Zeropointin lentosukat

Hyvä on, eiväthän ne Zeropointit mitkään lentosukat ole. Eivätkä itse asiassa sukat laisinkaan, vaan säärystimet. Mutta joka tapauksessa, nyt on sitten sekin testattu, että ne toimivat erinomaisesti myös lentosukkina.

Jos en nyt muutenkaan pidä lentämisestä erityisen paljon, ei tilannetta ainakaan paranna se, että vähänkään pidemmillä lennoilla jalkani turpoavat melkoisesti, niitä särkee eikä koneesta poistuessa jalkaterät mahdu enää kunnolla kenkiin. Pahimmillaan turvotuksesta toipumiseen on mennyt parikin päivää eikä tällöin tule mieleenkään pukeutua shortseihin lentoa seuraavana päivänä. Melkoisen kypsää siis, sanalla sanoen.

Olen etsinyt ongelmaan helpotusta ihan virallisista lentosukista, mutta liekö sitten kohdalle sattunut huonot sellaiset, kun eivät ne ole juurikaan tilannetta helpottaneet. Koitan myös juoda koneessa paljon, jotta minun olisi vähän väliä pakko nousta jaloittelemaan ja vessaan. Mutta viimeistään kun otan koneessa pidemmät nokoset, tuntuu kaikki keltainen neste laskeutuvan tällä välin korvien välistä jalkateriin ja pohkeisiin. Auts.

Sitten minä sen keksin. Kun kerran Zeropointin kompressiosäärystimien käyttö on tuonut helpotusta sekä penikkaongelmaani että pohkeiden palautumiseen ja jaksamiseen päkijäjuostessa, päätin kokeilla josko ne auttaisivat minua suoriutumaan kivuttomasti myös pitkästä lennosta.

Kauas oli aika pitkä matka…

Niinpä pitkälle, lähes 16 tuntia kestävälle Los Angeles – Dubai -lennolle valmistautuessani vetäisin säärystimet jalkaani ja toivoin parasta. Ja todentotta, perille päästyämme ja jalkani säärystimien alta esiin kaivettuani, eivät jalat olleet juurikaan turvonneet eikä niitä myöskään särkenyt lennon aikana! Superia!

Kovasti koitin vilkuttaa ohi ajellessa.

Mutta huh, olihan se muuten pitkä lento. Ohitimme matkalla mm. pohjoisnavan ja Suomen. Pelkäsin lentoa etukäteen aika paljon, mutta miehen innostus Emiratesin upouudesta Airbus A380-koneesta siirtyi pikkuhiljaa minuunkin ja hetki ennen lentoa aloin jo melkein odottamaan, että pääsisin sillä matkaamaan.

Myös sikaluokassa oli tunnelmaa. Ainakin parin GT:n ja nukahtamispillerin jälkeen.

Ja olipas muuten miellyttävä kyyti! Kone oli hiljainen kuin mikä, penkit olivat tavallista leveämpiä jopa sikaluokassa, jalkatilaa oli reilusti ja penkitkin kallistuivat normaalia enemmän. Viihdejärjestelmä toimi moitteettomasti ja näytöt olivat isoja, koneessa oli internet, ruoka oli maistuvaa ja palvelu ystävällistä. Itse lento sujui lopulta oikein mukavasti ja oli huomattavasti miellyttävämpi sekä vaivattomampi kuin vaikkapa yhden pysähdyksen lento Suomeen. Suosittelen siis lämpimästi sekä Emiratesia lentoyhtiönä että tietysti niitä Zeropointin kompressiosäärystimiä niin juoksu- kuin lentotarkoitukseenkin.

Nyt tämä nainen suuntaa hotellin uima-altaalle nauttimaan Dubain auringosta. Kivaa alkanutta viikkoa!

Lentopelosta ja sen hallitsemisesta

Olin alle kymmenen vanha, kun olimme etelänlomalla. En enää muista olimmeko tulossa vai menossa tai edes missä olimme, mutta napotin lentokoneen penkissä turvavyö kireällä ja kuulin jonkun sanovan, että edessä olisi ukkosrintama, mutta kiertäisimme sen. Meni hetki ja kone tärisi kovasti, ulkoa ja sisältä kuului mekkalaa, koneen ääniä, kolinaa ja suhinaa. Humps. Ilmakuoppa pudotti konetta rajusti, otti vatsanpohjasta. Pelotti ja oksetti. Joku sanoi, että olimme joutuneet ukkospilven sisään, pitäkää turvavyöt kiinni. Ulkona välähteli ja laitoin silmät kiinni. Jossain rapisi paperipussi. Humps. Joku kiljui, useampi kuin yksi ihminen nyyhkytti. Minua vaan pelotti, ihan hirveän paljon.

