Nykyaika, älä vie meiltä postimyyntikuvastoja!

Kauan eläköön oikeat, käsinkosketeltavat ja oikean postin kotiinkantamat postimyyntikuvastot!

Tänään postilaatikkoon oli ilmestynyt yksi parhaista suoramainoksista pitkään aikaan, Free Peoplen vaatekuvasto. Tuon kuvaston ilmestyminen toi minulle elävästi mieleen, kuinka lapsuuteni Pohjois-Pohjanmaalla aina sesongin vaihtuessa odotettiin Anttilan ja Elloksen kuvastoja saapuvaksi. Vaateostokset tehtiin pääosin postimyynnin kautta, sillä pienen paikkakunnan vaatevalikoimissa ei juuri ollut vaihtoehtoja lasten- tai nuortenvaatteille. Koulussa sovittiin seuraavana päivänä etukäteen kuka tilaa kuvastosta mitäkin ja minkä värisenä, jotta säästyttäisiin päällekäisyyksiltä. Kotona katseltiin kaihoisasti mallien hoikkia vartaloita ja pojat tirskuivat alusvaatesivuille. Eikä siitä ole montaakaan vuotta aikaa, kun kävin vielä Anttilan nettisivuilta erityisesti pyytämässä itselleni kuvaston printtiversion vaikken ollutkaan kuvaston kautta tilannut mitään enää vuosikausiin. Mutta se fiilis, kun se tulee kotiin ja sen sivut irtoavat jos sitä lukee saunassa!

Ja niin säntäsin pihan poikki takaisin sisälle, kaadoin toisen kupin kahvia ja sukelsin jälleen kerran vaatekuvaston houkuttelevaan maailmaan. En antanut häiritä itseäni vaikka takakansi paljastikin kuvaston tulleen jaetuksi väärään osoitteeseen. No, Heindelin Mindy saakoon sitten kevätkuvaston…

Ihan ammatillisessa mielessäkin kuvasto viehätti minua suuresti. Sen teema kun oli uskomattoman nerokas. Kuvasto oli jaettu neljään eri osioon: 1920-, 1950-, 1970- sekä 2010-lukujen henkisiin vaateryhmiin.

Ensimmäisen osion vaatteet saivat vaikutteensa 1920-luvulta

Toisen osion vaatteet ammensivat inspiraationsa 1950-luvun pin-up -tyylistä

1970-luvun osio ei selittelyjä kaipaa – ehtaa hippikamaa

…ja kuvasto päättyi luontevasti nykyaikaan

Tämän kuvaston minä säästän. Se on kaunis, sen sisältö on kaunista ja mallitytötkin ovat edukseen. Sen sijaan, että luotan postimiehen kantavan seuraavallakin kerralla kuvaston väärään osoitteeseen, taidan käydä netistä tilaamassa itselleni ihan oman painoksen. Ja hei nykyaika, yksi pyyntö – älä vie meiltä postimyyntikuvastoja!

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s