Jutun otsikko taitaa tällä kertaa luvata hieman liikoja. Nimittäin 10-vuotissyntymäpäivillänikin oli hurjempi meno, kuin eilisillä kolmekymppisilläni. Kaikki tärkeimmät synttäreiden tunnusmerkit saatiin kuitenkin raavittua kasaan. Sain kortteja ja kukkia, oli ilmapalloja, herkkuja ja kakkuakin, joka oli jonkun muun, kuin itseni tekemä. Ihan passeli päivä siis!
Sain mieheltäni kaksi erillistä syntymäpäiväkukkaa. Hän muisti, että minua aina harmittaa peruskimppujen lyhyt elämänkaari, joten tavallisen leikkokukkakimpun lisäksi hän toi minulle kauniin orkidean. Toivottavasti saan pidettyä sen hengissä pidempään kuin viikon!
Ihanainen naapuri toi minulle synttäriherkutteluun itse tekemänsä banana breadin, nam! Naapurin ilmestyminen ovelle leivonnaisten kera voi siis tapahtua muutenkin kuin amerikkalaisissa elokuvissa.
Ei väliä paljonko täytät, jenkkikulttuuriin kuuluu synttäri-ilmapallot. Sillä välin, kun kävin viettämässä syntymäpäiviä punttitreenin muodossa, oli kotiovelle ilmestynyt nipullinen ilmapalloja toisen ihanaisen naapurin toimesta. Ilmapallot ovatkin ihan parasta, varsinkin jos ne on täytetty heliumilla! Arvatkaa kuka on leikkinyt tikutakua koko päivän? Halvat on köyhän huvit.
En tietenkään unohtanut mainita illalla ravintolassa, että minulla on syntymäpäivä. Sain siis pummattua itselleni ilmaisen jälkiruoan illallisen kaveriksi. Kovin oli vain pieni tuo saamani jälkkäri, joten tilasimme lisäksi ison lohkon juustokakkua.
Kyllä se vain niin on, että kaikissa juhlissa ja merkkipäivissä on parasta ruokailu.