En ole 100 % varma muistojeni todenperäisyydestä, mutta näin muistan lennon, jonka jälkeen olen kuulunut siihen 30 % ihmisistä, jotka kokevat lentämisen ainakin jonkin verran pelottavaksi. Tutkimusten mukaan n. 8 % ihmisistä ei lennä lentopelkonsa vuoksi lainkaan. Itse olen päättänyt, etten anna pelkoni rajoittaa menemisiäni, mutta aivan helppoa ei yläilmoissa matkustaminen minulle siltikään ole.

Nousemassa reilut 11 tuntia kestävälle jatkolennolle Uudessa-Seelannissa.

 
Vielä joitakin vuosia sitten en voinut kuvitellakaan, että lentomatkustaisin joskus itsekseni. Arkana ihmisenä jännitin ja pelkäsin kaikkea mitä tapahtuu jo ennen itse lentoa; oikean terminaalin tai lähtöportin löytämistä, turvatarkastuksia, passintarkastuksia, matkalaukun katoamista ja muuta sellaista. Kokemus on kuitenkin tuonut varmuutta ja sen jälkeen kun entiset kauhuskenaariot ovat käyneet toteen; lento on ollut myöhässä, jatkolento mennyt sivu suun ja matkalaukutkin kadonneet, on turha lentokenttäjännitys vähitellen väistynyt ja luotan siihen, että selviän kentän hulinasta itseksenikin. Mutta se lentopelko, se ei valitettavasti ole lentämällä kadonnut.

Mikä lentämisessä pelottaa ja miltä se tuntuu?

En koe lentokoneessa niinkään ahtaanpaikankammoa, pahoinvointia tai terrorismipelkoa, mutta tietoisuus siitä, etten voi vaikuttaa mihinkään tai jäädä kyydistä kesken matkan, on kammottava. Erityisesti pitkät lennot, jolloin lennetään paljon meren yllä, ovat itselleni niitä pahimpia, sillä mihin me muka laskeutuisimme jos tulisi jokin hätä? Pelkään myös erityisesti lentokoneen ääniä (toisinaan myös maassa ollessa, kun kuulen jossain lentokoneen) sekä luonnollisesti kaikkea pompotusta mitä kone lentäessään tekee.

Luokittelisin oman pelkoni sinne lievän ja keskitason välille. Lentopelko aiheuttaa minulle oireita jo ennen lähtöä, sillä saatan olla ärtynyt ja poissaoleva. Kun pelko iskee koneessa, sydämeni hakkaa, kämmenet hikoavat, on kylmä, on kuuma ja pahimmillaan tärisen kauttaaltaan ja olen jokseenkin varma, että tästä ei hengissä selvitä. Jotta käyttäytyisin kuitenkin päällepäin lähestulkoon normaalin ihmisen tavoin, olen ryhtynyt työstämään pelkoani ja opetellut pitämään sen kurissa.

Hyväksi havaitsemiani niksejä lentopelon hallitsemiseen

Mikäli suinkin mahdollista, käytä ainoastaan sellaisia lentoyhtiöitä, jotka eivät tunnu sinusta epäilyttäviltä. En esimerkiksi itse lennä Air Francella tai AirAsialla.

Varaa matkalle mukaan hyvät kuulokkeet, jotka sulkevat pois ulkopuolelta kuuluvat äänet. Lentokoneiden viihdejärjestelmät tarjoavat nykypäivänä paljon kuunneltavaa ja katseltavaa ja ovat usein käytössä portilta portille, joten jopa nousun ja laskun äänet saa kuulumattomiin musiikkia kuunnellen.

Iskikö kohdalle paha turbulenssi? Sulje silmät ja keskity hengittämiseen. Vedä henkeä sisään nenän kautta niin pitkään ja rauhallisesti kuin voit, pidätä hengitystä hetki ja anna ilman tulla rauhallisesti ulos suun kautta. Jatka tätä ja keskity hengitysrytmiin. Sulje ulkopuoliset ajatukset pois mielestä.

