Itselleni kesä on tarkoittanut melkein aina salilta irtaantumista. Suomessa asuessa ilmiö selittyi pitkälti, milläs muullakaan, kuin sääoloilla. Kun kerrankin voi harrastaa ulkona, niin miksi ihmeessä menisi urheilemaan salin pimeyteen? Täällä tilanne on aivan päinvastainen. Kesäkelit sen kuin jatkuvat ja ulkona on vieläkin niin kuuma, ettei kukaan täysipäinen edes haaveilisi siellä juoksemisesta tai pyöräilemisestä. On vain kuuma, kuuma ja kuuma. Aurinko tuijottaa tuimana pilvettömältä taivaalta valmiina kärventämään kuoliaaksi jokaisen, joka uskaltautuu ulos talosta. Ja arvatkaa vain, kuka päätti hetki sitten käydä juoksulenkillä, kun varjolämpötila kohosi +34 asteeseen? Voin kertoa, etten edes saunassa hikoile niin paljon, kuin vaivaisella 45 minuutin hölkkälenkillä. Ei ole suomalaista varten tämä keli, ei.

Helteet ajoi takaisin puntille

Kun menneenä kesänä vietin kuukauden Suomessa, minä keskitin kaiken tarmoni riemusta kiljuen juoksemiseen. Ihanan viileisiin juoksulenkkeihin märissä lenkkareissa. Ja minä juoksin ja juoksin ja vielä vähän lisää, kymmenisen kilometriä lähes päivittäin. Salilla taisin käydä kuukauden aikana vain neljästi. Ja voi sitä ihanuutta, kun hiki tulee suorituksesta eikä kolmenkympin helteestä.

Mutta nyt on arki ja kuumuus täällä taas. Vaikka on syyskuu, ulkona on yli kolmekymmentä astetta lämmintä, paikalliset Pekka Poudat ennustavat viikonlopulle lähes neljänkymmenen asteen helteitä ja minä olen astellut nöyränä takaisin salille. Aamucardio ilmastoidulla kuntosalilla, vaikkakin juoksumatolla tai crossarilla, kuulostaa houkuttelevalta ja samalla voi vaikka katsoa telkkarista minkälaista hellettä säätyttö lupaa ensi viikolle. Ja ah, kun kuntosali on kauppojen ohella yksi niistä harvoista paikoista joissa ei ole kuuma, ei harmita yhtään viettää siellä aikaansa yhdessä rautaromun kanssa.

Mitään kovin suuria tuhoja ei kesä kropassa tehnyt, vaikka liikuntamäärä hetkellisesti lähes puoleen putosikin (normaalin kahden kerran sijaan treenasin vain kerran päivässä). On silti enemmän kuin paikallaan kaivaa esiin juoksemisesta riutuneet lihakset ja sitä myöten antaa painon nousta taas kilon tai pari. Kyllä se siitä taas lihaksi muuttuu.

Jotain muutoksiakin on treenaamiseen tulossa. Teimme nimittäin puolison kanssa päätöksen, että viikonloppuisin ei treenata. Ainakaan paljoa. Tai ainakaan kahdesti päivässä. Sen sijaan viikonloput ovat pyhitettyjä reissuille, moottoripyöräilylle ja ystävien tapaamiselle. Ja onpa minulla mielessäni yksi ihan uusikinei-missään-tapauksessa-liikunnallinen harrastus, jolle pitäisi löytää aikaa. Kaivoin nimittäin öljyvärit naftaliinista ja kävin ostamassa valtavan valikoiman erilaisia suteja muistamatta kuinka niitä käytetään. Mutta voi lääh. Kuumuus. On varmasti niin kuuma, ettei edes öljyväri kuivu. Tule syksy, tule, ennen kuin sulan.