Aamucardio. Ruokaa. Töitä. Ruokaa. Salille. Kotiin. Ruokaa. Kalorilaskelmia. Treeniohjelmia. Ruokaa. Unta. Jaa niin, onhan minullahan mieskin, kulta anna pusu – mun hauikseen. Ja sama alusta, uudestaan, uudestaan!

Niin kauan kun kone jaksaa hymyillä, on kaikki hyvin.

Takana on kaksi kuukautta säntillistä massakautta enkä jättänyt yhtäkään suunniteltua salitreeniä välistä koko aikana. Salille meno minua ei nyppinyt oikeastaan kertaakaan, koska tulokset paranivat jatkuvasti ja tumppu kasvoi. Ainoa asia joka tuotti vaikeuksia, oli aerobisesta harjoittelusta pidättäytyminen. Erityisen kovilla pää oli silloin, kun paino vain nousi nousemistaan enkä saanut tehdä mitään sen estämiseksi. Kahden kuukauden syöttöporsaana olo tuottikin tulosta. Itkuun pillahtaminen oli lähellä, kun mittaukset kertoivat rasvaa kertyneen ympäri kehoa reilun kolmen kilon edestä. Lohtua tukalaan olooni toi kuitenkin tieto siitä, että lihasmassakin oli lisääntynyt himpun verran.

Seuraavaksi edessä on pitkä ja tuskanhikinen dieetti. Viime viikko kului kuitenkin vielä massakauden viimeisestä kovasta viikosta palautuessa, joten raahauduin salille vain muutaman kerran lämmittelemään kevyesti ja kävin hampaita tuskasta kiristellen hierojalla. Totinen treenaaminen alkoikin sitten tänään. Ohjelmassa oli tuskallisen pitkiä, 15-20 toiston polttavia sarjoja ja pääsin vihdoin hikoilemaan aamucardioiden parissa.

Dieetin ensimmäiset viikot tulee näyttämään tältä:

Maanantai: aamucardio 30 min, rinta-/olkatreeni

Tiistai: aamucardio 30 min, selkätreeni

Keskiviikko: ah, pitkä juoksu- tai pyörälenkki…!

Torstai: aamucardio 30 min, haukkari-/ojentajatreeni

Perjantai: sekalaista vatsatreeniä

Lauantai: Jalkapuntti

Sunnuntai: Pakkolepo

Ravintopuolesta sen verran, että hiilihydraattia ollaan nyt ajamassa alaspäin, proteiinia ylöspäin ja kalorit on pudotettu karvan alle kulutuksen.

Näyttäisi kovasti siltä, että tässä vaiheessa ei joogalle jää aikaa, ei ainakaan niin paljon, että maksaisin studion jäsenyydestä 60 taalaa kuussa. Enkä usko aikaa olevan ihan heti jatkossakaan, sillä mitä pidemmälle dieetissä edetään, sitä enemmän ohjelmassa on aerobista harjoittelua.

Olen aivan hirmuisen motivoitunut. Käytännössä olen jo viikkoja sitten muuttunut koneeksi, joka suorittaa treenit mukisematta kuten on suunniteltu. Nyt kun kuvioihin lisätään vielä entistä orjallisempi ruokavalio jolloin kaikki ruoka päätyy lautaselle vaa’an kautta, ei päähän paljoa pakollisten asioiden lisäksi mahdu. Ja tässä minä olen erinomainen. Kroppa toimii vaikkei pää heti aamusta olisikaan mukana. Kun lihaksia polttaa ja voimat häviää, mieli pakottaa vielä jatkamaan. Tässä päässä ei valitusta sallita. Päättäväisyyden ja pakkomielteisyyden raja on lopulta melko häilyväinen.

Mistä se motivaatio oikein kumpuaa? En voi kieltää etteikö taivaisiin kohonneella rasvaprosentilla olisi osuutta asiaan, tottakai on. Toinen syy on kehitys. Salilla käyminen on siitä kiva harrastus, että tulosten parantuessa motivaatio sen kuin kasvaa kasvamistaan. Kolmas syy on se, että minä todella tykkään käydä salilla. Se on minun juttuni.

Tässä pieni vinkki jokaiselle, joka kärsii salimotivaation puutteesta: onko salitreeni mielestäsi kivaa? Jos ei, niin ei ihme ettei kiinnosta. Ethän syö maksapihvejäkään jos se pistää oksettamaan. Etsi itsellesi laji josta oikeasti pidät, kahvakuulailu, bodypump, crossfit… lajeja on monia. Mikäli mikään liikunta ei kiinnosta, on vika asenteessa. Asennevamma on muuten ihmisen pahin vihollinen.