Avioliiton kylkiäiset

Näin aikuisiällä kun pariutuu, tulee puolison mukana usein kaikenlaisia kaupanpäällisiä. Siinä kun edellisen suhteen mukana tuli lapsia, tuli tämänkertainen kylkiäinen koirien muodossa. Ruokatalouteemme kuuluu siis tällä hetkellä kaksi belgianpaimenkoira malinoisia, joista toinen on mieheni virkakoira Kosto ja toinen meidän kotikoira Voltti. Lähitulevaisuudessa joukkoon liittyy vielä yksi koiranpentu, joka aloittaa opintiensä kohti poliisikoiran tehtäviä.

Kosto partioi.

Koiratalouteen hyppääminen ei ollut kohdallani mikään läpihuutojuttu, vaan prosessi on vaatinut tukkupakkauksittain nenäliinoja ja astmalääkkeitä varmasti saman verran kuin keskiverto norjalaishiihtäjä käyttää kisakauden aikana. Minä olen nimittäin vähän rodusta riippuen joko allerginen tai helvetin allerginen koirille. Ja tietysti malinoisit osoittautuivat kuuluvan siihen jälkimmäiseen ryhmään. Nuhasta, vuotavista silmistä ja kutisevasta ihosta huolimatta olen touhunnut koirien kanssa niin paljon, että allergiani on vajaan vuoden aikana siedättynyt liki oireettomaksi ja pystyn operoimaan koirien kanssa melko huoletta.

Voltti mukana häämatkalla.

Toisin kuin mieheni, joka kouluttaa ja ohjaa koiria työkseen, en edes väitä ymmärtäväni sellaisesta paljoakaan. Koirien kanssa suurin saavutukseni onkin lienee se, kun lapsena opetin koirani sekoamaan kuullessaan sanan pannukakku. Siitä huolimatta lähden koiratreeneihin mukaan aina kun mahdollista, sillä on äärimmäisen kiehtovaa seurata koiran ja isännän saumatonta yhteistyötä. Siinä koiran loistosuorituksia seuratessa unohtuu tyystin se, että tuo sama hörökorva söi aamulla kaninpaskaa, kauriinpaskaa ja jotain muuta paskaa, sukelsi vahingossa metsälampeen palloa jahdatessaan, törmäsi seinään ja haukkui naapurin papparaisen pystyyn kolmesti kahden minuutin sisään.

Kosto vapaalla.

Molemmista koirista on tullut minulle hyvin rakkaita ja etenkin Voltin kanssa vietän kaksin paljon aikaa kotona ja lenkkipolulla. Ja kun puuhaan pihalla, on mukana touhuamassa aina vähintään yksi koira. Myönnän kuitenkin käyttäväni toisinaan koirien kanssa samaa korttia kuin lapsipuoltenkin kanssa, eli ne ovat tilanteesta riippuen joko minun, miehen tai meidän. Esimerkiksi silloin, kun joku koirista on syönyt pihalta sen väärän paskan ja huuto-oksennusripuloinut ympäriinsä, ovat koirat ehdottomasti miehen. Kun taas joku koirista syö murtomieheltä käden, ovat koirat meidän. Naapurin papparaisen kädestä vastuu siirtyy jälleen miehelle.

Voltti sylikoirana.

Näihin koiriin liittyy vielä yksi rakastettava asia, nimittäin mies. Rakkaus ja kunnioitus eläimiä ja luontoa kohtaan on aivan älyttömän hieno, ja ehkä hieman aliarvostettukin piirre ihmisessä. Mutta se on takuuvarma reitti minun sydämeeni, joka on tätänykyä täynnä tassunjälkiä ja pupunpapanoita.

Ps. Kiinnostuneille tiedoksi, että Kostolta löytyy oma Instagram- ja Facebook-sivu nimimerkillä @k9kosto ja lisäksi nimimerkillä @racielsk9 löytyy meidän yleinen koirahommiin liittyvä Instagram- ja Facebook-sivu.

Kauas on tultu

Facebookilla on tapana muistuttaa päivittäin tapahtumista vuosien takaa. Pari päivää sitten Facebook kertoi minun olleen kymmenen vuotta sitten lomalla Las Vegasissa, yhdeksän vuotta sitten lätkämatsissa San Josessa ja samaisen viikon lopussa aikeissa lennähtää vielä lomamatkalle Miamiin. Kuusi vuotta sitten söin lounasta vähän paremmassa ravintolassa Malibussa ja viisi vuotta sitten olin katsomassa koalakarhuja Sydneyssä. Sanonpahan vaan, että kyllä siinä kaninpaskaa kottikärryyn lapioidessa kävi mielen vieressä, että aika kauas on tultu siitä, kun asuin vielä Kaliforniassa.

