Päivän treenivinkkiä pukkaa taas! Tai oikeastaan tällä kertaa tarjolla on yksinkertainen tekniikkavinkki, jolla saadaan puristettua lihaksista viimeisetkin mehut irti, hitaasti ja tuskallisesti. Eikö kuulostakin houkuttelevalta?
Tämä väsytystaktiikka puree erityisen hyvin etenkin jalkoihin.
Oikeastaan voisimme kutsua tätä pientä jippoa väsytystaktiikaksi, tai kuten meillä täällä rapakon toisella puolella – crazy 7’s. Ideana on, että tehdään sarja pumpaten seitsemän kappaletta puolikkaita toistoja ensin liikkeen toisessa ääripäässä, sitten seitsemän toisessa ja lopuksi seitsemän (tai enemmän jos menee)kokonaista liikettä. Ja koska sekavasta sanallisesta selostuksestani ei kukaan tajunnut kuitenkaan yhtään mitään, otin teille salilla käydessäni havainnollistavan videon.
Ja taas tyttö irvistää! Eli ensin seitsemän toistoa yläasennossa, sitten seitsemän ala-asennossa ja lopuksi alhaalta ylös asti niin paljon kuin etureisistä irtoaa. Meikäläisellä irtosi näemmä jopa kymmenen toistoa vielä lopuksi, eli ensi kerralla lisää rautaa!
Tätä samaista tekniikkaa voidaan soveltaa esimerkin mukaisesti etureisikoneessa tai vaikkapa hauiskääntöjä tangolla tehtäessä tai takareisikoneessa. Sarjoja teen yleensä neljä kappaletta ja luonnollisesti valitsen hieman normaalia kevyemmät painot, koska sarjat ovat niin pitkiä.
Eli nappaa tästä vinkki seuraavalle salikäynnille. Crazy 7’s aktivoi ja polttaa lihasta taatusti eri tavalla kuin perustreeni.
Huiseja treenejä ja iloista fiilistä kaikille!