Koska kaikki pikku-uutiset eivät täältä kaukaa kulkeudu Suomeen saakka, halusin jakaa aamu-uutisten haastattelussa olleen Afganistanin veteraanin Travis Millsin koskettavan positiivisen asenteen sinne kotisuomeen.
Travis Mills on noussut viime viikkoina lähes kansallissankarin asemaan menetettyään huhtikuussa Afganistanissa palvellessaan niin molemmat kätensä kuin jalkansakin. En ota sen enempää kantaa amerikkalaisten ylenpalttiseen mellastamiseen ulkomaailmassa, poliittisiin seikkoihin tai edes kansallissankarin plakaattiin. Tärkeämpää on se, kuinka Travis itse tilanteeseen ja muuttuneeseen elämäänsä suhtautuu.
Paikallisten mielestä tarinassa tärkeintä on varmaankin Travisin sankarillisuus ja tekemänsä uhraus isänmaansa puolesta. Oma huomioni kiinnittyy enemmän rivien välistä pulppuavaan positiivisuuteen kaiken tapahtuneen keskellä, oman elämänsä sankaritarinaan. Haastattelun edetessä hän vitsaili ja kertoi tulevaisuudensuunnitelmistaan ja niistä haaveista, joita hänellä on. Tuntui uskomattomalta, että häneltä oli amputoitu kaikki neljä raajaa vain puolitoista kuukautta aikaisemmin. Ettei hän ei enää koskaan kävele omin jaloin eikä nosta tytärtään ilmaan.
Haastattelun tärkein sanoma tulee tässä. Haastattelijan hämmästellessä hänen positiivista asennettaan, hän kertoi, ettei mennyt naimisiin jäädäkseen vaimonsa elätettäväksi ja hoidettavaksi. Siksi hän ei ole antanut periksi eikä jäänyt tuijottamaan maailmaa ikkunasta loputtoman katkeruuden ja itsesäälin vallassa. Päinvastoin, hän yrittää raivata tiensä niin normaaliin elämään, kuin se hänen tapauksessaan on mahdollista. Hän ei kieltänyt, etteikö hänellä olisi myös synkkiä päiviä, mutta kertoi selviävänsä niistä ajattelemalla, kuinkaainutlaatuinen hän ja hänen elämänsä kaiken tapahtuneen jälkeen on.
Moniko meistä, joilla on vielä kaikki raajat tallella, ajattelee itsestään ja elämästään yhtä kauniisti? Sanojensa kautta hän muistutti meitä kaikkia siitä, kuinka ainutlaatuista elämä on ja kuinka ainutlaatuisia me itse olemme. Ei jokaisen päivän tarvitse olla yhtä pilvilinnaa ja riemunkiljahduksia, mutta olisi haaskausta uhrata elämänsä itsesäälille, katkeruudelle, ilkeydelle, kateudelle tai vihalle.
Nämä bikinit saivat jäädä kauppaan, kun päälle kiskaistuna väristä tuli mieleen Sabrina. Ei vaan pysty.
Lopulta päädyin näihin Betsey Johnsonin mustiin bikineihin ja niiden vierestä löytyneeseen hattuun.
Venice Beach
Ocean Front Walk – Venice Beachin kuuluisa rantakatu, jolla on kojuja, kaupustelijoita ja kuljeskelijoita joka lähtöön. Jos rehellisiä ollaan, niin ei Venice Beach ihan niin romanttinen paikka ole, kuin elokuvat antavat ymmärtää.
Hippimäisen elämäntyylin omaavia taidekaupustelijoita.
Tämä on kuitenkin monille se todellinen syy tulla Venice Beachille. Lääkekannabis auttaa vaivaan kuin vaivaan ja sen hankkiminen täällä on helppoa, nopeaa ja laillista.
Mitäköhän outouksia nämä seinät olisivat taakseen kätkeneet?
Sopivasti ravintolan eteen oli telakoitunut bändi, joka piti huolen livemusiikista ruokailun aikana. Tässähän pääsi ihan lomatunnelmiin!
Ellen olisi jo syönyt toisaalla, olisi ehkä ollut pakko kokeilla minkälaiset mätöt tästä paikasta olisi irronnut. Maalarilla on ollut selvästi lääkitys kohdillaan, ehkä myös kokilla?
Botoxia ja marijuanaa samasta kojusta. Kiitos, mutta ei kiitos.
Skeittiparkki rannalla. Ei hullummat maisemat harrastaa!
Uusin villitys fillaririntamalla.
Venice Beachin poliiseilla ei varmasti montaa tylsää työpäivää ole.
Venice Beach on kuulu myös koripallokentistään eikä suotta – täältä on ponnistanut isoille areenoille moni ammattilaiskoripalloilija.
Jos haluat treenata julkisesti, se onnistuu parhaiten Muscle Beachilla. Tämä ulkoilmasali on sijoitettu aivan kävelykadun varteen. Kyllä kelpaa pullistella!
Paikka, jossa maisema muuttuu siistimmäksi ja Venice Beach Santa Monicaksi.
Onnenpäivä 