Elämme avioerojen, irtisanoutumisten, ystävyyssuhteiden päättämisten ja perheriitojen tilastollista huippuaikaa. Eli kiitos vain presidentinvaalit ja ne kaksi toiselle kierrokselle selvinnyttä ehdokasta.

Esimakua suomalaisista tunnelmista sain sosiaalisen elämäni keskuksen, Facebookin kautta. Lauantai-päivän valjetessa, seurasin yllättävänkin kiinnostuneena vaalitulosten selviämistä. Kaksi toiselle kierrokselle selviytynyttä nimeä, tai lähinnä niistä toinen, tuli täytenä yllätyksenä minulle, jota politiikka ei juuri vähempää voisi kiinnostaa ja joka jätti ensimmäisellä kierroksella äänestämättä, koska lähti mielummin rilluttelemaan Las Vegasiin. Tästä toisesta nimestä innostuneena päivitin Facebook-statukseni sen enempää asiaa pohtimatta. Ilmaisin olevani onnellinen Haaviston ja suvaitsevaisuuden puolesta. Olen melko varma, ettei yhtäkään status-päivitystäni ole koskaan ennen kommentoitu niin paljon, niin lyhyessä ajassa. Hölmöyttäni onnistuin sohaisemaan sanansäilälläni muurahaispesään ja vielä saman illan aikana syttyi Facebook-sivullani sota. Okei, tätä sotaa voisi joku kutsua myös keskusteluksi. Itselleni keskustelu käsitteenä murenee kuitenkin siinä vaiheessa, kun keskustelijat eivät keskustelunsa myötä kykene lähentymään tai edes pysymään samalla etäisyydellä, vaan etääntyvät toisistaan entisestään. Tässä vaiheessa keskustelu muuttuu inttämiseksi, riitelyksi ja turhanpäiväiseksi.

Seurattuani kommentointia niin omalla kuin ystävienikin seinillä, huomasin yllätyksekseni ettei väittelyä syntynytkään siitä ketä pitäisi äänestää tai miksi toinen olisi parempi, kuin toinen. Sen sijaan kommenteissa kyseenalaistettiin varsin kovasanaisesti ihmisten motiivit valitsemansa ehdokkaan äänestämiselle. Myönnetään, olen naiivi, poliittisesti hölmö ja ehkä vähän hippikin, mutta olen aina kuvitellut, että mikäli minulle ja kaikille muille suomalaisille annetaan äänioikeus, on meillä oikeus äänestää ketä haluamme ja ennen kaikkea – juuri siitä syystä, mistä me haluamme. Ei tulisi tuomita, jos joku äänestää siksi, että ehdokas on homo, tai siksi ettei ole. Ääni on yhtä painava, kuin sen, joka äänesti poliittisten meriittien perusteella. Samalla tavalla joku voi antaa äänensä mielestään huonolle ehdokkaalle, joka kuitenkin on parempi kuin toinen vielä huonompi. Kaikki äänet lasketaan, oli syy valinnalle mikä tahansa. Ja se syy, joka toiselle on vähäpätöinen, voi toiselle olla tärkeä. 

Mutta ei. Sosiaalisessa mediassa on käynnissä sisällissotaan verrattavissa oleva tila. Jokainen, joka on eri mieltä, on vihollinen. Ovathan nämä presidentinvaalit muistini mukaan olleet ihmissuhteille tiukkoja paikkoja ennenkin, mutta niihin liittyvä keskustelu on käyty kuitenkin hieman toisella tasolla kuin tällä kertaa. Sen sijaan, että on kyseenalaistettu äänestäjien motiiveja, on keskusteltu, väitelty ja tapeltu ehdokkaan pätevyydestä jaarvoista. Voi olla, että aika on kullannut muistoni, mutta mielestäni tämänkertainen keskustelu aiheesta on poikkeuksellisen, ja ennen kaikkea häiritsevän aggressiivista.

Helpotuksesta huokaisten voin onnekseni todeta, ettei minun tarvitse olla Suomessa vaalien loppumetreillä ja ajautua tappelemaan aiheesta milloin kenenkin kanssa. Itse en tiedä ketä äänestäisin, jos nyt ylipäätään äänestän ketään. Tällä hetkellä kun mielenkiintoni on aggressiivisen ilmapiirin takia vahvasti miinuksella. Pitäkää vaalinne, kun se suvaitsevaisuuskin näyttää hävinneen sen ensimmäisen kierroksen myötä.