Ajattele, että on ihmisiä, jotka nauttivat lentämisestä! Kun lensin yksin Australiasta kotiin ja jossain meren yllä alkoi pelottamaan, muistelin kuinka innoissaan mies oli ollut siitä, että pääsin lentämään uudenkarhealla ja hienolla, hyvän lentoyhtiön koneella. Ajattelin myös kaikkia niitä muita tuttuja, joiden tiedän pitävän lentämisestä ja yritin näin huijata myös itseni nauttimaan kyydistä.

Mitä mukavammin matkustan, sitä vähemmän pelottaa. Niinä kertoina, kun olen saanut vallattua koko penkkirivin itselleni, olen pelännyt huomattavasti vähemmän. Tsekkaa lennolle sisään vuorokautta ennen lähtöä. Istumapaikkaa valitessa pidä silmällä kokonaan vapaita penkkirivejä. Varaa tällaisesta rivistä käytäväpaikka, jotka yleensä ovat kaikkein halutuimpia. Mikäli kone ei tule täyteen, saattaa käydä tuuri, ettei viereesi tule ketään. Monilla yhtiöillä on myös ns. economy plus -luokka, joka saattaa maksaa vain satasen tai pari lisää. Näillä paikoilla on enemmän jalkatilaa ja myös penkit saattavat olla leveämmät.

Kuningas alkoholi. Yleensä alkoholia ei suositella lentopelon taltuttamiseen, mutta itselleni se toimii. En kuitenkaan koskaan juo enemmän kuin kaksi lasillista viiniä, sillä lentokoneessa alkoholin vaikutus, päänsärky ja krapula iskevät normaalia kovemmin. Mikäli lento kestää yli 5 tuntia, nautin alkoholin kanssa ilman reseptiä saatavan nukahtamispillerin. Tätäkään ei yleisesti suositella, sillä se saattaa haitata toimintakykyä hätätilanteessa. Itse luotan kuitenkin ns. ”juopon tuuriin” enkä usko, että lopputuloksen kannalta on paljonkaan merkitystä sillä, olenko koneen hätälaskeutuessa unelias vai en. Tällä tavalla siedän turbulenssia huomattavasti paremmin ja asenteeni kaikkeen ympärillä tapahtuvaan on mukavan leppoisa ”aivan sama”.

Älä ajattele lentämistä, ajattele määränpäätä. Pyrin tietoisesti välttelemään keskittymistä itse lentämiseen tai siihen, että olen yläilmoissa keskellä valtamerta. Sen sijaan ajattelen läheisiäni ja kaikkea sitä mitä perillä odottaa.

Ole selvillä faktoista! Mitä enemmän tiedän lentämisestä ja siitä mitä koneessa tapahtuu, sitä rauhallisempana pysyn. Kun mies kertoi lentokoneen lentävän moottoreiden sammumisen jälkeen ainakin kymmenen kilometriä, olin rauhallisilla mielin pitkän aikaa. Sitten tajusin miehen tarkoittaneen, että kymmenen kilometriä alaspäin… Justiinsa! Todellisuudessa ammattitaitoiset lentäjät pystyvät kuitenkin uskomattomiin suorituksiin, vaikka lentokoneeseen tulisikin vikaa.

Mieltä huojentavia faktoja lentämisestä

Koska faktojen tietäminen lentämisestä rauhoittaa mieltä, keräsin netistä tietoa ja pyysin lentäjänä työskentelevää tuttavaani kertomaan hieman siitä, miksi lentomatkustaminen on turvallista – myös silloin, kun jokin menee vikaan.

• Lentomatkustaminen on tilastollisesti moninkerroin turvallisempaa kuin autoilu saati moottoripyöräily.

• Ilmailuala on erittäin valvottua. Koneet tarkistetaan ja huolletaan ennen jokaista lentoa. Myös lentäjiä lisäkoulutetaan jatkuvasti.

• Jokainen lento-onnettomuus on yleensä useamman epäonnisen tapahtuman ketju. Yksittäinen vika tai ongelma harvoin pudottaa konetta taivaalta.

• Turbulenssi ei pudota konetta ja ilmakuoppia voikin ajatella kuin monttuina tiessä. Lentokoneet on suunniteltu kestämään kovaakin turbulenssia – jopa sellaista, jossa kone tuntuu humpsahtavan alaspäin ja irrallaan olevat tavarat lentelevät ympäriinsä.

• Vaikka koneen molemmat moottorit sammuisivat, ei kone putoa taivaalta kuin kivi, sillä matkustajakoneet on varusteltu liito-ominaisuuksilla. Moottorit voidaan myös käynnistää ilmassa uudelleen ”vauhtia ottamalla”, eli jyrkähköllä syöksyllä.

