Niin vierähti neljä viikkoa, joista kolme sairastaessa. Sillä välin, kun treenikamppeet ja lenkkarit ovat keuhkoputkentulehduksen vuoksi riippuneet naulassa, on ollut hyvää aikaa suunnitella paluuta juoksemisen pariin. Niin, seuraava paljastus kaltaiseni saliraahkan suusta voi tulla yllätyksenä, mutta minä todella rakastan juoksemista, vaikka kaikista harrastuksista se onkin aiheuttanut minulle eniten päänvaivaa. Säännöllisten juoksulenkkien aloittaminen vaatiikin omalla kohdallani vähintään yhtä säntillistä suunnittelua kuin salitreenitkin, vaikka monille muille juokseminen on yksinkertaisuudessaan sitä, että kiskaistaan lenkkarit jalkaan, juostaan tunti tai kaksi, venytellään pikaisesti ja toistetaan sama seuraavana päivänä.

Juoksuhistoriani on tältä vuodelta melko vaisu. Dieetin aikana, kun kaikkea piti kontrolloida vähän liiankin kanssa, rajoittui juoksemiseni kuntosalin juoksumatolle. Erityisesti dieetin viimeisillä viikoilla juoksumaton tasainen surina tuli tutuksi runsaiden intervalli-harjoitusten vuoksi, mutta haaveilin jo dieetin jälkeisestä elämästä ja vapaudesta juosta ulkona niin paljon kuin sielu sietää. Kun se vapaus sitten koitti, kävi nopeasti selväksi, että sielun sietämisen sijaan joutuisin tyytymään niihin kilometreihin mitä kroppani sietää.

Heti ensimmäisestä lenkistä lähtien mystinen nilkkojani aina silloin tällöin vaivannut jäykkyys nosti päätään. Vaiva on yleensä kadonnut itsestään, joten odottelin muutaman päivän ja kokeilin sitten juoksemista uudelleen. Jäykkyys palasi samantien entistä pahempana ja juokseminen muuttui pian tökeröksi tömistelyksi, kun ei nilkkani jäykistymiseltään taipunut enää laisinkaan. Pysähdyin, venyttelin, kävelin ja yritin uudelleen. Pettymys oli suuri, kun ei juoksemisesta kaiken odotuksen jälkeen tullutkaan mitään. Ei auttanut kuin ryhtyä selvittelemään mitä jaloilleni voisi tehdä.

Syitä säären etuosan ja nilkan jäykkyyteen on useita. Liian kovat kengät, liian tukevat kengät/pohjalliset, liian kova juoksualusta, liian kova tahti tai ihan vain tottumattomalle liian pitkät lenkit liian usein. Koska lenkkaripuoli pitäisi kaikkien penikkaongelmien jälkeen olla vihdoinkin hallussa (vaikka tästäkin asiasta käyn varmaan ammattilaisen kanssa vielä juttelemassa), kallistun syyllistä etsiessäni kovan juoksualustan ja liian rehvakkaan aloituksen suuntaan. Ratkaisuna ongelmaan tarjotaan venyttelyä, hierontaa, kylmä-kuumahoitoa, tulehduskipulääkettä, lepoa ja sitä tärkeintä; malttia. Jos siis haluan juosta, on otettava askel taaksepäin, haudattava yli-innokkuus ja myönnettävä, että vaikka ennen olen juossut paljonkin, olen pitkän tauon jälkeen uudelleen lähtöruudussa.

Ja niin korostui venyttelyn tärkeys entisestään.

Ja niin syntyi suunnitelma. Seuraavan 1-2 viikon aikana kokeilen jalkojeni (ja keuhkojeni) kuntoa tekemällä kolme tunnin mittaista lenkkiä viikossa. Koska ensimmäistä kertaa elämässäni aion kokeilla maltillista lähestymistapaa liikuntaan, kävelen lenkistä ensimmäiset 15 minuuttia saadakseni lihakset lämpimiksi ja sen jälkeen hölkkään rauhallisesti aina viisi minuuttia kerrallaan, kunnes päätän lenkkini 10 minuutin kävelyyn. Jos jalkani kestävät tämän, ryhdyn toteuttamaan pidemmän tähtäimen suunnitelmaa jonka pohjana käytän aloittelijoille suunnattua maraton-harjoitusohjelmaa. Tässä suunnitelmassa lenkkejä on kolmesta viiteen viikossa ja ne ovat lyhimmillään vain 30 minuutin mittaisia, joskin pitenevät suunnitelman edetessä. Verrattuna entisiin lenkkeihini joiden minimi-pituus oli tunti, pitäisi jaloilleni olla tiedossa suoranainen lepoloma. Tämän lisäksi yritän löytää ainakin osaan lenkeistä alleni pehmeän alustan.

Foam roller on yleensä auttanut vaivaan kuin vaivaan, toivottavasti tälläkin kertaa.

On ihan hyvä, että lenkit ovat aluksi ajallisesti lyhyitä, sillä kaikkeen lihashuoltoon saa varata aikaa ainakin puoli tuntia lenkin jälkeen. Tiedossa on runsaasti venyttelyä, nilkkojen taivuttelua, kääntelyä ja vääntelyä, foam rollausta, kylmä-kuumaa ja mobilat-voiteluita. Toivoa sopii, ettei ihan tämän laajuista lihashuolto-rumbaa tarvitsisi jatkaa viikkotolkulla, vaan jossain vaiheessa riittäisi ihan vain tavallinen venyttely ja kevyt rullailu.

Siispä kaikki peukut ja isovarpaat pystyyn kotikatsomoissa, että kuntoutussuunnitelmani toimii ja saisin elokuussa nauttia pitkistä juoksulenkeistä suomalaisissa maisemissa. Mitenkäs teillä muilla, toimiiko jalat juostessa kengillä kuin kengillä, olosuhteissa kuin olosuhteissa ja miten, milloin ja kuinka pitkään tahansa?