Huomasitteko, että Elämäni kunnossa -palstan Saara jakoi tällä viikolla iloksemme hyväksi havaittuja ja toimivia liikkeitä takaliston muokkaamiseksi? Näistä sekä Lotta Katariinan Pumpui-palstalla olleestakyykkäys-jutusta inspiroituneena otin tämän päiväiseen jalkatreeniini mukaan uuden pakaraliikkeen sekä pitkään pannassa olleen kyykyn. Ja tulihan siinä sivussa, hampaat irvistyksestä nirskuen, tehtyä paljon muutakin.

Jaaha, vai jalkapäivä? No ei muuta kuin limput tankoon ja menoksi!

Lotta Katariinan kyykkypäivästä innostuneena päätin aloittaa päivän treenit kyykkäämällä. Perinteinen kyykky ei ole aikoihin kuulunut harjoituslistalleni kenkkuilevan polven vuoksi ja siksipä olenkin tehnyt kyykkyni smith-koneessa, kohtuullisella menestyksellä. Tänään kuitenkin vapautettiin kyykky pannasta ja hyvinhän se lopulta sujui, ensimmäiset sarjat jopa ilman polvien sitomista. 

Kun tavallisista kyykyistä oli jäänyt hyvä maku suuhun, tein perään vielä kyykkyjä sumo-tyylillä, jalat leveässä haara-asennossa, jalkaterät ulospäin suunnattuina. Kuningasliike sisäreisien ja pakaroiden kuritukseen!

Sitten Saaran vinkkaama pakaraliike! Olipa muuten järkevä veto heti sumo-kyykkyjen perään. Ensimmäisen sarjan ensimmäisellä kohotuksella kramppasi vasen jalka, aina pakarasta pohkeeseen saakka. On muuten hyvä liike, suosittelen!

Joo, tiedetään. Treenaan aika lyhyissä shortseissa. Mutta asiaan – tämä takareisiliike on melko tappava, kun tekee viimeisen sarjan pudotussarjana. Itse valitsen pudotussarjan alkupainoksi sellaisen, jolla pystyn tekemään 6-8 toistoa. Sen jälkeen vähennetään painoa pari pykälää, toistoja 6-8, vähennetään painoa, tehdään lisää sen verran kuin menee, vähennetään painoa vielä kerran ja pumpataan takareisistä loput mehut puolikkailla toistoilla. Korottaakseni kipukynnystä, tein sarjojen välissä askelkyykkyjä salin päästä päähän.

Treeni menee perille, kun se sattuu.

Hieman irvistytti, kuten kuvasta näkyy. Oikeasti hoin viimeisiä toistoja tehdessäni, että ”ei pysty, ei pysty, ei pysty enää ##%*##%*”, mutta pystyinpä silti. Tässä liikkeessä tuskakerrointa voi nostaa tekemällä viimeisen sarjan viimeiset toistot negatiivisena, sikäli mikäli sattuu olemaan avustaja mukana. Eli avustaja auttaa viimeiset kolme, neljä toistoa ylös ja sinä lasket painon äärimmäisen hitaasti ja hallitusti alas.

Eh. Tätä kuvaa katsoessani alan vähitellen ymmärtämään miksi kaikki farkut tuntuvat puristavan reisistä… Kuvassa myös jotain ihan uutta, jonka olemassa oloa Lotta Katariina ei uskonut – napaläski! Eikä sovi soimata, se on kovan tankkauksen tulos!

Ja lopuksi vielä pohjetreeni jalkaprässissä. On muuten kivaa vaihtelua sille perinteiselle pohjepenkille, kunhan vain muistaa koukistaa polvia aavistuksen, laskea painon niin alas kuin nilkka taipuu ja keskittyä työntämään painon takaisin ylös pohjelihaksilla, ei jalkapöydän lihaksilla.

Sellaisia treenejä tänään! Kannattaa muuten kurkkia muiden treenipalstoille ja kokeilla rohkeasti uusia juttuja! Saatat vaikka löytää uusia lempiliikkeitä.

Kaikki ryhmäliikuntatunnit ovat aina olleet minulle kauhistus. Pelkkä ajatuskin yli-innokkaan ohjaajan tahdittamasta ryhmähikoilusessiosta on ahdistava ja tuo mieleen ne ala-asteen liikuntatunnit, jolloin teimme typeriä varsahyppyjä tamburiinin tahdissa. Minä olen liikkuessani epäsosiaalinen ja haluan rytmissä pysymisen sijaan keskittyä itse tekemiseen.

Liikuntatilanteissa sosiaalisen kyvyttömyyteni huomioon ottaen oikeastaan ainoa ryhmäliikuntamuoto, josta olen salaa ollut kiinnostunut, on ollut jooga. Ihan varauksetta en kylläkään suhtautunut edes siihen, sillä olen kuvitellut joogan olevan enemmän tai vähemmän erilaisten hihhuleiden suosima laji. Että kiitos vain, kun näytitte joogalentoa jonkin keskusteluohjelman väliaikaviihteenä silloin, kun olin lapsi. Eihän siinä mennytkään kuin pari vuosikymmentä, että käsitykseni joogasta korjaantui.