Äkkiseltään tie Kaliforniasta Ahvenanmaan piskuiselle saarelle kuulostaa ihan helvetin jyrkältä alamäeltä. Ja kyllähän vuodet Kaliforniassa hyviä oli, sitä en voi kiistää. Oli reissuja, oli ihmisiä, oli palmupuita, ostareita, ravintoloita ja kaikki mahdollinen käsien ulottuvilla ja kotiin toimitettuna. Mutta kun jokunen vuosi sitten haavekuvissa siintänyt 90210 Beverly Hills vaihtui yllättäen 90900 Kiimingiksi, en ollut edes kovin pettynyt. Minä kun olen sillä tavalla perverssi, että tykkään asua paikoissa, joille jumalakin on kääntänyt selkänsä. Sellaiseksi kai tulee, kun sattuu syntymään Nivalassa.

Mutta myönnettävä on, että muutto Ahvenanmaalle tuli silti täysin puskista jopa itselleni. Kokemukseni saaresta kun rajoittui tasan yhteen humalaiseen kurkistukseen laivan kannelta matkalla Tukholmaan. Muistan jo tuolloin ajatelleeni, että täällä ei kyllä ole paljon mitään. Ja samaa mieltä olen vieläkin. Mutta minulle se ”ei paljon mitään” on juuri sopivasti.

Sillä hommahan on niin, että vaikka olen asunut ja matkustellut muina metropoliitteina pitkin ja poikin, niin lopulta siitä faktasta ei pääse mihinkään, että olen umpimaalainen, suonissani virtaa esi-isien junttiveri ja saapastelen mieluusti omilla mailla kiviä potkien. Siihen tämä meidän asuttama pienehkö saari Ahvenanmaan eteläosassa tarjoaa täydelliset puitteet.

Täällä on hiljaisuutta, on tilaa hengittää, naapureita näkee vain harvakseltaan ja niin luonto kuin ruokakin tulee pihaan asti kauriiden, metsäjänisten, sienien ja marjojen muodossa. Senkun ottaa aseet ja ämpärit esille.

Täällä on rauha, jukoliste. Tai ainakin oli, ennen kuin minä muutin tänne.

Toinen tuleminen

Olen miettinyt kuukausia sopivaa aloitusta kirjoitukselleni. Sillä tiedättehän, kun katoaa ensin jälkiä jättämättä melkein kolmeksi vuodeksi ja palaa sitten takaisin kun kukaan ei enää edes odota, pitäisi kai osata sanoa jotain järkevää. No, tässä olen. Se riittäkööt, olipa järkevää tai ei.

Edellinen kirjoitukseni on julkaistu kesäkuussa 2017. Se oli ihan tavallinen postaus eikä vihjannut tulevasta tauosta puolella sanallakaan. Eikä ihme. Tauko kun ei ollut mitenkään suunniteltu; eräänä päivänä en vaan tiennyt enää mitä kirjoittaa.

Olen aina halunnut pitää Onnenpäivän rehellisenä blogina, jossa avaan itseni sellaisena kuin olen. Tuona kesänä ajauduin kuitenkin elämäntilanteeseen, josta en siinä hetkessä pystynyt puhumaan, edes terapeutille. Tuntui naurettavalta kirjoitella ilosesti tomaatinkasvatuksesta, pyörälenkeistä tai muusta sellaisesta, kun elämä ja oma mieli hajosi pala palalta pirstaleiksi. Enkä minä olisi kyllä kirjoittamiseen kyennytkään, kun itseni lisäksi kadotin myös luovuuden.

180220_2

Jos näin jälkikäteen kuitenkin käydään tapahtumat läpi
pikakelauksella, niin olen:

  • eronnut
  • karannut
  • eronnut
  • palannut
  • seonnut
  • hankkinut lääkityksen
  • karannut
  • aloittanut terapian
  • eronnut
  • palannut
  • karannut
  • avioeronnut
  • muuttanut
  • vittuuntunut
  • eronnut
  • lopettanut sekä terapian että lääkkeet
  • muuttanut
  • rauhoittunut
  • mennyt naimisiin

Onhan tässä ollut aineksia helposti ainakin pariin Salkkareiden tuotantokauteen. Harmi vaan, ettei tosielämässä ole sitä stop-nappia jolla pysäyttää paskan katselu, tai edes mahdollisuutta kelata noloimmat kohtaukset ohitse. Kiitos blogitauon, niitä juttuja ei sentään tarvitse enää omasta blogista katsella uudelleen.

