeaa postikorttia. Niitä kun ei voi kiinnittää edes jääkaapin oveen.

Ajatelma, jonka voisi nopeasti kuvitella viittaavan treenaamiseeni. Tuo sama viisaus kuitenkin päätee elämässä muutenkin. Jos ei koskaan uskalla ottaa sivuaskelta mukavuusalueen ulkopuolelle tuntemattomaan, ei ikinä löydä mitään uutta.
Yläpuolella olevan magneetin mies kävi hakemassa Australiasta sillä aikaa, kun olin Suomessa.

Toivon, etten koskaan löydä itseäni tilanteesta, jossa tuntisin huonoa omaatuntoa syömisistäni. Tämä Suomesta löytämäni postikortti rohkaisee vierailemaan jääkaapilla hyvillä mielin, vaikka vähän useamminkin.

Taisi olla ensimmäinen lomamatkani Suomeen, kun ostin itselleni tämän magneetin matkamuistoksi. Se oli kaikin puolin aika liikuttava hetki.

Asuttuamme kaksi vuotta pohjoisempana San Josessa, pelkäsin edessä olevaa muuttoa etelä-Kaliforniaan, koska tuttavani pohjoisessa olivat syöttäneet minulle mielikuvia hirviömäisistä liikenneruuhkista sekä pinnallisista ja inhottavista ihmisistä. Ilmeisesti sovin erinomaisesti tänne inhottavien ja pinnallisten ihmisten landiaan liikenneruuhkiin istumaan, sillä pari kuukautta muuton jälkeen sykki sydämeni Orange Countylle ja eteläiselle Kalifornialle enemmän kuin San Joselle koko kahden vuoden aikana.

Tämä Tommy Tabermannin runo tuli kauniin sydämenmuotoisen maljakon mukana, jonka mieheni toi minulle vuosia sitten käytyään ruokaostoksilla. Sen lisäksi, että runo on kaunis, muistuttaa se minua tuosta harvinaislaatuisesta hetkestä, jolloin mieheni heittäytyi romantikoksi. Myöhemmin hän selitteli ostostaan alennusmyynnillä, mutta itse haluan uskoa, että kyseessä todella oli hetkellinen romantiikankäryinen mielenhäiriö.

Munaa pitää saada. Joka päivä. Olenko muuten ainoa, jonka mielestä tuo tyttö muistuttaa vähän Pumpui-blogin Lottaa?

Itse leivottu ruisleipä on paitsi hyvää, myös todellinen energiapommi! Laskelma on osoitus rakkaudesta hiilihydraatteja kohtaan.

Kun elämä potki päähän jokunen vuosi sitten, lähetti ystäväni minulle Suomesta ison paketin täynnä saaristolaisleipää, jälkiuunileipää, suklaata ja salmiakkia. Saatteena oli tämä kortti, jonka sanoma näin jälkikäteen on saanut silloiset vaikeudet näyttämään ahdistuksen ja murheen sijaan uudelta alulta.

***

Lopulta ei ole niin väliä onko koti maalaisromanttinen, moderni, vuokrakaksio kerrostalossa, pitsihuvila Nurmeksessa, rantatalo Tyynenmeren rannassa tai kimppakämppä opiskelijakylässä, siitä huolimatta jääkaapin ovi on juuri se, mihin tärkeät asiat, elämänviisaudet ja muistot usein löytävät tiensä.

Mitä sinulla on jääkaapin ovessa?