Aatteet ja treenivaatteet

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Kanssabloggaaja Sanumaria kyseli blogissaan lukijoiden treenivaatetottumuksista sen jälkeen, kun Iltasanomat uutisoi kuntosaleilla kukoistavasta treenivaate-kilpavarustelusta. Kaliforniassa vallitsevasta kilpavarustelusta en tiedä, mutta itse hankin uusia, yleensä melko laadukkaita treenivaatteita kaappiini tämän tästä. Eikä ihme. Kun liikuntakertoja kertyy viikossa aina kymmenestä kahteentoista, on treenivaatteiden käyttöaste melkoisen korkea. Siinä ei heikkolaatuiset treenivaatteet kauan pidä muotoaan ja juuri tästä syystä, muutaman pettymyksen jälkeen, kierrän ruotsalaisketjujen urheiluvaateosastot suosiolla kaukaa.

Uusin hankinta treenivaate-rintamalla on tämä Niken motivaatio-paita

Treenivaatteet ovatkin itselleni se heikko kohta. Kun kaikki muut vaatteet pyrin ostamaan superpoistoalennuksella outlet-myymälöistä, niin treenivaatteet hankin röyhkeästi ihan oikeista kaupoista, täyteen hintaan. Laadun lisäksi treenivaatteissani tulee olla näköä ja mielellään myös asennetta. Olenkin heikkona erilaisiin motivaatio-teksteihin, jollainen löytyi myös muinoin blogissani arvotustamotivaatiopyyhkeestä.

Olen selittänyt itselleni treenivaate-shoppailua sillä, että vietän niiden sisällä niin paljon aikaa hikoillen ja tuskasta irvistellen, että olen ikään kuin oikeutettu tekemään siitä olosuhteisiin nähden mahdollisimman miellyttävää. Vaikka toisaalta, nousisi kai se puntti yhtä hyvin niissä Adidaksen nappiverkkareissakin. Mutta kun.

”I earn my chocolate” by Lorna Jane

 

Jos jotakuta kiinnostaa, niin näissä paikoissa treenivaate-shoppailen:

Lorna Jane

Fit Gear (Better Bodies & Gasp)

Näiden lisäksi kaivelen milloin mitäkin Amazonista ja eBaysta. Myös Kohl’s on toisinaan yllättänyt mittavalla treenivaatevalikoimallaan. Jos taas haluan haahuilla tunteja valtavassa urheiluvaatetaivaassa, menen Sports Authorityyn ja otan eväät mukaan.

Mistäs te ostatte/tilaatte urheiluvaatteenne?

Mikä on parasta kumppanissasi?

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Kun viime viikolla pääsimme estottomasti kertomaan mikä on parasta ulkonäössämme, päätin juttua kommentoineen Hessun vinkistä kysäistä tänään mikä on parasta kumppanisi ulkonäössä? Ja jälleen kerran, unohdetaan se sisäinen kauneus ja keskitytään puhtaasti ulkoisiin seikkoihin!

Miehessäni on kaksi parasta asiaa.

Toinen niistä on kalju.

 

Se, että tunnen käsittämätöntä vetoa kaljuihin miehiin, alkaa olla tuttavapiirissämme jo yleinen naurunaihe. Ei siis ole ihme, että päädyin naimisiin juuri nahkatukkaisen miehen kanssa. Tukattomuuden lisäksi miehessäni on kuitenkin toinenkin, lähes yhtä vetoava ulkoinen piirre. Koska en itse ole erityisen hentorakenteinen, pidän siitä, että mieheni on pitkä. Vaikka kulkisin hänen rinnallaan 15 sentin jatkopalat jaloissani, on hänen 190 senttinen runko edelleen itseäni pidempi. Hän saa minut tuntemaan itseni siksi, mitä en ikinä oikeasti voisi olla – pieneksi ja siroksi.

Ja nyt, annetaanpa kumppaneiden ja puolisoiden kuulla kunniansa!

Pieni omantunnon kolkutus

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

KOP, KOP, KOP

Omatunto tässä hei. Et sitten varoittanut yhtään, vaikka et päivittänyt blogiasi puoleen viikkoon, saati vastannut saamiisi kommentteihin.

 

Pudotaanpas takaisin maanpinnalle. Oikeasti en usko kenenkään edes huomanneen puolen viikon mittaista poissaoloani, mutta pieni omantunnon kolkutus pääni sisällä silti kaikuu. Niin kai se on, kun teitä lukijoita on kertynyt amatööri-bloggaajalle jo varsin mukava määrä, että haluaisin naputella teille uutta lukemista edes jokseenkin säännöllisesti. Eli aidot pahoitteluni siitä, jos jollakulla oli loppuviikon aikana minuutin parin mittainen tylsä hetki blogini vaivuttua koomaan.

