Ja niin peittyi Kiiminki viime yönä ensilumeen. Pakko tunnustaa, että kun mies sängystä noustessaan vilkaisi ulos ikkunasta ja totesi hivenen kuivakasti maan olevan valkea, oli ensimmäinen reaktioni lapsenomainen innostus ja mieliteko lähteä sillä sekunnilla lumipallojen tekoon ja vasta toisena mieleeni juolahti, että eihän meillä ole vielä edes talvirenkaita autossa.
Hassua muuten, kuinka ensilumi lopulta yllätti, vaikka pakkasöitä on ollut jo useamman viikon. Jotenkin sitä odotti etelä-suomalaiseen tapaan saavansa ensin säkkikaupalla pimeyttä, sitten vesisadetta ja lopulta kylmää räntää niskaan ennen ensilumia. Mutta ei. Ulkona ei ole erityisen pimeää, vettä ei ole tullut juuri nimeksikään eikä räntääkään ole satanut vielä kertaakaan.
Ja nyt, silläkin uhalla, että seuraava repliikkini voi harrasmielisimpiä ärsyttää ja toisaalta herättää epäilyksiä siitä, että poltan muutakin kuin tulta takassa, on sanottava, että ajatus lähestyvästä talvesta viehättää minua suuresti. Tekeehän talvi olemisesta, tekemisestä ja harrastamisesta hankalampaa, en sitä lähde kaunistelemaan, mutta silti. Vitsi miten siistiä!
Olen melko mestarillinen manipuloimaan mieltäni, tai kutsukoon sitä joku sitten vaikka itsepetokseksi niin halutessaan. Mutta käytännössä voin lähes jokaisena aamuna valita kummalla jalalla sängystä nousen, reagoinko tapahtumiin positiivisesti vai negatiivisesti ja nähdäkö siinä suuremmassakin sontakasassa edes häivähdyksen verran hyvää.
Kun siis ensilumen nähdessään on ensin haljeta innostuksesta ja vasta sen jälkeen muistaa murehtia renkaidenvaihtoa, on jo reilusti voiton puolella talvesta. Jos taas ensimmäisenä talviaamuna toteaa ääneen ”voi vittu”, ei todennäköisesti osaa innostua lumesta tai mistään muustakaan koko talvena.
Hoksaatko eron?
Meillä on kotona maailman paras, muttei ehkä se kaikkein tilaa säästävin leivänpaahdin – leivinuuni. Uuni on lähes aina sen verran lämmin, että sinne voi sujauttaa leipäviipaleet suoraan pakkasesta paahtumaan.
Paasattuani päivän Nordic Fitness Expossa terveellisestä ruokavaliosta, lihaskasvun maksimoimisesta ja rasvanpoltosta, ravitsin illalla itseni hotellin baarissa valtaisalla jäätelöannoksella ja kahdella lasillisella skumppaa. Onneksi ei itse tarvitse olla niin kuin opettaa.
Se tunne, kun on juuri aikeissa pötkähtää omaan sänkyyn ensimmäistä kertaa 14 kuukauteen. Ensimmäistä kertaa elämässäni en pode minkäänlaista matkakuumetta mihinkään päin maailmaa. Haluan vain olla kotona.
Tämän kuvan lähetin pari viikkoa sitten miehelleni kun hoksasin, että peilikuvalleni on ainakin hetkellisesti kasvanut olkapäät. Vihdoinkin!
Aamuhölkälle lähteminen on aina hivenen tahmeaa, mutta liikkeelle päästyä se on paras mahdollinen tapa aloittaa päivä – etenkin jos malttaa pysähtyä silittelemään kaikkia vastaantulevia kissoja ja koiria.
Hivenen aikaa uuninpankolla lämmennyt punaviini nyt vaan on niin hyvää.
Parhaat kuvat syntyvät usein suunnittelematta. Tyttöpuoleni keksii ottaa kuvan miehestäni, joka keksii ottaa kuvan minusta, joka keksin istahtaa kalliolle.
Kärsin lapsena luonnonkiharasta tukastani ja halusin sen olevan suora kuten luokkani suosituimmilla tytöillä. Nyt en ottaisi suoraa tukkaa mistään hinnasta, rakastan kiharoitani!
Alamme kuulemani mukaan lähestyä vuoden synkintä aikaa. Uskon, että synkkyys on ihmisen pään sisällä. Tuolla ulkona luonnossa se ei ainakaan ole.
Vain hetki kuvan ottamisen jälkeen tielle pyrki hirvi. On muuten sen verran iso ja liikkeissään nopea elikko, että kannattaa olla valppaana tien päällä tähän aikaan vuodesta.
Onnenpäivä 