• Salamanisku ei juurikaan vaikuta koneen toimintaan.

• Mitä tahansa kuulet, se todennäköisesti kuuluu asiaan.

• Koneet on suunniteltu lentokelpoisiksi, vaikka moottoreista vain toinen olisi toiminnassa. Lentokoneella voi oikealla tekniikalla siis sekä nousta että laskeutua yhden moottorin turvin.

• Matkustajakoneella voi laskeutua onnistuneesti myös veteen.

• Yhdysvalloissa lentomatkustajien sekaan on soluttautuneina Air Marshalseja, jotka ovat matkustajien turvana mikäli koneessa tapahtuu jotain uhkaavaa tai yllättävää.

 

 

Onkos siellä kuulolla muita lentopelkoisia? Tuntuiko, että kirjoituksestani saattoi olla jotain apua?

 

Vielä viimeinen muistelo Australiasta

Vaikka istunkin jo aamupalalla omassa keittiössä, lennätän ajatukseni vielä kerran meren taakse Australiaan sekä viimeiseen lomapäiväämme Sydneyssä.

Kuten suunnitelmissamme oli, vuokrasimme lauantaiksi auton, jotta pääsisimme kurkistamaan mitä kaupungin ulkopuolelta löytyy. Vaikka luotankin mieheni ajotaitoihin, on pakko myöntää, että hitusen kävi epäilyttämään toimisiko oman elämänsä Kankkusen ratinkäänteet entiseen malliin väärältä puolelta autoa ajaessa. Huoleni osoittautui kuitenkin turhaksi ja mies otti vasemmanpuoleisen liikenteen haltuun saman tien vuokraamon porteista ulos ajettuaan.

Päivä oli noussut sateisena ja totesimme melko nopeasti Blue Mountainseja kohti ajellessa, ettei maisemien katselusta tulisi yhtään mitään paksun hernerokkasumun vuoksi. Koska mukanamme ei ollut kunnollisia sadekelin vaatteita, luovuimme myös ajatuksesta tehdä pieni vaellus sademetsässä. Käännyimme hieman pettyneinä vuorilta takaisin kohti rannikkoa. Olimme ajatelleet ajella pohjoisemmaksi viinitila-alueelle, mutta koska aamu oli jo pitkällä ja ajaminen oli ollut oletettua hitaampaa ihmisten noudattaessa säntillisesti nopeusrajoituksia, luovuimme siitäkin ajatuksesta. Suuntasimme kohti maaseutua ja ajelimme vailla suunnitelmaa kohti rannikkoa Sydneyn eteläpuolella.

Mitä lähemmäksi merta tulimme, sitä enemmän maisemat paikkasivat aamupäivän pettymystä. Meille tuli täytenä yllätyksenä, että heti Sydneyn eteläpuolella maasto oli täyttä sademetsää. Ajelimme pitkin Grand Pacific Drivea halki Royal National Parkin ja pysähdyimme tämän tästä kuvaamaan kaunista rantamaisemaa. Tie kulki halki pienten rantakaupunkien sekä sademetsän ja saatoin sieluni silmin nähdä kaikki ne karvaiset hämähäkit, jotka odottaisivat ahnaasti jättiverkkoihinsa takertuvaa ihmissaalista.

Vielä alle 20 kilometrin päässä Sydneyn keskustasta olimme keskellä sademetsää, kunnes pulpahdimme yht’äkkiä metsiköstä keskelle lähiötä. Pitkä päivä auton ratissa alkoi kääntyä illaksi ja oli aika palata hotellille ja loungen viinitarjoilujen äärelle, viimeistä kertaa.

Kosketus Sydneyn ulkopuoliseen elämään ja luontoon oli siis hyvin pikainen ja tapahtui lähinnä auton ikkunoiden läpi katsellen. Vaikka viikko on riittävän pitkä aika kaupunkilomalle, vaatisi syvällisempi tutustuminen lähialueisiin aikaa paljon enemmän ja vuokra-auton alle useammaksi päiväksi.

