”Tällä kertaa en kyllä laita kovin paljoa…”

Ajattelin, kun päätimme miehen kanssa pitää tulevana lauantaina yhdistetyt (ja myöhäiset) 30- ja 40-vuotissyntymäpäivämme. Tulin melko pian toisiin aatoksiin ja päätin sitten kuitenkin panostaa bileisiin ”vähän”enemmän.

Kello on nyt puoli kaksi yöllä. Olen juuri leiponut kaksi pellillistä pikkupiiraita, tehnyt kakun lakritsitäytteen valmiiksi ja pyöräyttänyt vielä tupla-annoksen lisää piirakkataikinaa huomiseksi. Samaan aikaan mies pystytti takapihalle gazeboa ja asetteli uima-altaan vierustalle valaisimia, jotka hieman aikaisemmin kävimme pikapikaa ostamassa Ikeasta. Enää olisi kaksi erilaista suolaista piirakkaa tekemättä, samoin täytekakku, kaksi makeaa piirasta, käsintehdyt suklaakarkit sekä pizzat, lihat marinoimatta, ruisnapit täyttämättä, juomat ostamatta ja takapiha viimeistelemättä ja kukkaset istuttamatta. Aikaa on jäljellä 1,5 vuorokautta. Tästä meidän juhlien järjestämiskonseptista saisi varmaan hyvän tosi-TV-sarjan: ”Bileet pystyyn 48 tunnissa”.

Milloinhan sitä oppisi olemaan ylisuorittamatta? Haudassa? No, ensi yön yöunet ainakin siirtyy viimeiselle leposijalle.

Onneksi löysin kaupasta tällaista kahvia.

Synttäritunnelmia

Jutun otsikko taitaa tällä kertaa luvata hieman liikoja. Nimittäin 10-vuotissyntymäpäivillänikin oli hurjempi meno, kuin eilisillä kolmekymppisilläni. Kaikki tärkeimmät synttäreiden tunnusmerkit saatiin kuitenkin raavittua kasaan. Sain kortteja ja kukkia, oli ilmapalloja, herkkuja ja kakkuakin, joka oli jonkun muun, kuin itseni tekemä. Ihan passeli päivä siis!

Sain mieheltäni kaksi erillistä syntymäpäiväkukkaa. Hän muisti, että minua aina harmittaa peruskimppujen lyhyt elämänkaari, joten tavallisen leikkokukkakimpun lisäksi hän toi minulle kauniin orkidean. Toivottavasti saan pidettyä sen hengissä pidempään kuin viikon!

Ihanainen naapuri toi minulle synttäriherkutteluun itse tekemänsä banana breadin, nam! Naapurin ilmestyminen ovelle leivonnaisten kera voi siis tapahtua muutenkin kuin amerikkalaisissa elokuvissa.

Ei väliä paljonko täytät, jenkkikulttuuriin kuuluu synttäri-ilmapallot. Sillä välin, kun kävin viettämässä syntymäpäiviä punttitreenin muodossa, oli kotiovelle ilmestynyt nipullinen ilmapalloja toisen ihanaisen naapurin toimesta. Ilmapallot ovatkin ihan parasta, varsinkin jos ne on täytetty heliumilla! Arvatkaa kuka on leikkinyt tikutakua koko päivän? Halvat on köyhän huvit.

En tietenkään unohtanut mainita illalla ravintolassa, että minulla on syntymäpäivä. Sain siis pummattua itselleni ilmaisen jälkiruoan illallisen kaveriksi. Kovin oli vain pieni tuo saamani jälkkäri, joten tilasimme lisäksi ison lohkon juustokakkua.

Kyllä se vain niin on, että kaikissa juhlissa ja merkkipäivissä on parasta ruokailu.

