Lueskelin tänään Ilta-Sanomista Suomessa vellovasta myrskystä ja tuulen riepoteltavaksi joutuneesta Silja Serenadesta. Juttuun oli haastateltu matkustajana ollutta naista, joka oli ystävineen hätääntynyt, kun laiva oli yllättäen kallistunut rajusti. Nainen kertoi ajatelleensa, että nyt he varmaankin kuolevat, täytyy soittaa äidille. Liikutuin kamalasti tuosta ajatuksesta, että hädän ja kaaoksen keskelläkin sitä haluaa vain soittaa äidille.

Oli synkkä ja myrskyinen yö ja yllättävä tarve soittaa äidille.

Mutta niinhän se on, että hädän hetkellä tuntuu, että jotain on jäänyt sanomatta, jollekin täytyy saada sanottua vielä ne viimeiset sanat. Tai että haluaa vain sanoa, että pelottaa aivan kamalasti ja toivoo, että se toinen sanoisi ettei mitään hätää ole.

Kenelle sinä soittaisit? Minä varmaankin soittaisin miehelleni. Jos ei kukaan vastaisi, niin jäisi ainakin vastaajaan viesti, että minä tässä vielä kerran hei.