Ajatella. Siitä on nyt tasan vuosi, kun Onnenpäivä nosti varovasti päätään täällä Lilyssä. Tuon jälkeen on uusia juttuja ilmestynyt palstalleni säännöllisesti jo 235 kirjoituksen verran, palsta päätynyt toimituksen tykkäämäksi, sivupalkkiin ilmestynyt 131 Lilyyn rekisteröitynyttä lukijaa ja kaikkiaan vuoden aikana blogissani on käynyt huimat 21 300 tuntemattomaksi jäänyttä vierailijaa ympäri maailman (ne jotka eivät vielä ole Lilyyn rekisteröityneet, voivat tehdä sen täällä). Onnenpäivää ja Lilyä tehdessä on kulunut vuosi suorastaan lentänyt ja niinhän se on – kun on mukavaa, kuluu aikakin kuin siivillä.

Bloggaaja itse teossa.

 

Onnenpäivä sai alkunsa eräänä yönä, jolloin minut valtasi suuri halu kirjoittaa. En halunnut kahlita itseäni yhden punaisen langan varaan ja lopulta blogin sisällöksi muotoutuikin yleisluontoiset havainnot elämänkoulusta. Aiheina on vilahdellut niin treeniä, ihmissuhteita, matkustelua, yleisiä huomioita kulttuurieroista kuin kaikkea muutakin tärkeän ja joutavan välimaastosta. On vaikeaa sanoa mikä aiheista olisi lähimpänä sydäntäni, niistä jokainen kun on vuorollaan tuntunut siinä hetkessä juuri siltä eniten jakamisen arvoiselta tarinalta. Oli miten oli, aiheet eivät ole tähän päivään mennessä loppuneet ja uusia syntyy niin nopeaan tahtiin, etten kaikesta ehdi edes kirjoittaa.

Olen huomannut kirjoittavani usein itselleni, erityisesti ihmissuhteisiin liittyvät juttuni. Vaikka ajatukset tulevat omasta päästäni, ovat ne silti toisinaan kovastikin solmussa paksun kalloni sisällä enkä itsekään ole aivan varma mitä lopulta mistäkin ajattelen. Kun ajatusvirta alkaa purkautua tekstiksi, sanat järjestäytyä omille paikoilleen ja tunteja päässä vellonut ajatus tiivistyä muutamaan kappaleeseen, minä ymmärrän itseäni ja muita paljon paremmin. Tämän vuoksi onnistun aina silloin tällöin ujuttamaan juttuihini ihka aidon oivalluksen, minä kun tiedän vain harvoin etukäteen kuinka kirjoitukseni päättyy ja mitä mieltä asiasta lopulta olen, olipa aiheena sitten parisuhde tai uusi kastelukannu.

Vaikka nautinkin kirjoittamisesta osittain tästä hieman itsekkäästä syystä, tulee suurin motivaatio kirjoittamiseen kuitenkin teiltä lukijoilta. Siis suuri kiitos teille, jokaiselle lukijalle ja niille, jotka olette kommenttikentässä herätelleet aiheesta tai aiheen vierestä keskustelua. On ollut ilo huomata, etten ole tämän pienen, mutta aikaa vievän kirjoitusharrastukseni kanssa yksin.

Koska te lukijat olette minulle tärkeitä ja arvostan mielipidettänne (siis oikeasti, vaikka kuulostaakin ihan markkinointipuheelta), on teillä nyt hyvä tilaisuus syntymäpäivän kunniaksi esittää kysymyksiä, toivoa juttuja tietystä aiheesta tai antaa muuten vain palautetta! Ja jos tulee risuja niin ei sekään haittaa – kävin nimittäin hakemassa kaupasta pullon viiniä, että kestän lueskella niitä sitten paremmin.

Siis hyvää syntymäpäivää Onnenpäivä, sinä liikunnan jälkeen elämäni toiseksi tärkein harrastus! Niin, nyt on varmaan jo luvallista sanoa, että harrastan bloggaamista ihan oikeasti.

Koskaan ei pitäisi sanoa ”ei koskaan”, sillä silloin se taatusti tapahtuu heti ensi viikolla. Siitäkin huolimatta olen melko varma, että en koskaan:

…ottaisi silikoni-implantteja pakaroihin

Millaista olisikaan istuminen toipumisaikana! Ja montako kertaa sen jälkeen alas istuessaan ampaisisi takaisin ylös tarkistamaan minkä päälle vahingossa istui? Sitä paitsi, pakaroita voi muokata, suurentaa, pienentää ja kohottaa treenaamalla. Toista se on rintojen kanssa. Ne saa kasvamaan vain synnyttämällä.

…käyttäisi testosteroiinia

En ikinä tekisi vartalolleni sellaista karhunpalvelusta. Monia itse aiheutettuja muutoksia vartalossa voi perua ja muuttaa jälkeenpäin, mutta testosteroiinin kasvattamaa leukaluuta onkin vaikeampi palauttaa siron naiselliseksi.