Mutta minulla oli kyllä ihan hyvä syy mediahiljaisuudelle. Olimme nimittäin viettämässä äkkilähtö-parisuhdeviikonloppua Las Vegasissa. Silloin ei ehdi blogata, kun pitää pussailla.

Tämä on parasta minussa, mikä on parasta sinussa?

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Tänään viskataan sisäisellä kauneudella vesilintua ja keskitytään puhtaasti ulkoisiin seikkoihin. Mikä on sinun paras puolesi ja miksi? Ovatko ne hiukset? Tai ehkä sääret tai hauikset? Pidätkö erityisen paljon kasvoistasi vai jostain ihan muusta? Nyt pois turha vaatimattomuus ja paljasta paras puolesi!

Ps. kuva ois kiva tai jos vastaat blogiisi, niin muista jättää linkki kommentteihin!

Minussa parasta on selkä. Alempana kerron miksi.

Vaikka teininä kärsinkin romuluisesta ruumiinrakenteestani, leveistä hartioista ja leveästä selästä, olen vanhemmiten oppinut pitämään juuri tästä nurjasta puolestani. Selkäni onkin se osa, jossa kaikki salilla viettämäni tunnit näkyvät parhaiten (ja helpoiten). Vaikka vyötäröni ei ole koskaan ollut erityisen siro, luo suhteellisen leveä selkäni optisen harhan, joka saa vyötäröni näyttämään edes hieman kapeammalta kuin se oikeasti onkaan. Onpahan hierojalle tekemistä kaikkine maitohappomuhkuroineen.

Ainakaan selästä ei tarvitse pudottaa rasvoja. Grammaakaan.

Pakko kuitenkin myöntää, että joskus pieniin, avoselkäisiin toppeihin pukeutuminen nolottaa. Tykkään selästäni itse, mutta toisille se on kauhistus (vaikka en tuolla tavalla pullistellen yleensä liikukaan). Ja sanottakoon nyt, että kun näin nämä kuvat itse, niin totta vie pyöräytin silmiä kerran jos toisenkin. Onhan se taas muuttunut sitten viime näkemän.

 

Ja nyt, teidän vuoronne!

DIY-mediataso, eli itse tehtiin ja säästettiin

/ A. K. Nikkinen / Jätä kommentti

Olemme etsineet sopivaa mediatasoa kaikille olohuoneen elektroniikkapömpeleille jo vuosikausia, tuloksetta. Kymmenisen vuotta vanha, ahtaasta espoolais-kolmiosta perujaan oleva alumiini-lasilevyhässäkkä on kulkenut mukanamme asunnosta toiseen, muuttuen jatkuvasti yhä enemmän muuta sisustusta vastaan sotivaksi. Ei ihan sovi maanläheisten värien kanssa yhteen, ei. Ja nyt se saa lähteä!

Lankkuja + rakennusharkkoja = mediataso

 

Onhan tässä viime vuosina käyty jos jonkinlaisessa huonekaluliikkeessä ja nettikaupassa, mutta melkein jokainen tarjolla ollut vaihtoehto on ollut tarpeeseemme liian pieni. Niin, minkäs teet, kun pömpelit vain lisääntyvät ja kasvavat. Ja jos on hyllyllä ollut kokoa tarpeeksi, niin sitten on ulkonäössä ollut jotain vikaa. Asiahan nyt on niin, että minun talouteeni ei tule enää ensimmäistäkään pyökinväristä huonekalua eikä kylmää metallista hyllyhässäkkää.

Vaan eipä ollut hätä tämäm näköinen. Kun inspiraatiota oli kertynyt tarpeeksi, marssimme Los Angelesissa sijaitsevaan erikoispuutavarakauppaan hakemaan sopivaa rakennusmateriaalia. Pitkällisen harkinnan jälkeen mukaan tarttui nippu komean värisiä pähkinäpuu-lankkuja. Kotimatkalla koukattiin rautakaupan kautta ja ostettiin takaluukku täyteen rakennusharkkoja. Palapelin kasaus saattoi alkaa ja kivahan siitä tuli, vaikka välillä vähän epäilyttikin. Hintaa koko komeudelle tuli n. $300.

 

Hei ne kaikki mahtuu sinne!

Puu ja harkko sopii aika kivasti yhteen! Lankut annettiin olla ihan sellaisenaan, hiomatta tai siistimättä. Laitoin kuitenkin öljyä pintaan, jotta väristä tulisi hieman tummempi ja kyllähän se sitten pysyykin nätimpänä.

Pentikin linnutkin tykkää.

Voisiko joku keksiä langattoman sähkön, että saadaan nuo television virtapiuhat pois silmistä? Vuokratalossa kun ei viitsi tehdä mitään suuria rakenteellisia muutoksia piuhojen piilottamiseksi seinän sisään.

Ja siinä koko komeus. Toivottavasti se selviää sortumatta ensimmäisestä maanjäristyksestä.