Jossain ammuu lehmä. Jostain kuuluu lampaan mää’intää. On kanaa, on kukkoa, kärpäset surraa ja hajujen sinfonia kutittaa allergisen nenää. Jostain kaukaa lähestyy traktori, mansikkamaa houkuttelee punaisine marjoineen ja metsässä odottavat tuoreet mustikat. Nyt ollaan maalla, ruokaympyrän keskellä.

Maijal’ oli karitsa, tai pirun monta lampaanviulua.

Sympaattinen hevitukka-ammu, tai pippuripihvi.

Pääsiäistipu, tai tulevaisuuden kana-ateria.

Komea kukko, tai kukkoa viinissä.

… ja samainen kukko hetkeä myöhemmin.

Ja jälkiruoaksi vielä mansikoita!

Kysyin maatalon emännältä, eli rakkaalta siskoltani, kuinka hän pystyy nuo suloiset, itse ruokitut ja hoidetut karvaturrit lopulta laittamaan lihoiksi. Hän järkeili asian niin, että koska hän on kotieläimiensä elämän aloittanut, hänellä on oikeus myös lopettaa se. Ja myönnettävä on, että olihan se juuri lahdattu kukko paljon parempaa, kuin kaupan broileri.