Yksi aikakausi elämässämme tuli tiensä päähän lauantaina, kun suljimme vanhan kotimme oven viimeistä kertaa. Ehkä kaikki tunteet oli jo kulutettu loppuun, tai ehkä olin vain niin väsynyt kaikesta pakkaamisesta ja siivoamisesta, etten lähtiessäni tuntenut oikein mitään. Tai jos jotain tunsinkin, oli se surun sijaan enemmänkin helpotusta ja vähän iloakin siitä, että tuo pakollinen urakka oli nyt poissa päiväjärjestyksestä ja olemme vihdoin askeleen lähempänä elämän seuraavaa vaihetta, missä ja mitä se sitten ikinä tulee olemaankaan.
Olen aika ylpeä itsestäni, sekä tietysti miehestäni, että olemme selvinneet tästä massiivisesta elämänmuutosprojektista selväjärkisinä, ainakin tähän saakka. Vasta nyt, pari päivää henkeä vedettyäni, alan pikkuhiljaa tajuta, kuinka väsynyt oikeastaan olen. Sunnuntai, ensimmäinen päivä viikkokausiin jolloin ei tarvinnut tehdä mitään, sujui lähinnä sohvalla maaten ja telkkaria katsellen. Ja okei, taisi minulla kyllä olla vähän krapulakin.
Suonette siis anteeksi taukoni bloggaamisesta. Muutamat lukijat ovatkin jo ehtineet hieman huolestuneina kysellä, että mikä on kun ei blogi päivity. Viime viikko oli kuitenkin sanalla sanoen kaaosta. Jäljellä olevan omaisuuden muuttaminen yhteen, itsensä muuttaminen toiseen ja miehen harrasteauton muuttaminen kolmanteen osoitteeseen pitivät kiireisenä päiväkausia. Sain myös kulutettua kokonaista neljä päivää loppusiivoukseen, vaikka periaatteessa olisi kai tarvinnut vain imuroida ja pyyhkäistä pölyt keittiötasoilta. Niiden lisäksi tulin kuitenkin leikanneeksi pihalta puut ja pensaat, kitkeneeksi kukkapenkit, kuuranneeksi lattiat ja jalkalistat, pesseeksi hyllyt ja käsitelleeksi puiset keittiönovet. Mutta olihan se omistajan helpottunut ilme ja takaisin saatu takuuvuokra toki sen arvoista.
Täysin ilman kommelluksia ei muutosta kuitenkaan selvitty. Tai selvittiin sitten lopulta, vaadittiin vain yksi hysteerinen kiukkuitkuraivari urakan päätteeksi. Tajusin yht’äkkiä muuton jälkeen, etten yhtään tiedä missä passimme ovat. Samaan syssyyn huomasin sekä usean tuhannen taalan arvoisten kierrätyskuittien että pankkitunnuksieni olevan kateissa. Olin numeroinut jokaisen muuttolaatikon huolellisesti sekä kirjannut niiden sisällön tarkasti ylös ja ollut muutenkin äärimmäisen järjestelmällinen, mutta onnistuin silti kadottamaan varsin tärkeitä papereita taivaan tuuliin. Hetken hysteerisesti pillitettyäni tajusin kuitenkin vilkaista käsilaukkuni sivutaskuun ja löysin kuin löysinkin koko nivaskan sieltä, varmasta tallesta.
Nyt olemme siis uuden ja jännän äärellä. Emme edelleenkään tiedä olemmeko palaamassa Suomeen, jäämässä tänne vai menossa Balille juomaan halpaa olutta, mutta entinen elämä on nyt kuitenkin paketissa ja uusi vielä avaamatta.
Kuvat: Tyhjä, entinen koti.
Onnenpäivä 