Täällä se vaan hiki lentää, rasva palaa ja vyöhön työstetään uusia reikiä. Ainakin teoriassa. Kuten edellisessätekniikkavinkki-postauksessani mainitsin, muutettiin viimeisten dieettiviikkojen treeniohjelmaa melkoisen radikaalisti. Toisin sanoen, rasvanpolton maksimoimiseksi on nyt käytössä sellaiset aseet, että voi melkein kuulla kuinka rasvasolut huutavat kauhusta. Ja niin, aika lähellä se huutoitku on itsellänikin.

Juttuun liittyvää välineistöä.

Kun isot pojat kertoivat, että HIIT-treeni (High Intensity Interval Training) se on päivän sana ja takuuvarma rasvantappaja, pistin tietysti hanttiin kaikin tavoin. Ei, en pysty. Liian raskasta. Ei tällä ruokavaliolla. Happi loppuu. Apua! Yön yli ajatusta sulateltuani päätin kuitenkin yrittää. Tein pikaisen suunnitelman siitä, kuinka syvästi inhoamastani intervalli-tyyppisestä treenistä saisi vähiten vastenmielisen. Eniten vastaan tökki perinteisestä tunnin aamucardiosta luopuminen, siitä kun on tullut itselleni mukava tapa aloittaa päivä. Nyt tuo rento aloitus aamulle on korvattu jumalattomalla höykytyksellä. Niin, ja sitä samaa höykytystä on tiedossa 12 tunnin päästä uudelleen, iltatreeneissä. Mmmghh.

Mutta kurkataanpa miltä viimeiset dieettiviikot nyt sitten näyttävät:

Maanantai – torstai

Aamu:

2 x 15 min intervalli juoksumatolla

2 x 15 min kolme liikettä*

Ilta:

10 min lämmittely kuntopyörällä

1 x ~10 min päivän pääliike, German Volume Training**

1 x 15 min kolme liikettä

2 x 10 min kaksi liikettä

15 min kevyt intervalli kuntopyörällä

Jokaisella aamu- ja iltatreenillä on pääpaino tietyssä lihasryhmässä, mutta mukaan sekoitetaan sykettä nostamaan kahvakuulailua, leuanvetoja, vatsalihaksia ja mitä milloinkin. Käytännössä ehdin kuitenkin viikon aikana treenata kaksi kertaa läpi jokaisen lihasryhmän.

Perjantai

Aamu:

1 h tuikitavallinen aamucardio valitsemallani tavalla

Lauantai

Aamupäivä:

10 min lämmittely kuntopyörällä

1 x ~10 min päivän pääliike, German Volume Training

1 x 15 min kolme liikettä

2 x 10 min kaksi liikettä

15 min kevyt intervalli kuntopyörällä

Sunnuntai:

~ 1 h reipas kävelylenkki

* Tämä tarkoittaa, että 15 minuutin aikana kierrätetään kolmea eri liikettä. Nämä kolme liikettä kierretään läpi yhtä soittoa ja aina kierrosten välissä pidetään lyhyt, n. 20-30 sekunnin mittainen hengähdystauko. Liikkeet valitaan niin, että aina yksi liikkeistä on sykettä rajusti nostava, kuten punnerrukset, linkkuveitset, leuanvedot, kahvakuula-heilauttelut ym. Samalla periaatteella toimivat myös 10 minuutissa kaksi liikettä – osuudet. Nämä liikkeet tehdään huomattavasti normaalia kevyemmillä painoilla, sillä toistojen määrä on huima ja tempo nopea!

** German Volume Training on tekniikka, jossa tehdään 10 x 10 toistoa lyhyillä tauoilla ja perään voidaan lisätä kolme sarjaa, jotka tehdään ns. breikkiin saakka (voit lukea tästä lisää täältä). Tällä hetkellä jätän kyllä itse suosiolla nuo kolme viimeistä sarjaa pois. Tällä tekniikalla teen aina päivän pääliikkeen, kuten penkin, kyykyn, hauiskäännön tms.

Kaksi viimeistä sarjaa 10 x 10 toiston haukkarisetistä.

Tällaista on nyt takana 1,5 viikkoa ja vielä ollaan hengissä. Eniten touhu painaa luonnollisesti jaloissa, jotka eivät paljon lepoa saa ja niukan ruokavalion takia on palautuminen tuskallisen hidasta. Sen sijaan, kun normaalisti kropastani on ehkä kaksi lihasryhmää kipeänä yhtä aikaa, sattuu nyt ihan jokaiseen lihassäikeeseen koko ajan. Viikon kääntyessä loppupuolelle, sitä alkaa olla jo melkoisen jumissa, vaikka venyttelen kahdesti päivässä. Mukavuusalueelta on siis poistettu ehkä valovuosi sitten.

