Myönnetään, rakastan lahjoja. Ilman lahjoja minun on turha edes teeskennellä joulutunnelmaa. Sitä ei ole, enkä häpeä sitä myöntää. En vain koskaan ole tajunnut ihmisiä, jotka eivät halua saada tai antaa lahjoja jouluna. Onko lahjoista kieltäytyminen muka merkki aikuistumisesta? Ja onko todella olemassa joku, joka ei tarvitse mitään, edes uutta paria villasukkia?

Minulle lahjojen suunnittelu, hankkiminen ja paketoiminen on tärkein osa joulunviettoon valmistautumista. Erityisen tärkeää on, että paketteja on kuusen alla monta. Kun olin lapsi, saimme siskoni kanssa lahjoja aika paljon, vaikka emme varakkaasta perheestä olleetkaan. Emme saaneet leluvuoria, vaan yleensä käytännöllistä ja hyödyllistä tavaraa ja vaatteita, joita olisi kuitenkin pitänyt hankkia ennemmin tai myöhemmin. Mutta niitä paketteja oli aina niin monta! Joulu oli lapsena täynnä odotusta ja intoa, mitä mistäkin paketista mahtaa paljastua. Sitä samaa lapsenintoa yritän parhaani mukaan pitää yllä vieläkin. Miksi aikuisena pitäisi lakata odottamasta lahjojen avaamista?

Yhtä paljon, kun odotan pääseväni käsiksi omiin lahjoihini, odotan sitä, kun muut avaavat minun antamiani lahjoja. Lahjaksi koitan valita jotain käytännöllistä tai vähän hassuakin ja jos lahjan saaja naurahtaa ääneen paketin avatessaan, olen onnistunut. Aikoinaan, kun vietin ensimmäistä joulua yhdessä mieheni kanssa, taisin hieman innostua ja lahjoa häntä melkoisesti. Oli pienempää ja isompaa pakettia, suurin osa hyötylahjoja, joista olin saanut vihiä pitkin vuotta. Mies oli ällikällä lyöty, kun tonttu kantoi eteensä paketin toisensa perään, hän kun ei ollut tottunut saamaan lahjoja aikuisiällä. Sinä jouluna sain hänen perheeltään nuhteet, eihän aikuiselle kuulu ostaa lahjoja kuin lapselle. Anteeksi, minä en vain osaa ottaa tätä elämää niin vakavasti ja jouluisin olen taipuvainen pienimuotoiseen tuhlaamiseen läheisiä ilahduttaakseni.

Olen itse sillä tavalla helppo, että rakastan käytännöllisiä lahjoja. Jos olen narissut vuoden huonosti käyttäytyvästä sähkövatkaimesta ja saan uuden lahjaksi, olen ikionnellinen. Tai jos lahjan voi pukea päälle tai syödä (tai molempia yhtäaikaa…), olen tyytyväinen. Vaikka myönnetään, että ovathan ne vähemmän hyödylliset hömppälahjatkin kivoja, joten lisätäänpä toivelistalleni uuden imurin kaveriksi titaaniset korvakorut tai uusi napakoru. Rakas aviomieheni, vielä ehdit kauppaan ennen aattoa.

Lahjarikasta joulua kaikille!

(ps. lue myös viime joulun avautumiseni elämäni surkeimmista joululahjoista)