Jotenkin tuntuu, että tämä ei ehkä ole aivan se sellainen käänne jota minulta olisi odotettu, mutta kaikkien mutkien jälkeen olen päätynyt asumaan pienehköön saareen Ahvenanmaalle; on aviomies, uusi nimi, oma punainen talo, kasvihuone, kaksi koiraa ja neljä jättikania.

180220_1

Näistä lähtökohdista herää Onnenpäivä toiseen tulemiseen. Mitä teille muille kuuluu?

 

Kiitos aviomiehelleni Timolle, joka viikko toisensa jälkeen on kannustanut minua takaisin kirjoittamisen pariin, vaikka itse ajattelin ettei minusta siihen enää ole. Olit ihan oikeassa, tämä tuntuu tosi hyvältä, vaikka jännittää ihan helvetisti.

 

Joskus kalliimpi on parempi

Toivoisin kovasti, että tämä postaus olisi sponsoroitu, mutta näin ei ikävä kyllä ole.

Joka tapauksessa – kaikki alkoi siitä, kun sain ystävältäni kolme pikkuruista näytepurkillista kasvorasvaa. Rasvat odottelivat kaapissani tovin jos toisenkin, ennen kuin sain käytettyä loppuun halpismarketista ostetut budjettirasvani ja oli aika avata uudet purtelot.

En ollut koskaan kuullutkaan mistään Sensaista, mutta perusrasvaukseen verrattuna kyseessä oli selvästi teknisempi ja hienostuneempi tuotesarja. Aluksi kasvoille levitettiin eräänlainen kasvovesi ihan reippaasti sormin ja vasta tämän jälkeen siirryttiin itse voiteisiin. Ensin kevyempää voidetta ympäriinsä ja sitten tukevampaa voidetta kasvojen kuiville alueille. Monimutkaista, mutta järkeenkäypää ja oikeastaan ihan mukavaakin.

210617_1

Ensinnäkin nuo pienet purtelot kestivät yllättävän pitkään ja toisekseen ehdin tänä aikana huomata myös voiteiden positiiviset vaikutukset, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä. Ihohuokoset alkoivat pienentyä ja keski-ikää hitaasti lähestyvän naisen finniongelmatkin helpottua huomattavasti.

Tätä oli saatava lisää, hinnalla millä hyvänsä. Tai ehkei sittenkään. Surffattuani Sokoksen nettikauppaan, tajusin yksittäisen rasvankin maksavan yli satasen. Satasen, jukoliste. Ja nyt puhutaan kuitenkin vaan kasvorasvasta.

210617_2

Miehen lähtiessä työmatkalle Japaniin, annoin hänelle tehtäväksi tuoda tuliaisina kyseisiä rasvoja, mikäli niitä sattuisi sieltä edullisemmin löytymään. Muutamaa päivää myöhemmin sainkin iloisia uutisia; rasvat löytyivät, vaikkakin toisella nimellä, ja vieläpä viidelläkympillä koko setti, kylkiäisiä unohtamatta.

Ohimenevän hetken ihmettelin edullista hintaa, mutta tuotteiden erinomaisuudesta hurmioituneena unohdin koko jutun aina siihen saakka, kunnes luottokorttilasku saapui. Voin kertoa, että miehen sisäisen valuuttalaskurin sekoaminen ei sillä hetkellä juurikaan naurattanut, vaikka nyt jo naurattaakin. Eivät nimittäin maksaneet rasvat viittäkymppiä, maksoivat viisisataa euroa.

210617_3

Mutta ovathan Sensain voiteet erinomaisia, sitä ei käy kieltäminen. Olen tähän saakka käyttänyt edullisia ja keskihintaisia tuotteita; kokeillut ongelmaiholle, vanhenevalle iholle, nuorelle iholle ja ties minkälaiselle iholle suunnattuja voiteita, mutta mikään ei ole naamataululleni ihmeitä tehnyt, aivan sama onko tuote maksanut 5 euroa vai 45 euroa. Mutta Sensain ansiosta näytän aamulla huomattavasti vähemmän kuolleelta, ihoni on kuulaampi, finnit ovat kadonneet lähes tyystin ja jopa miliumit tuntuisivat vähentyneen.