Vuosipäivän tankkausillallinen

Ystävämme oli jo pitkään kehuskellut läheisessä pikkukaupungissa, Rancho Santa Margaritassa, olevaaHanna’s -pihviravintolaa ja sanojensa vakuudeksi varasi meille kyseisestä ravintolasta pöydän vuosipäivämme kunniaksi. Ja mikäpä siinä, tankkauspäivä ja kaikkea.

Kerrankin sain pukea päälleni jotain muuta kuin treenivaatteet, joten kaivoin kaapista tämän kahdenkympin outlet-löydöksen. Ilmatkin ovat vihdoin alkaneet lämmetä niin, että mekko päällä tarkenee tulla kotiin vähän myöhemminkin illalla.

Koska ystävämme pöytävarausta tehdessään vihjaisi vuosipäivästämme,

tarjosi talo meille illallisen aluksi lasilliset kuohuvaa. Ihanan huomaavaista!

Vanha sananlasku sanoo, ettei tyhjään vatsaan pitäisi koskaan syödä.

Siksi tilasin kuohuvan kaveriksi tämän Sex & the Cityn.

Aloitimme herkuttelun juustolautasella. Nam! Kerrankin kunnollisen kokoinen juustolautanen, josta riitti mukavasti maisteltavaa kahdelle.

Viinilistaa selatessani osui silmääni tämä Sika-viini. Enteileeköhän nimi viinin vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen pullollisen jälkeen…?

Kuvassa on n. 50 grammaa proteiinia. Minusta on tullut viime vuosina melkoinen liha-snobi. Jos tilaan ravintolassa lihaa, on se aina sisäfilettä. Ja pihvini nautin tietenkin mediumina.

Kasallinen hiilihydraatteja. Toisin sanoen, elämäni ensimmäinen annos mac n’ cheeseä, mustalla tryffelillä höystettynä. Oli muuten hyvää!

Ja lisää yllätyksiä seurasi, kun talo tarjosi meille suklaakakun jäätelöpallolla vuosipäivän kunniaksi! Onnekseni mies ei erityisesti suklaakakuista pidä, joten sain syödä kakkuosuuden ihan itsekseni… +1500 kcal

Kannattaa kertoa mahdollisesta vuosi- tai syntymäpäivästä pöytävarausta tehdessä. Minusta vähän tuntuu, että meillä juhlitaan tästä lähtien joka viikko jotain merkkipäivää.

Kuinka saada saman otsikon alle Hollywood, jäähyväiset, lettuja ja vessa?

No tietenkin saattelemalla ystävät kotimatkalle Suomeen, tsekkaamassa Hollywood ennen lentokentälle menoa, käymällä lohtusyömässä jäähyväisten jälkeen Huntington Beachilla maailman parhaassa letturavintolassa ja kurkkaamalla kyseisen ravintolan naistenhuoneeseen. Nyyh, vau, nam ja oho!

Ensin patsasteltiin Hollywoodissa.

Ja tuikittiin kilpaa tähtösten kanssa Walk of Famella.

Kun ystävät oli jätetty lentokentälle, oli suru puserossa.

Tämä erinomainen letturavintola tarjosi parhaat mahdolliset

puitteet lohtusyömiselle.

Raskasta musiikkia ja pääkalloja. Niistä on hyvä letturavintola tehty.

Mitä tänään syötäisiin?

Suolaisten lettujen lista on pitkä, samoin makeiden.

Jokaisella annoksella on teemaan sopiva nimi.

Tämä lounaslettu kätki sisäänsä kaninruoan lisäksi kananrintaa ja

mozzarellajuustoa. Kivaa vaihtelua perussalaatille!

Ja tämän jälkiruokaletun sisältä löytyi ainakin suklaata, banaania

ja pähkinärouhetta. Nammmm!

Yllätys oli positiivinen kurkatessani naistenhuoneeseen. Huisi!

 

Eli mikäli satutte tälle suunnalle, niin jättäkää tilaa lettulounaalle Huntington Beachilla. Ja meikä tulee sitten mukaan!

