Tammikuun dieetti- ja treenikatsaus

Huh! Elämäni taatusti aktiivisin tammikuu on nyt onnellisesti takana. Koko kuukausi sujahti ohi käsittämättömällä vauhdilla, lähinnä treneistä toiseen juosten. Ja kyllä niitä treenitunteja kertyikin, kokonaisuudessaan kuusikymmentä ja kalorilaskuri kertoo energiaa palaneen 29 000 kcal verran. Ei siis ihme, että kymmenennen dieettiviikon lopussa alkoi jo näkyä tulostakin.

Enhän suotta ole hikoillut.

 

Missä sitten mennään nyt? Lähtötilanteeni ennen dieettiä oli massailukauden jälkeen seuraavanlainen:

Elopaino 70 kg / rasvaprosentti huimat 23,5 %

Voimaa oli omaan tasooni nähden kuin pienessä kylässä, puntti nousi ja ennätyksiä rikottiin. Aerobista harjoittelua oli tieten tahtoen vältelty kymmenisen viikkoa ja keskitytty lähinnä raudan nostamiseen ja joogaamiseen. Kroppa sai kaipaamaansa lepoa, reilusti ravintoa ja olo oli hyvä, paitsi se rasvan määrä kyllä ahdisti. En nimittäin tuntenut olevani oma itseni lopulta enää laisinkaan.

Kymmenen viikkoa myöhemmin tilanne oli seuraavanlainen:

Elopaino 65,5 kg / rasvaprosentti 19,2 %

Paino on sahannut ylös alas, ollut ylempänä ja ollut alempana, mutta mittauspäivänä oli tuossa. Rasvaprosentin kehitykseen olen melko tyytyväinen, joskin salaa toivoin, että olisi päästy tasan yhdeksääntoista tai karvan alle. Mutta tosi hienosti kymmenessä viikossa toki tämäkin pudotus. Tasoltaanhan nykyinen rasvaprosentti on semmoisen normaalin, vähän enemmän urheilevan naisen tasolla. Positiivista on se, että lihaskato on ollut verrattaen pientä, eli toistaiseksi melkein kaikki kadonnut paino on ollut rasvaa.

Muutoksia kropassa on luonnollisesti näkyvissä jo jonkin verran. Vatsalihasten kaaret alkavat pikkuhiljaa näkyä ja navanympärys on pienentynyt 6-7 cm. Harmi kyllä, myös se massakauden kaunis pyöreys on kadonnut käsivarsista ja olkapäistä, mutta tilalle on tullut erottuvuutta lisää. Polven yläpuolella sinnittelee vielä ylimääräinen rasvakerros (on sekin paikan keksinyt!), mutta pikkuhiljaa sekin on osoittanut antautumisen merkkejä. Tässä vaiheessa siis yläkerta alkaa olla melkoisen vähärasvainen, mutta navasta alaspäin työstettävää riittää vielä helpostikin toiselle kymmenelle viikolle.

Hitaasti hyvää tulee ja lihaskato on pienempi!

On siinä jo orastavaa muotoa!

 

Ruokavaliostani on kyselty melkoisesti, joten valotetaan tässä välissä hieman sitäkin. Olen laskenut energiansaantia pikkuhiljaa ja tällä hetkellä ja tulevina viikkoina kokonaiskalorimääräni on siellä 1600 kcal hujakoilla. Ihan kamalasti en tästä haluaisi mennä alaspäin, mutta katsotaan nyt.

Kun kehitys tammikuun puolessavälissä tuntui jumiutuneen, muutin kalorimäärän sijaan makroja ja tämä antoi rasvanpoltolle toivottua lisävauhtia. Vähensin siis aavistuksen hiilihydraatin määrää ja vastaavasti lisäsin proteiinia. Tällä hetkellä päivittäinen hiilihydraattiannos on 120 g ja proteiinin määrä on 180 g. Hiilihydraatin määrä tuntuu jo nyt melko alhaiselta ja kuten aiemminkin olen sanonut, ei vähähiilarinen ruokavalio sovi omalle kropalleni. Tällä määrällä kone kuitenkin pysyy vielä käynnissä, joskin vaatii joka viikkoisen tankkauspäivän.

Vaikka päivittäinen kalorimäärä kuulostaakin vähältä, sillä pärjää ihan mukavasti kunhan ajoittaa syömisen viisaasti. Ennen aamutreeniä syön vähän, en aamupalaa, mutta kuitenkin jotain täytettä vatsanpohjalle, yleensä hapankorppuja kookoslevitteellä. Tällä tavalla aamucardio sujuu paljon energisemmin ja paremmalla teholla. Sama juttu ennen illan salitreeniä. Syön aina päivällisen vähän ennen salille lähtöä ja jo kulkee treeni mukavasti, kun on energiaa koneessa!

Mitä minä sitten syön? Paljon kalaa ja kanaa, jonkin verran possua ja valikoidusti nautaa. Muita proteiininlähteitä ovat mm. raejuusto ja maustamaton jogurtti. Hiilihydraattia tulee pääsääntöisesti villiriisistä, bataatista ja jonkin verran itseleivotusta ruisleivästä ja kokoviljapastasta. Salaattiakin kuluu kulhotolkulla. Proteiini- ja hiilarijauhoja otan ainoastaan treenien jälkeen. Latailen muuten tämän tästä päivän ruokakuvia instagramiin (löytyy nimellä asinivaara) ja Facebookiin.

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa kaikkia siitä, että mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi kaikilla. Jokaisen vartalo on yksilöllinen ja vastaa treeniin ja ravintoon eri tavalla. Itselleen sopivan tavan dieetata löytää vain kokeilemalla. Muistathan, ettei kokeilun tulos selviä päivässä tai parissa, vaan vasta parin viikon jälkeen voidaan dieetin toimivuutta analysoida edes jollain tasolla.

Tulipas pitkä teksti! Olantaputus niille, jotka jaksoivat lukea loppuun saakka! Yhteenvetona siis sanottakoon, että dieetti etenee hitaasti, mutta varmasti ja on teoriassa mahdollista päästä edes jonkinmoiseen kuntoon siihen mennessä, kun muodonmuutos-kisan jälkeen-kuvat lähetetään tuomaristolle. Tätä ennen on kuitenkin vuorossa vaiheessa-kuvien lähetys, joka häämöttää reilun kolmen viikon päässä. Joten, kiivasta treenitahtia pidetään yllä jatkossakin!

Kivaa viikonloppua kaikille ja hyviä treenejä! 

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s