Onnekseni rasvat ovat todella riittoisia, mutta seuraavien purkkien ostaminen on silti suurehkon kynnyksen takana. Ensimmäisiä purkkeja en takuulla ilman vahinkoa olisi ostanut, mutta nyt olen asian suhteen jo hieman pehmennyt. Ehkäpä tämä on sijoitus joka kannattaa tehdä.

Mikä teillä muilla on kipuraja kasvovoiteita ostaessa? Mikä on liian kallista?


Kuvissa olevien tuotteiden vastineet Suomessa ovat:

Sensai Cellular Performance Lotion II
Sensai Cellular Performance Emulsion II
Sensai Cellular Performance Cream
Sensai Cellular Performance Essence

Parasta Suomessa

Kaliforniassa asuessani minulta kysyttiin aika useinkin mikä Suomessa on kaikkein parasta. Vaikka ei ihan heti uskoisikaan eikä ainakaan ensimmäisenä tulisi mieleen, niin vastaukseni liittyi säähän.

Niissä ensimmäisissä, aurinkoisissa ja lämpimissä suomalaisissa kesäpäivissä on nimittäin jotain aivan erityistä, likimain maagista. Kun ikuisuudelta tuntuva kevät viimein muuttuu kesäksi ja lämpötila kipuaa kahdenkymmenen paremmalle puolelle, tuntuu aurinko iholla ihan erityisen lämpimältä. Linnut laulavat kirkkaammin, taivas on sinisempi ja luonto vihreämpi kuin missään muualla. Siinä kuulkaa Kanariansaaretkin kalpenee.

120617_1

Eivätkä kesän ensimmäiset lämpimät päivät näy vain luonnossa, suurin muutos kun tapahtuu meissä ihmisissä, ihan yhdessä yössä.

Heti aamusta hymyilyttää niin, että naamaan sattuu. Kesämielen rohkaisemana uskaltaudutaan tervehtimään naapuria postilaatikolla eikä tuntemattomalle hymyilevää ihmistä automaattisesti pidetä humalaisena tai laitoksesta karanneena.

120617_2

Auringon kohotessa korkeammalle, täyttää valo mielen ja ruumiin ennennäkemättömällä energialla. Tekee mieli rakentaa talo tai vähintäänkin laajentaa terassia ja hommiin ryhdytään samantien. Myös perhekoon kasvattaminen tuntuu juuri nyt erityisen ajankohtaiselta, joten sekin asia hoidetaan työn alle hetimiten, vaikkei vielä ole puolisoakaan. Pian luonnon ääniin sekoittuvat iloisesti niin moottorisahan kiihtyvä sointi, ruohonleikkurin tasainen säksätys kuin kesämiehen soidinhuudotkin.

Vielä saman päivän aikana aloitetaan pyöräily, lenkkeily ja karppaaminen, pesaistaan auto, pestään ikkunat, grillataan kolmesti ja puuhataan kaikkea mahdollista enemmän kuin on puuhattu koko alkuvuonna yhteensä. Illan tullen käydään vielä kastelemassa kukat etteivät vaan kuivuisi, kun ei ole satanut pian vuorokauteen.

120617_3

 

Onhan se nyt ihan parasta, se lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä, jolloin kaikki tuntuu mahdolliselta. Sillä silloin sitä osaa elää aidosti hetkessä, ottaa ilon irti juuri tästä päivästä ja keskittyä olennaiseen.

Huomenna nimittäin sataa, sikäli mikäli pesit sen auton.

 

Kuvat: viime kesältä, näihin aikoihin.

Hullu tomaattitarhuri

Kantaessani tänään tomaatin taimia halki pihamaan kohti kasvihuonetta, alkoi äkkiä naurattamaan. Tajusin, että siinä kun ihmiset tavallisesti ulkoiluttavat koiria tai lapsia, ulkoilutan minä taimiani.

070617_1

Taimien ulkoiluttaminen liittyy tietysti taimien karaisemiseen, eli niiden totuttamiseen tulevaan kotiinsa. Samalla olen sitten sitonut honteloihin taimiin tukikepit ja jutellut niille mukavia tulevasta kasvukaudesta. Enkä muuten edes liioittele, vaan ihan oikeasti olen vähän kasvateilleni jutustellut. Jep, ei ihan täyspäistä, mutta viihdyttävää.

