Kun jouluaatto-iltana kurkkuni muuttui karheaksi, luulin, että aikaisemmin päivällä tekemäni rintatreeni jäisi vuoden viimeiseksi. Onneksi olin väärässä, sillä pääsin jo tänään jatkamaan treenejäni normaaliin tapaan. Koska neljän päivän treenitauko tuntui oudon pitkältä, selasin treenipäiväkirjaani tutkiakseni milloin edellisen kerran pidin yhtä pitkän tauon. Ja kas vain, edellisen neljän päivän laiskotteluputken löytääkseni piti kalenteria selata aina elokuulle saakka, jolloin silloinkin olin flunssassa. Niinpä niin, onhan tässä tämän vuoden aikana tullut taas treenattua, yhteensä lähes 500 tunnin verran.

Vuoden 2012 alussa oli habakin näin pieni.

Treenivuosi 2012 pyörähti todenteolla käyntiin tammikuun kolmannella viikolla. Pääpaino ei tuolloin ollut niinkään salitreenissä vaan aerobisessa liikunnassa, pyöräilyssä ja lenkkeilyssä. Tästä huolimatta salitreenejäkin mahtui viikkoon nelisen kappaletta, mutta pienen tauon jälkeen kyse oli enemmänkin lihasten herättelystä henkiin kuin niiden kasvattamisesta irvishampain. Maasto- ja maantiepyörälenkkejä rullailtiin viikossa yhdestä kolmeen (aiheesta lisää täällä), lenkkejä juosten tai kävellen lähes joka päivä. Alkuvuoden painoni taisi huidella 61 kg tietämillä eikä se sen koomin ole ollut yhtä alhaalla eikä toisaalta rasvaprosenttini yhtä ylhäällä kuin silloin. Tammikuussa julistin myös virallisesti dieetin alkaneeksi (aiheesta lisää täällä) ja sen seurauksena painoin kuukautta myöhemmin kolme kiloa enemmän (aiheesta lisää täällä).

Kevääseen kuului paljon pyöräilyä.

Kevättä lähestyessä paino siirtyi enemmän ja enemmän salitreenaamiseen, mutta pyörälenkit sinnittelivät vielä mukana (aiheesta lisää täällä). Ostin maastopyörän kaveriksi maantiepyörän, jolla tein pitkiä parin, kolmenkin tunnin lenkkejä (aiheesta lisää täällä). Treenitunteja alkoi olla huimasti, kaloreita paloi ja paino nousi vaikka olemus kiristyi (aiheesta lisää täällä). Maaliskuun lopulla palkkasin itselleni personal trainerin, jonka kanssa hienosäädettiin alakroppaani lähes kaksi kuukautta (aiheesta lisää täällä ja täällä). Kahtena päivänä viikossa tehdyt rankat jalkatreenit alkoivat rajoittaa pyöräilyä ja juoksemista ja se ärsytti minua valtavasti. Kova työ tuotti kuitenkin tulosta ja toukokuussa reiteni näyttivät jo huomattavasti timmimmiltä.

Konstit on monet, sanoi traineri.

Alkukesästä sain kiinnityksen paikallisen ruiskurusketus-firman mainoskuvauksiin. Näihin kuului luonnollisesti myös bikinikuvaus-osuus, joten suorituspaineeni kropan kiristelyn suhteen kasvoivat. Viikkoa ennen kuvauksia kaaduin maastopyörällä ja muistona tästä on sääressäni yhä massiiviset arvet (aiheesta lisää täällä). Kuvauksia lykättiin onnettomuuteni vuoksi ja lopulta kuvauspäivänä en tuntenut olevani lainkaan niin kireässä kunnossa, kuin olin ollut alkuperäisenä kuvauspäivänä. Lopulta kesään mahtui kaksi muutakin kuvausta, joista etenkin viimeisessä olin omalla mittapuullani varsin hoikassa kunnossa. Rasvaprosenttini pyöri tuolloin 17-18 välillä.

”Hei sun takapuolessa on jotain…”,

Kesän bikini(kuvaus)kunto.

Loppukesästä matkustin kuukaudeksi Suomeen. Vaihtelevien olosuhteiden ja olinpaikkojen vuoksi en juuri salille päässyt, mutta lenkkeilin lähes päivittäin. Juokseminen tuntuikin erityisen hyvältä Kalifornian helteiden pakottaman kesätauon jälkeen. Ylenpalttisen juoksentelun ja salittomuuden vuoksi painoni hiipui muutaman kilon alaspäin ja todennäköisesti myös rasvaprosenttini. Jos olin ennen Suomeen lähtöä kuiva, olin sieltä palattuani entistä kuivakampi.

Kaliforniassa helteet jatkuivat aina pitkälle lokakuuhun ja iskivät päälle tämän tästä myös sen jälkeen. Palasin siis kiltisti salille (aiheesta lisää täällä). Syksyn aikana tein kaksi bilematkaa Vegasiin, mutta treenasin säntillisesti myös reissujen aikana. Reissuista viimeisen jälkeen en enää katsonut tarpeelliseksi esiintyä bikineissä ja niin aloitin massan ja voiman keräyksen (lisää aiheesta täällä). Paino nousi hetkessä kolme kiloa, sitten kaksi kiloa lisää. Marraskuussa, massakauden lopussa, oli painoni 70 kiloa (lisää aiheesta täällä) ja rasvaprosenttini jota kuinkin sama kuin tammikuussa reilun 61 kilon painoisena. Oloni oli tukala, en joko mahtunut tai näyttänyt hyvältä vaatteissani, mutta rauta nousi. Kovimmaksi penkkisarjapainokseni tuli 65 kiloa ja kyykkytulokseksi karvan päälle 100 kiloa (lisää aiheesta täällä). Tukalaa oloani ja äärimmäisen rasittuneita lihaksiani helpottaakseni kävin kahdesti viikossa Bikram-joogassa (lisää aiheesta täällä), jota ilman olisin varmasti ollut vielä rautakankeakin kankeampi.

Massakaudella kasvatettiin habaa ja luonnetta.

Ja niin alkoi entimmäistä kertaa elämässäni säntillinen pitkäntähtäimen dieetti (lisää aiheesta täällä). Nyt joulukuun lopulla on painoni pudonnut vajaat neljä kiloa n. 66 kiloon ja treenitunteja mahtuu viikkoon kymmenisen kappaletta. Mieli on hyvä ja olo kevyt.

Jotain vuosi 2012 myös opetti. Olen oppinut paljon ravintoasioista kantapään kautta ja todennut, ettei supermatalahiilihydraattinen ruokavalio sovi minulle millään ilveellä. Olen onnistunut sekoittamaan aineenvaihduntani vuoden aikana täysin ja yrittänyt käynnistää vartaloani nääntymistilasta takaisin normaaliin toimintaan. Olen myös oppinut, ettei kokeneimmankaan kehonrakentajakonkarin ravinto- ja treenivinkkejä kannata kuunnella sokeasti. Sen sijaan kannattaa kuunnella omaa kehoaan ja lukea asioista myös toisaalta, vaikkapa muiden treenaajien blogeista.

Mitä minä sitten odotan vuodelta 2013? Dieetin etenemistä, huippukuntoa ja sitä, että uskallan pyöräonnettomuuteni jälkeen kiivetä uudelleen maastopyörän päälle. Toivon myös kohtaavani pelkoni laskettelurinteessä ja uskaltavani viimein paikallisiin laskettelukeskuksiin. Ja niin, olisihan se kiva tehdä vielä ensi kesänäkin parit bikinikuvaukset.