Las Vegasin värivaloista palattuani (ja siitä juttua kasaan raapiessani), haluaisin esittää teille nopean kysymyksen, jonka Vegasin matka, viimeaikaiset kokemukset ja lausahdukset ovat herättäneet.

MILLAINEN ON PINNALLINEN IHMINEN?

Minä olen aina mieltänyt pinnalliset ihmiset sellaisiksi, jotka eivät välitä miltä oma toiminta muista tuntuu ja jotka näkevät maailman suppean putkilon läpi eivätkä ajattele minuuttia pidemmälle. He eivät välttämättä tee asioita siksi, että pitäisivät niistä itse, vaan koska haluavat tehdä muut kateelliseksi. Heidän maailmansa näkyy peilistä ja se on täydellinen. Niin minä ajattelin.

Sitten tulivat ihmiset, jotka sanoivat minua pinnalliseksi.

Jos on pinnallista pitää itsestään huolta (onhan se kivaa, että uskaltaa kurkata peiliin muutenkin kuin pimeässä), meikata vähän kaupoille lähtiessään (en nyt vain halua näyttää räjähtäneeltä, kun lähden ihmisten ilmoille), ajaa punaisella autolla (koska harmaa on tylsä), asua kauniissa Orange Countyssa (sitä asutaan siellä missä täytyy asua), pitää koti nättinä (kun stressaannun sotkussa!) ja ottaa joskus aurinkoa altaalla keskellä päivää (kyllä, minuakin laiskottaa joskus ja ruskea läski näyttää paremmalta kuin valkoinen, eh?), syödä terveellisesti (terveellinen ruoka on hyvää) ja hymyillä elämälle (miksi mököttää jos voi olla kivaakin?)niin kyllä, jos näillä kriteereillä ylitetään pinnallisuuden raja, olen erittäin pinnallinen ja onnellinen siitä.

Minä kuvittelin, että todellinen pinnallisuus kumpuaa nimensä vastaisesti syvältä, sieltä mädästä sisimmästä eikä ulkopinnasta, siitä miltä joku näyttää tai mitä hänen ympärillään on. Mitä mieltä sinä olet?