Onneksi kaikki eivät ole kuten minä

Haluan vain tehdä yhden asian selväksi. Se, että olen itse hieman vinksahtanut, salitreenaamiseen ja lihaksiin hurahtanut, ei tarkoita sitä, että vaatisin kaikilta samaa. Ihailen ja arvostan ihan tavallisia ihmisiä harrastuksista tai kehon ulkomuodosta riippumatta. Itse asiassa juuri kukaan ystävistäni ei ole liikunta-addikti eikä suuri osa liikunnallisia lainkaan. Vaikka oma elämäni pyöriikin tällä hetkellä pitkälti liikunnan ja kehonmuokkauksen ympärillä, koen yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisten kanssa ihan eri asioista, kuin hauiksen ympärysmitasta. Rakkaudella, ystävyydellä, naurulla, ilolla ja surulla ei lopulta ole paljoakaan tekemistä sen kanssa paljonko kukakin nostaa penkistä.

En ikinä uskonut, että kukaan tätä asiaa edes kyseenalaistaisi ennen kuin eräs tuttavani, kehonrakennuksen ammattilainen, totesi jotain, joka oli typerintä mitä olin kuullut aikoihin.

Onneksi kaikki eivät näe maailmaa samasta perspektiivistä kuten minä.

Nähdessään kyläilemässä olleen ystäväpariskuntamme hän kysyi, ovatko nuo ihmiset mielestäni mukavia. Kysymys oli outo ja vastasin silmiäni pyöritellen, että kyllä, ystäväni yleensä ovat mukavia ihmisiä. Hän perusteli kysymystään sillä, ettei ajatellut heidän olevan minun tyyppiäni, koska he eivät näytä siltä, että kävisivät salilla. Sillä hetkellä teki mieli ottaa tuota pakasteboilerin näköistä kaveria korvista kiinni ja ravistella hänet takaisin todellisuuteen, jossa kaikki ihmiset, niin atleetit kuin kotletitkin, ovat saman arvoisia.

Kuinka vähän elämästä ja maailmasta tietävätkään ne, jotka huolivat ympärilleen vain itsensä kaltaisia ihmisiä.

On mahtavaa, että elämässäni on niin paljon ihmisiä, joiden ajatukset pyörivät ihan erilaisten asioiden ympärillä kuin omani. Nimittäin sellaiset ihmiset, joiden kokemukset ovat erilaisia, voivat opettaa jotain toinen toisilleen. Ja toden totta, minä opin mieluummin jotain kirjailijan sielunelämästä kuin spekuloin maailman tappiin kaltaisteni kanssa rasvanpolton maksimoimisesta.

Rakkautta ja avarakatseisuutta viikonloppuunne, lukijat!

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s