070617_4070617_3

Vaikka kasvihuone onkin ollut pitkäaikainen unelmani, tuli silti pienenä yllätyksenä kuinka mukavaa kasvien parissa puuhailu oikeasti onkaan. Voisi melkein kuvitella minun kasvattelevan jotain ihan muita kasveja, niin rentouttava ja murheet karkoittava vaikutus tomaateilla ja tomatilloillani on.

070617_5Myös kurkut ja kurpitsat nauttivat aurinkokylvystä!

070617_2

Viikonloppuna taimien rahtaaminen talon ja kasvihuoneen välillä kuitenkin loppuu ja taimet pääsevät vihdoin muuttamaan varsinaiselle kasvupaikalleen. Sanovat, että kesäkuun 10. päivän jälkeen ei hallaa enää tule ja on turvallista siirtää viljelykset lopullisesti ulkotiloihin. No, saapa nähdä kuinka käy. Tänään on ainakin piisannut lämpöä, semitunturissakin pitkästi yli 20 astetta.

 

Kasvihuone, jota ei kasattu ihan kädenkäänteessä

Innostuin alkukeväästä kasvattelemaan tomaatin taimia. Koska en luottanut omiin viherpeukalointitaitoihini juurikaan, kylvin siemeniä varmuuden vuoksi ”vähän enemmän”. Vastoin kaikkia odotuksia, kaikki taimet selvisivät hengissä ja yhtäkkiä huomasin kaitsevani yli neljääkymmentä terhakasta tomaatinalkua.

Jaettuani taimia sekä sukulaisille että kyläläisille, jäi jäljelle siltikin sen verran paljon taimia, että päätin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani ihan oikeasta kasvihuoneesta. Aikani valikoimia tutkittuani, löysin Kone-Glansin nettikaupasta semibudjetti-mallia edustavan Sunor NB3 -kasvihuoneen.

Kasvihuone kulkeutui semitunturiin näppärästi kotiinkuljetuksella, joskin yksi paketeista saapui kohteeseensa pari päivää muita paketteja myöhemmin. Tiesin ostaneeni edullisen kasvihuoneen ja tuotteen olevan myös sen mukainen. Paketin avattuani ja viitisen sekuntia kasausohjeita silmäiltyäni pääsi kuitenkin henkinen itku. En ole luovuttajatyyppiä tai edes nainen kädettömimmästä päästä, mutta heti ensimetreillä heräsi vahva epäilys siitä, ettei kasvihuoneeni näkisi ensimmäistäkään kesää.

270517_1

Ensimmäinen puolituntinen vierähti kasausohjetta tavatessa ja erinäisiä osia paikallistaessa. Seuraavan tunnin aikana sain kasattua kattoikkunan sekä oven. Ensimmäisiä valmiita osia juhlittuani huomasin, että pleksien molemmin puolin oli suojakalvot. Olin poistanut suojat vain toiselta puolelta. Perkele.

Tässä vaiheessa hain oluen, vaikka ohjeissa kiellettiinkin kasaaminen alkoholin vaikutuksen alaisena. Mutta hyvä että hain, sepä nimittäin osoittautui myöhemmin ainoaksi energianlähteeksi todella pitkään aikaan.

Ikkunan ja oven toimittua ikään kuin lämmittelynä, alkoi varsinainen työmaa ja kasaamisen kauheus paljastua koko laajuudessaan. Huomasin nopeasti, että käteni loppuivat kesken ja jouduin pyytämään avuksi mieheni, jonka pinna on tunnetusti omaani huomattavasti lyhyempi. Parisuhteemme oli selviytynyt vanhan talon remontista, työttömyydestä, uusioperhekuvioista, ulkomaille muutosta ja paluumuutosta Suomeen, mutta en ollut lainkaan varma selviytyisikö se kasvihuoneen kasaamisesta.

270517_2

Saatuamme kasvihuoneen ensimmäisen päädyn läjään, alkoi tuulla. Rakennelma nitisi ja natisi, kasausohjeet ja pakkausmuovit lennähtivät toiselle puolelle pihaa enkä voinut juosta niitä kiinni, sillä pidin molemmin käsin kiinni tuulenraiskaamasta päätyseinästä. Kuului vaimeaa nirinää, kun pitkäksi venähtänyt pinna alkoi lähestyä katkeamispistettä.

Neljännen tai viidennen kasaustunnin kohdalla tuli nälkä, mutten edelleenkään voinut irroittaa otettani rakennelmasta muutamaa hetkeä pidemmäksi aikaa eikä tämä ainakaan kohottanut mielialaa. Ohjeet muuttuivat sivu sivulta monimutkaisemmaksi ja jouduimme purkamaan jo tehtyjä rakennelmia useita kertoja huomattuamme, että milloin oli mistäkin välistä jäänyt ruuvi uupumaan.

