Pohdiskelin tänään dieettiäni ja sitä, jos saisin itse valita mistä ylimääräiset senttini katoavat. Perinteisellä ruokavalion ja liikunnan yhdistelmällä kohdennettu rasvanpoltto on käytännössä lähes mahdotonta ja näin ollen rasva palaakin mielivaltaisesti mistä sattuu. Usein käykin niin, että rasva palaa väärästä paikasta, kuten rinnoista, ennestäänkin kapeista jaloista tai mistä tahansa muualta kuin sieltä, mistä sen toivoisi palavan. Niin myös minulla. Sen sijaan, että rasvaa katoaisi vain navankorkeudelta, takamuksen alaosasta tai polvien yläpuolelta, tuntuu sitä katoavan hälyttävän nopeasti myös kylkiluiden päältä. Ei hyvä, mutta minkäs teet. Saadakseni kapeamman navanseudun, on kohtaloni näyttää navasta ylöspäin nälkiintyneeltä. Ongelmaan on kuitenkin olemassa ratkaisu, ainakin jos on uskominen mainoksiin.
Näin leppoisalta näyttää kohdennettu rasvanpoltto Hypoxi-laitteessa.
Mutta voiko se muka toimia?
Asiaa internetissä tutkiskellessani silmiini osui Hypoxi-menetelmä, joka markkinointipuheittensa mukaan auttaa kohdentamaan rasvanpolttoa hyvinkin tehokkaasti ja siirtämään pääpainon rasvan palamisesta ylävartalosta alavartaloon. Kuulostaa hyvältä, mutta voiko se toimia? Hypoxin teho perustuu kevyeen liikuntaan erityisissä Hypoxi-laitteissa sekä ongelma-alueisiin kohdistettuun ilmanpaineeseen. Liikuntamääräksi riittää 30 minuuttia kolme kertaa viikossa ja lähtökohdasta riippuen tällä saavutetaan 2-3 kilon painonpudotus kuukauden aikana. Menetelmästä kertovalla sivustolla luvataan, että mikäli ongelma-alueena ovat esimerkiksi reidet, pienenevät ne kohdennetulla rasvanpoltolla kolme kertaa enemmän kuin tavallisella liikunnalla. No huh huh. Kuin pisteenä i:n päälle, menetelmä lupaa myös selluliitin vähenevän tasaisesti.
Uskokoon ken haluaa, mutta tähän mennessä menetelmän nimiin vannovat jo ainakin Madonna ja Robbie Williams. Tai ainakin heidän tililleen on napsahtanut sievoinen korvaus nimen käyttämisestä kyseisen tuotteen markkinoinnissa. Itselleni mielikuva Madonnasta Hypoxi-laitteen selässä on kuitenkin hieman korni, nainen kun ei ainakaan Super Bowlin väliaikaohjelman perusteella näyttänyt olevan kohdennetun rasvanpolton tarpeessa.
Onko joku teistä lukijoista kokeillut kyseistä menetelmää? Ainakin Helsingissä on erityinen Hypoxi Studio, jossa moisilla vehkeillä pääsee ohjatusti treenaamaan. Aivan ilmaista lysti ei ole , sillä kuukauden hoitojaksosta saa pulittaa jopa 590 euroa.
Itse olen kaikkien kepulikonstien suhteen varsin skeptinen, sillä maalaisjärkeni sanoo ettei oikotietä onneen ole eivätkä kaikki kehossa tapahtuvat muutokset ole meidän itsemme hallittavissa. Taidan siis jatkossakin polttaa rasvani perinteisesti lenkkeilemällä, vaikka Hypoxin mainoskuvassa köllöttelevän naisen treeniohjelma näyttääkin omaani huomattavasti leppoisammalta.