Kuinka voikaan tuntemattoman kirjoitus koskettaa niin paljon, kuin Eerikan blogipäivitys eilen. Eikä tämä ensimmäinen kerta ollut. Aidot, elävästä elämästä olevat ilot ja surut, ajatukset ja sattumukset koskettavat lukijaa ja jäävät mieleen.

Ihailen niitä bloggaajia, jotka kirjoittavat aidosti, pistävät itsensä peliin ja antavat lukijalle jotain itsestään – tunteen siitä, että voi samaistua kirjoittajaan ja mahdollisuuden avata pienen ikkunan kirjoittajan sielunmaisemaan ja elämään. Ovathan ne sellaiset pintaa kevyesti raapivat, kuvasisällöltään kauniit blogitkin mukavia, mutta eniten kuitenkin pidän niistä aidoista, tunteita ja keskustelua herättävistä kirjoituksista.

Sellainen bloggaaja minäkin haluaisin olla. Olla oma, aito itseni, totuutta kaunistelematta tai vääristelemättä. Olen minä joskus miettinyt, että minkähänlaisen kuvan itsestäni annan, kun nyt tämänkin sanon ääneen, mutta olen kuitenkin lopulta antanut mennä vaan. Eipähän tule kenellekään yllätyksiä jos joskus kasvokkain tavataan.

Kerätäänpä tänne listaus niistä blogeista, jotka sisältävät (ainakin välillä) aitoja ajatuksia sekä käänteitä ja sattumuksia todellisesta elämästä. 

Minä aloitan listan muutamalla:

Bättre liv

Puutalobaby

Surfing Maya & Girl From The North Country

Mitä sinä haluat lisätä listalle?

Lueskelin tänään Ilta-Sanomista Suomessa vellovasta myrskystä ja tuulen riepoteltavaksi joutuneesta Silja Serenadesta. Juttuun oli haastateltu matkustajana ollutta naista, joka oli ystävineen hätääntynyt, kun laiva oli yllättäen kallistunut rajusti. Nainen kertoi ajatelleensa, että nyt he varmaankin kuolevat, täytyy soittaa äidille. Liikutuin kamalasti tuosta ajatuksesta, että hädän ja kaaoksen keskelläkin sitä haluaa vain soittaa äidille.

Oli synkkä ja myrskyinen yö ja yllättävä tarve soittaa äidille.

Mutta niinhän se on, että hädän hetkellä tuntuu, että jotain on jäänyt sanomatta, jollekin täytyy saada sanottua vielä ne viimeiset sanat. Tai että haluaa vain sanoa, että pelottaa aivan kamalasti ja toivoo, että se toinen sanoisi ettei mitään hätää ole.

Kenelle sinä soittaisit? Minä varmaankin soittaisin miehelleni. Jos ei kukaan vastaisi, niin jäisi ainakin vastaajaan viesti, että minä tässä vielä kerran hei.

”JOS MINULLA OLISI AIKAA NIIN…”

…niin mitä? Jos saisit vuorokauteen kaksi tuntia lisää, mihin tuon ajan käyttäisit? Mitä olet aina halunnut tehdä, mutta aika ei vain riitä?

Sitä usein sanotaan, että ehtiminen on vain priorisointikysymys. Jos todella haluaa tehdä jotain, niin silloin asialle saa kyllä järjestettyä aikaa tavalla tai toisella. No, se aika on kuitenkin väistämättä pois toisaalta, joten leikitäänpä hetki, että vuorokaudessa olisi 26 tuntia.

Aloitin viime syksynä kirjan kirjoittamisen ja pari kuukautta sitten ostin öljyvärimaalaustarvikkeet. Kirjoittamisen kanssa en ole ehtinyt alkua pidemmälle (kiitos blogin aloittamisen) ja maalaustarvikkeetkin odottavat edelleen sitä, että olisi vihdoinkin aikaa aloittaa. Vastaus on siis helppo. Kirjoittaisin ja maalaisin, tekisin entistä enemmän luovia juttuja.

Mietitäänpäs mihin tämän hetkinen aika sitten valuu. On nelisen tuntia päivässä töitä, pari kolme tuntia treeniä ja tunti pari bloggausta. Lisätään vielä pari tuntia ruoanlaittoa ja ruokailua, tunti taloudenhoitoa, tunti ruokakaupan hyllyjen välissä pyöriskelyä, tunti suihkua ja laittautumista ja seitsemän tuntia unta.

Mutta hetkinen, nämähän tekevät yhteensä vasta 21 tuntia! Mitä ihmettä minä teen uupumaan jäävät kolme tuntia? Ja miksen käyttäisi sitä johonkin tärkeämpään, jonka muistaisin tunteja listatessani? Ehkä vuorokauteen ei tarvitsekaan lisätä tunteja ehtiäkseen tehdä kaikkea sitä mitä haluaisi.