Viime yönä unissani paloivat juhannuskokot vanhoissa lapsuusmaisemissa ja kanssani olivat ne, jotka ovat jo nukkuneet pois.

On ihanaa, että voin tavata unissani vielä niitä, joita ei enää ole, elää aikaa, joka on jo kadonnut. Mutta herääminen noista unista on niin tuskallista. Tuntuu, kuin olisin jumissa kahden aikakauden välissä, todellisuus ei tunnu todellisuudelta ja kuitenkin menneisyys tuntuu niin kaukaiselta, että sattuu. Minä menetän heidät uudelleen ja uudelleen.