Lomamatkailijoita on karkeasti arvioiden kahta tyyppiä. On niitä, jotka nyyhkyttävät hiljaa harmaata pilvimassaa tuijottaen koko paluulennon ajan ja joille avaimen kääntäminen kotioven lukossa vaatii äärimmäisiä ponnisteluja. Kun kotioven kynnys sitten lopulta on ylitetty, seistään kädet voimattomina sivuilla roikkuen eteisen hämärässä, hiljaisuuden ja purkamista odottavien matkalaukkujen ympäröimänä. Valokatkaisimen kääntämistä viivytellään viimeiseen asti, jotta kodin liiankin tutut seinät pysyisivät piilossa vielä hetken. Tämä lomamatkalta paluu -masennus kestää yleensä viikosta kahteen ennen kuin reissaaja vähitellen alistuu kohtaloonsa viettää seuraavat kuukaudet tutuilla kotikulmilla, tuttuja arkirutiineja suorittaen.
Itse kuulun kuitenkin siihen koulukuntaan, joille lomamatkalta paluu on melkein yhtä kivaa kuin itse reissuun lähtö. Vaikka kaipaankin tämän tästä täydellistä irtiottoa, nautin matkailusta ja siihen liittyvästä vapaudentunteesta ilman pienintäkään koti-ikävää, on lähes yhtä rentouttavaa palata takaisin kotiin, tarrata kiinni normaaliin päivärytmiin ja rutiineihin, käydä siinä samassa ruokakaupassa kuin aina ennenkin ja tervehtiä naapurinmiestä postilaatikolla käydessä.
Palattuani reissusta kotiin viime yönä, olisin voinut aamulla kahvia keittäessäni hyppiä ilosta vain, koska sain syödä vanhaa tuttua aamupalaa omasta muumikulhosta, juoda aamukahvini mustana muumimukista ja pursottaa päälle ison kasan kermavaahtoa. Matkalaukut on purettu, hiekat putsattu kengistä ja saan rojahtaa omalle kotisohvalle katsomaan viikon aikana tallennettuja tv-ohjelmia, päivitellä blogia ja suunnata myöhemmin iltapäivällä omalle tutulle kuntosalille. Päivälliselle ei tarvitse laittaa tukkaa, ei meikata tai pukeutua nätisti ja tarjolla on taatusti hyvää kotiruokaa, juuri niillä ravintoarvoilla kuin itse haluan.
Aina ei kuitenkaan ole ollut näin helppoa. Olen itsekin joskus seissyt voimattomana siellä eteisen hämärässä, viivytellyt laukkujen purkamista päiväkausia ja tirauttanut kyyneleen pari lomakuvia katsellessani. Toisinaan matkan lähestyessä loppua on kaduttanut koko reissu, koska pelkkä ajatuskin putoamisesta takaisin arjen harmauteen on ottanut niin koville. Mutta kun iän tuoman viisauden myötä on pikkuhiljaa oivaltanut sen, että pääosa elämästä on kuitenkin lomamatkojen ja vapaapäivien ulkopuolella, on arjestakin pikkuhiljaa rakentunut sellainen, että siihen on mukava palata ja tavallaan lomastakin osaa nauttia silloin enemmän. On ihan hyvä olla minä, tavallisena päivänäkin. Vaikka kyllä minä silti suunnittelen jo uusia reissuja ja kotiinpaluita.
Eli heippa vaan kaikille, olen takaisin blogin äärellä!
Lomalla.
Mikä kuvassa ei varsinaisesti kuulu asiaan?
Syötävä salaattikulho
Onnenpäivä 