…ottaisi lävistyksiä kasvoihin

Eiköhän tähän ikään mennessä ole otettu ne lävistykset mitä otettavissa on. Vakavasti puhuen, kasvoissani on ihan tarpeeksi arpia vesirokon jäljiltä, kärsin nikkeliallergiasta ja muutenkin lävistykseni ovat aina parantuneet todella hitaasti. Joten ei, ei kasvoihin lisää merkkejä kiitos.

…unohtaisi mistä olen kotoisin

Vaikka asuisin maailmalla miten pitkään tahansa, en silti koskaan unohtaisi mistä olen kotoisin. Nivalasta, Pohjois-Pohjanmaalta, Suomesta. Olen ylpeä suomalaisuudestani enkä koskaan häpeäisi sitä.

…lakkaisi uskomasta, että huomenna on parempi päivä

On ollut ja tulee olemaankin hetkiä, jolloin on vaikea uskoa, että uusi päivä edes nousisi. Mutta aina se on noussut. Ja jos ei heti huomenna, niin sitten myöhemmin ainakin ovat asiat paremmin. Ensin pitää vain katsoa se huominen.

…alkaisi harrastamaan metsästystä

Syön kyllä riistaa, mutta en varmaankaan koskaan pystyisi tappamaan eläintä. Hämähäkitkin kuljetan mielummin ulos paperin päällä kuin tapan, niin paljon kuin ne minua inhottavatkin (ja minua muuten ärsyttää tämä hämähäkkikammo, minkä ne poloiset itselleen voivat). Joskus teininä kävin usein kalassa, mutten koskaan itse lopettanut yhtäkään kalaa.

…ryhtyisi kokonaan kasvissyöjäksi

Kanasta voisin ehkä joskus luopua, lihastakin osittain, mutta kalasta en koskaan.

…siirtyisi hoitoalalle

En voisi tehdä työtä, jossa kohtaisin sairaita ihmisiä joka päivä. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi auttaa. Se vain kävisi pidemmän päälle liian raskaaksi, etten pystyisi jättämään työasioita selkäni taakse laitoksen oven sulkiessani. Surkuttelisin, tuntisin sääliä ja huolta vapaa-ajallakin.

…menisi katsomaan nyrkkeilyä

Pelkästään televisiosta nyrkkeilyn seuraaminen tuntuu pahalta. Ne iskut kasvoihin ovat pahimpia, kun näkee koko naaman heilahtavan iskun voimasta. Mikäli näkisin sellaista livenä, saattaisin hyvinkin oksentaa.

…alkaisi tupakoimaan

En ole vielä tähän ikään mennessä keksinyt yhtäkään järkevää syytä tupakoimiselle. En usko asian suhteen viisastuvani jatkossakaan.

 

…lakkaisi rakastamasta itseäni

Kun lakkaa välittämästä itsestään, lakkaa elämästä.

Selailin tänään kaikkea sitä informaatiota, jota Google Anatytics blogini lukijoista keräilee. Tietäisittepä vain mitä kaikkea teistä tiedän!

Hei te ympäri maailman olevat lukijani, ilmiantakaa itsenne!

Oikeasti Analytics tallentaa likaisten yksityiskohtien sijaan paljon mielenkiintoista informaatiota mm. lukijoiden sijainnista ympäri maailman. Kukapa olisi arvannut, että minulla on viimeisen kuukauden aikana ollut lukijoita 51 eri maasta! Alunperin listalla oli 52 maata, joista yksi oli Ahvenanmaa. Omituista sinänsä, kyllähän Googlen pitäisi tietää kaikki, kaikesta ja kaikista.

Koitetaanpas nyt kerätä kaikki nuo 51 maata kommenttikenttään (okei, realistista olisi saada ehkä parikymmentä)! Eli hei te ulkomailla oleskelevat suomalaiset siellä! Kommentoikaa alle missä päin olette ja miksi.

Eilen minä sitten tein sen. Ostin lyhyehkön harkinnan jälkeen jo jonkin aikaa haaveissani ja unelmissani viipyilleen italialaisen kaunottaren. Ja voi kuinka voikaan yksi muotoilun taidonnäyte tehdä pienen ihmisen onnelliseksi!

Ei, se ei ole Pradaa eikä edes Guccia.

 

Eihän tämä mikään Prada ole, mutta ihan kelpo kauppakassi kuitenkin.

Kuvissa siis MV Agusta Brutale 1090RR vuosimallia 2010.

 

Enpä muista ihan hetkeen, että olisi reilun tunnin matka lähes viivasuoraa moottoritietä ollut niin hauska, kuin eilen uutta pyörää kotiin hakiessa. Maltan tuskin odottaa, että ehdin ensimmäiselle oikealle huviajelulle. Niin ja kaikki syksyn tulevat sateet ovat muuten viikonloppujen osalta sitten peruttu, ettäs tiedätte.

Tuli muuten mieleeni, kun aina välillä kuulen ihmisten päivittelevän, etten näytä siltä, että ajaisin moottoripyörää, että miltähän moottoripyöräilijän sitten pitäisi näyttää? Mieheltä?