Parisuhdepäivä moottoripyörän päällä

Mitä tehdä silloin, kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta tuskaisan kuumasti ja jotain romantiikan tapaistakin leijailee ilmassa? Silloin puetaan paksu nahkatakki päälle, katsotaan vielä kerran toista hellästi silmiin, vedetään kypärä syvälle päähän, läimäytetään musta visiiri kiinni ja ajetaan edellä ajavan takapuolta tuijottaen sinne, missä on vielä kuumempi. Siinä sitä vasta on, romantiikkaa.

Maisema se on edellä ajavan takapuolikin.

 

Kuten olen aikaisemminkin maininnut, on moottoripyöräily yksi parhaista asioista, joita pariskunta voi yhdessä tehdä. Kun ei tarvitse vaihtaa sanaakaan, ei tule riitaa. Kun ei tule riitaa, on kaikki hyvin.

Ja tähän asiaan kuulumattomaan väliin päivän tyyli.

Hei katsokaa mun hienoa uutta ajotakkia!

 

Turhanpäiväisen puhumisen sijaan pariskunta voikin keskittyä harjoittelemaan kommunikointia kehonkieltä hyödyntäen ja näin oppia ymmärtämään toisiaan entistä paremmin. Puolisoista toisen huitoessa villisti, voi toinen arvuutella onko rakkaallaan mahdollisesti nälkä vai ampiainen kypärässä. Myös vessahädälle, bensan loppumiselle sekä takapuolen puutumiselle on olemassa omat käsimerkkinsä, joskaan niiden tulkinta ei aina ole niin helppoa. Takapuolen puutumisen ja vessahädän käsimerkit kun ovat jotakuinkin samat.

No oli siellä ihan hienoja oikeitakin maisemia joita ihailla.

 

Toisen osoittaessa jotain takavasemmalla, voi toinen vain arvailla yrittääkö hän kiinnittää huomiosi pellolla lojuvaan hylättyyn autonromuun, tiellä retkottavaan haisunäädän raatoon vai ohi vilahtaneeseen risteykseen. Kun sitten pysähdytään tankkaamaan, voidaan käydä sanallisesti läpi yhteisiä kokemuksia, kuten:

– Näitsä sen peuran siinä tien vieressä?

– Ööö…jaa mikä peura?

– Vitsi mulla on hiki, ihan kauheen kuuma!

– Joo, haluutsä kokeilla miten mun kalsarit on hiestä märät?

– Hais muuten ihan karseelle se haisunäädän raato.

– Niinpä. Sun takkis haisee muuten vieläkin ihan kuolemalta.

– Mitä sä oikeen hidastelit siellä?

– Meidän takana ajoi poliisiauto.

– Onko vielä pitkä matka?

– Emmä kyl oikeestaan tiiä missä me ollaan…

Ja loppuun vielä päivän tyhmä kuvakevennys.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.