Välineurheilijan välinevarastossa roikkuu nyt myös joogamatto

kivassa kantopussukassa.

Koska pääpaino liikkumisessani on tällä hetkellä raskaasti voimaharjoittelun puolella, olen jäykkyysasteeltani jotakuinkin rautakangesta seuraava. Näin ollen hehkutus joogan erinomaisuudesta lihashuollon apuvälineenä, on saanut lajin kuulostamaan entistäkin houkuttelevammalta. Kun sitten ystäväni pyysi minua kanssaan Bikram-joogatunnille, en epäröinyt hetkeäkään. Kokeillaan nyt sitten, ei kerta hihhuliksi tee.

Jännitin edessä olevaa 90 minuutin tuntia ihan hirveästi. Noudatin saamiani ohjeita ja olin kaksi tuntia syömättä ennen tunnin alkua ja join runsaasti vettä. Salin lämpötila oli reilut 40 astetta, joka saunaan tottuneelle suomalaiselle ei tietenkään ole yhtikäs mitään. Silti viitisen minuuttia tunnin alkamisen jälkeen näytin jo siltä, kuin joku olisi kaatanut päälleni ämpärillisen vettä.

Tunti alkoi ja loppui hieman omituisilla hengitysharjoitteilla ja niiden välistä löytyi 26 erilaista asentoa. Osa asennoista oli haastavampia ja osa helpompia, mutta suoriuduin kunnialla kaikista, jopa niistä tasapainoa ja voimaakin vaativista. Itselleni tuli pienoisena järkytyksenä se, ettei ohjaaja itse tehnyt liikkeitä malliksi vaan kuljeskeli pitkin salia huutelemassa ohjeita. Mutta onneksi tunnilla oli monta edistyneempää, mukaanlukien ystäväni, joiden liikkeitä sujuvasti kopioin. Tunnin jälkeen olin likomärkä, rentoutunut ja melko varmasti parisen senttiä pidempi. Vettä kului 90 minuutin aikana puolisentoista litraa.

Seuraavana päivänä jalkojani ja selkääni piinannut kireys tuntui hieman helpottaneen, mutta samaan aikaan jostain syvältä tuntui löytyvän uusia, erilaisesta treenistä kipeytyneitä lihaksia. Ihoni oli pehmeä ja olo rento ja raikas. Ihastuin tähän uuteen lajiin sen verran, että marssin suoraan salista tiskille ostamaan kuukausikorttia. Tavoitteenani on nyt käydä joogan avulla avaamassa jumejani kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja toivon sen auttavan erinäisissä treenaamistani haitanneissa ongelmissa (lisää niistä täällä).

Suosittelen lämpimästi kaikkia kokeilemaan Bikram-joogaa (hot-jooga) jos mahdollista. Se sopii erinomaisesti aloittelijalle ja kaikille ryhmäliikuntatunteja vihaaville, sillä tunnit ovat hidastempoisia eikä pieni eroavaisuus tekotahdissa haittaa. Näillä tunneilla ei myöskään tehdä mitään ihmissolmuja tai muitakaan liikkeitä, jotka vaatisivat yli-inhimillistä notkeutta. Useat tunnilla tehtävät asennot ovat mahdollista tehdä myös osittaisena, mikäli oikea asento tuntuu liian haastavalta.

Niin siinä sitten kävi, että trainerin ja miehen yllytyksestä, sekä luonnollisesti myös omasta uteliaisuudestani, ryhdyin hamstraamaan lisää massaa talven varalle. En vielä tiedä kuinka massiivisesta painonnoususta nyt puhutaan ja kuinka pitkälle uskallan mennä, mutta selvää on, että ruoka-aika on nyt entistä useammin. Pakko myöntää, mutta reilut kaksi kiloa plussaa ensimmäisellä viikolla koettelee tosissaan mielenterveyttä ja ajatukset vaihtelevatkin kaiken ”voi apua” ja ”voi vautsi” välillä.

Päivän reippailukuva ja umpijumiset sääret

Lähtötilanteesta sen verran, että kesän loppupuolella olin ottanut treenien kanssa hieman rennommin, joka tosin sekin ehkä normaali ihmisen perspektiivistä oli kaikkea muuta kuin rentoa. Ruokailun kanssakin tuli vätysteltyä, joka minun tapauksessani tarkoittaa sitä, että en todennäköisesti syönyt läheskään niin paljon ja oikein kuin olisi pitänyt. Niinpä jännitinkin kovasti muutaman viikon takaista rasvaprosentin mittausta, joka onnekseni näytti lohdullista 19 prosenttia, joka oli ainoastaan puoli prosenttiyksikköä enemmän, kuin edellisessä mittauksessa. Kehitys oli kuitenkin tyssännyt jo aikoja sitten, niin peilissä kuin salituloksissakin.