Meillä miehen kanssa on hassu tapa leikitellä ajatuksella muuttaa asumaan sinne mihin ikinä matkustammekin ja samaa teimme tälläkin kertaa. Olisiko Sydneyssä töitä, minkälaiseksi arki muodostuisi, minkälaiset olisivat elinkustannukset, millaista olisi asua kaupungissa tai paikallisessa lähiössä ja niin edelleen. Sydneyn kohdalla en kuitenkaan tuntenut välitöntä halua muuttaa sinne asumaan kokeilumielessä, vaikka tällainen hullu tunne on syntynyt esimerkiksi Balilla ja Dubaissa. Pintavilauksen Australian luontoon luotuani, on kuitenkin selvää, että haluaisin matkustaa sinne uudelleen, paremmalla ajalla kaupunkien ulkopuolelle. Uusi matka saanee kuitenkin odottaa vielä tovin, vaikka Kaliforniasta käsin Australia onkin kohtuullisen helpon, joskin pitkän matkan päässä. Satuin nimittäin lentämään kotiin Uuden-Seelannin kautta ja voi pojat, se vähän mitä laskeutuessa koneen ikkunasta näin, oli jotain sellaista, jonka haluan ehdottomasti nähdä uudelleen ja mieluiten maasta käsin.

Sitä odotellessa.

Mitä oikeasti teen yrittäessäni näyttää tärkeältä

Tässä sitä taas istutaan, hotellin loungessa iltapäiväkahvilla. Mies näpertää koneellaan insinöörijuttuja ja yritän itsekin näyttää tärkeältä täällä business-ihmisten joukossa tietokonettani naputellen. Voi kun tietäisivät, että kaavioiden, powerpoint-esitysten ja laskukaavojen vääntämisen sijaan katselen näitä:

 

Kuvat on napattu muutama päivä sitten Darling Harbourin Wild Life Zoossa. Päivä oli kuuma ja kaikki eläimet poseerasivat enemmän tai vähemmän laiskoina keskipäivän paahteessa siinä kun itse teutaroin hiestä märkänä kamerani kanssa. Ovat muuten aika symppiksen näköisiä kavereita nämä Australian alkuperäisasukkaat.

Noin. Eiköhän tämän päivän tärkeilykiintiö tullutkin jo täyteen. Vielä yksi suklaakeksi ja suuntaan ostarin ihmisvilinään. Huomenna otetaankin sitten viimeisen päivän ja virallisen vapaan kunniaksi saari haltuun auton ratissa. Toivottakaa onnea, tiedä minkälainen maanteiden kuningas miehestäni kuoriutuu väärinpäin soljuvassa liikenteessä.

Kengurumaassa

Uusista sandaaleista on jo ehtinyt tulla pieni hiertymä jalkaan, sen verran monta kymmentä kilometriä olen viime päivien aikana kävellyt ympäri Sydneyn kaupunkia, satamaa ja puistoja. Tässä tallustellessani olen ehtinyt myös tekemään jos jonkinlaisia pieniä havaintoja:

Ihmisiä on paljon ja he kävelevät paikasta toiseen.

Paljon, paljon tyylikkäitä pukumiehiä ja business-naisia.

Jos joku ei ole tyylikäs, puhuu hän venäjää.

Kun itse olen hiestä märkä, eivät pukuihmiset näytä hikoilevan lainkaan.

Vaikka näyttääkin, että ihmisillä on kova kiire, voi silti nähdä pukuihmisiä lueskelemassa kirjaa rakennuksen portailla ja kahviloissa.

Onpas paljon aasialaisia.

Ihmiset ovat todella pitkiä (paitsi ne aasialaiset)

Katukuvassa ei näy ylipainoisia ihmisiä juuri lainkaan.

Tytöt alakerran salilla tietävät kuinka kyykätään ja vedetään maasta.

Liikenne, liukuportaat ja ihmismassat kulkevat väärällä puolella väärään suuntaan.

Sushi on edullista ja sitä on paljon tarjolla.

Pork belly tuntuu olevan jonkinasteinen kansallisruoka.

Kengurussa on yllättävän voimakas riistan maku.

Alan ymmärtämään ihmisten puhetta vasta kolmannen, neljännen sanan jälkeen.

Hihitän aina, kun hissiääni ilmoittaa leveästi ”thirty-ninth flooooaaaaaahh”.

Apteekista saa Strepsilssejä.

En tiedä onko se vaan meidän hotellin vessa, mutta vesihanakin toimii väärinpäin.

Paikallinen Shiraz on ihan järkyttävän hyvää (ja sitä saa hotellin loungesta joka ilta ilmaiseksi…)

Vaikka kohdalleni sattunut maahantuloviranomainen oli mulkvisti, vaikuttavat paikalliset muuten ystävällisiltä.

Kalpea kaliforniansuomalainen polttaa itsensä yhdessä päivässä.

Nyt jatkan taas lomailua, heipat!