Se on myönnettävä, että tehokasta tämä on. Ja saa ollakin, jos mielin kolmessa viikossa päästä 16,7 rasvaprosentista matalaan viiteentoista. Paino on humpsahtanut alaspäin, eikä ihme – jokaisen treenin jälkeen ovat vaatteeni likomärät. Sen verran hullun touhua tämä kyllä on, etten tällaista tahtia tällä ruokavaliolla uskaltaisi jatkaa yhtään kolmea viikkoa pidempään. Se johtaisi taatusti ylikuntoon ja sairastumiseen. Sen sijaan odotan jo innolla, että pääsen syömään kunnolla ja kokeilemaan tätä uudelleen, joskin vain kolme, neljä kertaa viikossa.

Puuhastelua haukkareiden ja ojentajien parissa.

Erittäin negatiivisesta ennakkoasenteestani huolimatta, on HIIT-treenaaminen osoittautunut oikeastaan ihan mukavaksi tavaksi treenata. Aikaa ei mene tuntitolkulla ja kevyistä painoista huolimatta hurjat toistomäärät pitävät huolen siitä, että treeni menee perille. Varsin mukavaa vaihtelua siis. Pakko kuitenkin paljastaa, että minua pelottaa nykyisin nukkumaan mennessä seuraavan päivän treenit. Nimittäin se vanha, rapakuntoinen astmaatikko sisälläni huutaa, että en minä pysty…! Höpöhöpö. Sen kuin menen salille, teen treenin ja tulen kotiin. Ei se sen kummempaa ole.

Minulta kysytään aina silloin tällöin, että tähtäänkö johonkin kisoihin ja milloin minut nähdään lavalla, kun treenitahtini ja dieettini lähentelee jo puoliammattilaistasoa. Ja minä vastaan kieltävästi. Kunhan nyt vaan harrastelen. Miksi se kisaaminen ei sitten kiinnosta?

Minua pelottaa ajatus, että kilpailuun sitouduttuani menettäisin vapauden lopettaa dieetit ja kuurit heti kun siltä tuntuu. Tuo vapaaehtoisuus kaikkeen tekemiseen on minulle valtavan tärkeää. Tieto siitä, että saan joka aamu valita jatkanko vai lopetanko, menenkö salille vai otanko margaritan uima-altaalla, on tavallaan se juttu, joka minua ajaa eteenpäin. Teen tätä vapaaehtoisesti, täydellä sydämellä ja suurella intohimolla. En siksi, että on pakko, koska on noustava lavalle kahden kuukauden päästä. Mainittakoon tässä vaiheessa, etten ole jättänyt viimeiseen puoleen vuoteen yhtäkään treeniä välistä.

Syistä toinen liittyy tietämättömyyteeni. En tunne tietäväni tarpeeksi treenaamisesta ja ravinnosta, siitä mikä toimii parhaiten minulla, missä ovat vahvuuteni ja missä heikkouteni. Paljon olen viisastunut kuluneiden kuukausien aikana, mutta paljon on vielä opittavaa jos kilpailuihin mielin. Mielestäni kun ei mitään lajia voi harrastaa kilpatasolla menestyksekkäästi ilman syvällistä tietämystä. En halua päätyä valmentajan heittopussiksi ilman, että ymmärrän itse mitä seurauksia milläkin toimenpiteellä kropalleni on ja miksi asiat tehdään niin kuin tehdään.

Sitten se suurin syy. Vaikken ole erityisen kilpailuhenkinen, vihaan silti häviämistä yli kaiken. Enkä tunne olevani vielä siinä kunnossa, että voisin nousta ylpeänä lavalle ja kilpailla oikeasti voitosta. Ja nyt en puhu rasvan määrästä, vaan siitä tärkeämmästä, lihasmassasta. Vaikka olen kuntoillut tavallisena saliharrastajana kuutisen vuotta, on tavoitteellista ja suunnitelmallisempaa treenaamista takana vasta vuosi. Vartalossani on edelleen epäsopusuhtaisuutta ja ongelmakohtia, jotka vaativat ainakin vuoden pari tällaista treeniä. Keskeneräisenä ei pokka riitä lavalle ja jos sinne joskus päädyn, olen tehnyt pohjatyön niin hyvin, että rasvojen tiristelyn jälkeenkin on jäljellä muutakin kuin luuta ja nahkaa. Eiväthän ne mitkään laihdutuskisat kuitenkaan ole.

****

Sitten näin tämän. Ehkä sinne kisoihin on turha tällaisen mennä ollenkaan, kun paikalla on supergeeneillä varustettuja luonnonlahjakkuuksia, joille kilpailuun valmistautumiseen riittää kuukauden massakausi, pari viikkoa kovaa treeniä ja perään nopea dieetti. Pitäkää kisanne.

 

ps. En nyt laske oikeaksi kilpailuksi sitä käynnissä olevaa muodonmuutos-kilpailua, johon olen osallistunut. Sitä on muuten jäljellä enää kaksi viikkoa!