En oikeastaan koskaan ole antanut lihaksilleni oikein kunnon mahdollisuutta kehittyä. Vaikka kyytiä on annettu ja kovaa treenattu, olisi optimaalisen lihaskasvun kannalta ruokavaliossa ollut säätämisen varaa, eli olisihan sitä joskus voinut syödä vähän extraakin. Sen sijaan olen ollut dieetillä dieetin perään ja kun en ole ollut dieetillä, olen muuten vain syönyt liian vähän. Koska kroppani on selvästi sitä sorttia, että se kuitenkin mielellään ottaisi lihasta vastaan (+5 kg lihasta miinuskaloreilla viimeisen puolen vuoden aikana ei ole ihan huonosti), päätin kokeilla mitä tapahtuu jos ruokin itseäni hetken aikaa tavallista enemmän.

Sen verran olen tyypillinen, vaakaan tuijotteleva nainen, että kun muutokset näkyivät välittömästi numeroina, tasaisena puolen kilon painonnousuna joka päivä, en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Enhän minä nyt niinpaljon syönyt, ainoastaan 300-400 kcal enemmän, kuin dieetatessa. Kun ensimmäisen viikon loppuun mennessä kiloja oli kertynyt kaksi lisää, oli pakko istahtaa hetkeksi alas ja yrittää miettiä järkevästi. Ei läski tule viikossa, nestettä se vain on. Onhan?

Samaan aikaan, kun vaa’alle mennessä on lähinnä itkettänyt, niin salilla laikkoja tangon päähän lisätessä on vain naurattanut. Suurin piirtein kaikki ennätykset ovat menneet uusiksi ja voimaa on kuin pienessä kylässä. Lihakset ovat keränneet mukavasti nestettä ja treenivaatteet päällä salin peiliin katsoessa alkaa nainen näyttämään jo varsin katu-uskottavalta punttimimmiltä. Toista se on sitten, kun ne treenivaatteet riisutaan kotona ja katsotaan peiliin uudestaan. Nestepöhöä on valitettavasti muuallakin, kuin vain lihaksissa eikä vähiten kasvoissa ja vatsassa. Mitat ovat palautuneet takaisin alkuvuoden mittoihin, joskin painoa on noista ajoista tullut lisää kuutisen kiloa. Ahdistaa, mutta farkut sentään menevät vielä jalkaan, ainakin jos vetää vatsaa sisään.

Nyt painonnousu on onneksi hidastunut ja vaaka pysähtynyt 67,5 kilon tietämille. Yritän olla ajattelematta, etten ole eläissäni painanut näin paljon, mutta ajatella senkin edestä sitä, ettei minulla koskaan ole ollut näin paljon lihasta. Tässä vaiheessa pitäisi varmaan olla jo jokin tavoitekin mietittynä. No, sen konkreettisempaan yhteisymmärrykseen en itseni kanssa ole vielä päässyt, kuin että haluaisin hieman enemmän pyöreyttä lihaksiin ennen seuraavaa bikinikunnon tavoittelu -kampanjaa. Samalla toivon herätteleväni jo kauan seisahduksissa ollutta rasvanpolttoa takaisin elävienkirjoihin ja saavani hieman lisää voimaa.

Koska haluan minimoida rasvan kertymisen kehoon, korostuu ruokavalion merkitys entisestään. Roskaruokia ja energiahyödyltään tyhjiä aterioita en juuri syö ja karkin mutustelunkin olen rajoittanut melko minimiin. Sen sijaan keskityn hyviin rasvoihin, pitkäkestoisiin hiilihydraatteihin ja päivittäisestä proteiiniannostuksestakin pyrin saamaan 3/4 kiinteästä ruoasta jauhojen sijaan. Olen järkeillyt, että tuo ylenpalttinen painonnousu ensimmäisellä viikolla voisi johtua kroppani joutumisesta eräänlaiseen shokkitilaan. Ehkä se yrittää varastoida nyt kaiken saamansa energian pitkän kuivan kauden jälkeen ja normalisoituu siitä sitten pikkuhiljaa.

Treenikuvioista sen verran, että ainakin osa aamucardioista korvautunee punttitreenillä. Näin ollen, eniten työsarkaa vaativat lihasryhmät saisivat kyytiä kahdesti viikossa. Samaan aikaan yritän entistä enemmän keskittyä siihen, että on niitä kovia, keskiverto ja helppoja viikkoja eikä aina vain kovaa kovan perään. Viikonloput yritän edelleen pitää treenivapaana ja tehdä jotain ihan muuta.

No, seurataan tilanteen kehittymistä ja katsotaan kauanko kantti kestää. Nyt pitää rientää syömään. Se on ruoka-aika, taas.