Sushia hyvässä seurassa, eli rakkaudella uusista ystävistäni

Että minä pidän sushista! Näin siitäkin huolimatta, että vielä Suomessa asuessa en voinut sietää ajatusta merilevään kääräistystä raa’asta kalasta ja äyriäisen peristä. Lopulta sushien kauniin ulkomuodon houkutus kävi liian suureksi ja jo ensimmäinen suupala vei minut mennessään. Sushista tuli ennätysvauhtia osa vakituista ravintoympyrääni.

Tästä päästäänkin varsinaiseen jutun aiheeseen, pelkässä sushi-ateriassa kun ei kamalasti olisi kerrottavaa, paitsi se, että se oli jumalaisen hyvää. Mutta asiaan, olen siis saanut uusia ystäviä. Paikallisiaystäviä. Siis amerikkalaisia. Niitä ihan oikeita alkuperäisasukkaita.

 

Silloin 2,5 vuotta sitten, kun muutimme tälle mantereelle, olin melko varma etten tulisi saamaan paikallisia ystäviä todella pitkään aikaan. Oli kielimuuria, hieman kulttuurierojakin ja pohjoisessa asuessa naapurustomme asukkaat olivat selvästi ikäluokaltaan vanhempia, perheellisiä ja jokseenkin silminnähdenparempaa kastia. Tuntui siltä, että heillä kaikilla oli jo ystäviä ja omat piirinsä, eivätkä he tarvinneet elämäänsä uusia ihmisiä. Niinpä tyydyinkin pyörimään muiden suomalaisten kanssa, joka ei sekään ollut yhtään hassumpaa, ei sillä. Näin jälkikäteen ajateltuna minulta puuttuivat ne luonnolliset tilanteet, joissa olisin voinut tutustua paikallisiin ihmisiin naapurustomme ulkopuolelta. Ei ollut pieniä lapsia, joiden kautta tutustua muihin äiteihin leikkipuistoissa, en käynyt töissä enkä koulussa. Tai kävinhän minä englannintunneilla, mutta siellä oli vain meitä maahanmuuttajia. Niin meni kaksi vuotta ja koko aikana tutustuin ainoastaan yhteen naapuriin ja häneenkin melko lailla pinnallisesti.

Sitten olikin aika taas muuttaa. Pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin eteläiseen Kaliforniaan. Muutimme tavallisempaan lähiöön, jossa asuu ihan tavallisen oloisia ihmisiä, jalat tukevasti maassa. Ei mennyt montaakaan päivää, kun valtaosa naapureista oli käynyt toivottamassa tervetulleeksi, esittelemässä itsensä ja pyytämässä kahville. Tästä naapurustosta minä lopulta sain ne ensimmäiset oikeat, paikalliset ystävät. Miehet käyvät ajamassa keskenään motocrossia ja me tytöt pyöräillään, juostaan ja juodaan proteiinidrinkkejä altaalla. Vaikka meillä onkin erilaiset taustat ja eri äidinkieli, he ymmärtävät jo hieman meitä suomalaisia ja sen, että vaikkemme aina ole ”super excited” eikä kaikki ole ”awesome”, saatamme silti olla innoissamme ja iloisia.

Vaikka aikoinaan kotiuduinkin Kaliforniaan melko nopeasti muuton jälkeen, tuntui minusta silti aina ulkopuoliselta, kun en saanut kontaktia paikallisiin muualla kuin ruokakaupan lihatiskillä. Nyt, uusien ystävieni myötä, minä tunnen vihdoin kotiutuneeni tänne kunnolla enkä enää tunne oloani ulkopuoliseksi. Olen osa kokonaisuutta enkä vain vierailija.

 

ps. Te kaikki pikku sushi-snobit siellä kotisohvilla! Tiedetään, kuvassa oleva sushi ei ehkä edusta sitä perinteistä, minimalistista, oikeaa sushia. Mutta oli se silti niin hyvää!