270517_4

Aurinko ja lämpötila alkoivat laskea. Käsiä paleli, mutta vaikka ohjeessa kehotettiinkin käyttämään suojahansikkaita, ei pienenpienten nippeleiden ja nappeleiden käsittelystä olisi hanskat kädessä tullut hevon helvettiä. Saatuamme varsinaisen kehikon kasaan ja ruuvit lähes yhtä kireälle kuin ne alkoivat olla omassa pääkopassakin, ryhdyimme vihdoin asentamaan seinäpleksejä. Mutta eiväthän ne perkeleet tietenkään istuneet paikoilleen, kun runko oli sentin vinossa sinne ja toisen tänne. Oli kulunut yhdeksän tuntia projektin aloittamisesta ja oli aika jättää osa huvista seuraavaan päivään.

Aloitimme seuraavan kasauspäivän löystämällä kaikki edellispäivänä kiristetyt ruuvit ja sovittamalla pleksejä tämän jälkeen seiniin uudemman kerran. Pleksien asentaminen alkoi vihdoin sujua kohtuudella, mutta jo törmäsimme uuteen ongelmaan. Pakkauksesta puuttui kattoikkunan kiinnittämiseen tarvittavat raudat ja olimme saaneet tilalle pakkaukseen kuulumattomat kiinnikkeet. Onneksi mikään ei ole niin viisas kuin insinöörin vaimo ja saimme loppujen lopuksi värkättyä näistä ylimääräisistä osista ihan kelpo kiinnitykset. Myös muiden rakenteiden tukemiseen tarvittavat kulmaraudat vaativat hivenen ylimääräistä miehistä rakkautta ja pajavasaraa, ennen kuin sopivat niille tarkoitettuihin paikkoihin.

270517_5

Kun kasaustunteja oli takana lähes 12, oli kasvihuone vihdoin kasassa. Vaikka rakennelma tuntui kasausvaiheessa todella huteralta, jämäköityi se viimeisten listojen ja pleksien myötä huomattavasti. Vaikka kyseessä olikin semibudjetti-kasvihuone, vaikuttaisi se hintaansa nähden varsin hyvältä. Ainoa kohta missä edullisuus käy selvästi ilmi, on ovi. Sen sulkeutumismekanismi kun on todella heppoisa eikä kestä edes kohtuullista tuulenvirettä. Tämä siis vaatii vielä pientä jälkivirittelyä ennen kuin kasvit pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa.

Ja ai niin, että kuinkako kävi sen parisuhteen? No, sanotaanko näin, että sen tomaattisadon olisi parasta olla vähän pirun hyvä.

270517_6

Sunor NB3 -kasvihuone
Plussat:

  • Edullinen hinta, oman vertailuni mukaan paras hinta-laatusuhde.
  • Toimitus onnistuu kotiovelle lisämaksusta.
  • Kasvihuoneen osat on numeroitu ja merkitty hyvin.
  • Osat sopivat yllättävän hyvin paikoilleen, paitsi kulmaraudat, joita piti muotoilla uusiksi.
  • Jämäkän oloinen.
  • Kaupan päällisenä automaattiavaaja ikkunaan, jota tosin en ole uskaltanut vielä edes yrittää asentaa.
  • UV-suoja, sokkeli ja pienenpienet rännit vakiona.

Miinukset:

  • Kasaaminen on painajaismaista eikä missään olosuhteissa onnistu yksin. Ajattele Ikean kirjahyllyä ja kerro se sadalla.
  • Ohjeessa mainittu 300 minuutin kasausaika on julma vitsi.
  • Temptation Island ei ole mitään verrattuna siihen, minkälaisen koettelemuksen eteen kasvihuoneen kasaaminen laittaa parisuhteen.
  • Kasausohjeissa on vakavia puutteita niin kasausjärjestyksessä kuin ylimääräisten ruuvien pujottelussa sinne tänne. Tämän vuoksi omasta kasvihuoneestani jäi uupumaan osa tukirimoista.
  • Jos haluaisin ostaa kasvihuoneeseeni jälkikäteen hyllyjä, ei niiden asentaminen onnistuisi todennäköisesti kuin puoli kasvihuonetta purkamalla.
  • Vaikka kasvihuone muuten on kasattuna kohtuullisen jämäkän oloinen, on oven sulkemismekanismi todella huono.