Liikunnan aloittamisen kauheudesta

Kaikkihan sen ovat aloittaneet joskus. Toisia ovat vanhemmat kuljettaneet treeneistä toiseen heti taaperosta lähtien, toiset innostuivat jumppaamisesta teini-iässä, jotkut ostivat ensimmäisen salikorttinsa ensimmäisellä palkallaan, joku aloitti lenkkeilyn pudottaakseen raskauskiloja ja joku aloitti liikkumisen vasta keski-iän ylityksen jälkeen lääkärin suosituksesta. Kukaan meistä ei syntynyt liikkujaksi. Jopa ne kaukaiselta tuntuvat himoliikkujatkin ovat aikoinaan aloittaneet nollista.

Niin minäkin olen aloittanut joskus, useammankin kerran ja kyllä siitä on ollut liikunnan ilo kaukana, kun rauta painaa, askel tuntuu raskaalta ja happi loppuu. Muistan vieläkin ensimmäiset salitreenit ja sen, kuinka tuskaillessani painojen kanssa vieressä vipunostoja (joita en tietenkään tiennyt vipunostoiksi silloin, vaan vasta paljon myöhemmin) tehnyt mies sanoi ohimennen, ettei Roomaakaan rakennettu päivässä. Tuo lausahdus tarttui tiukasti selkärankaani ja on kulkenut mukanani siitä lähtien. Aina aloittaessani alusta, joko kokonaan uuden harrastuksen tai sitten vanhan pitkäksi venyneen tauon jälkeen, olen suosiolla kuopannut naistenlehtien vaaleanpunakehyksiset jutut hyvästä olosta, kevyestä askeleesta ja siitä kuuluisasta liikunnan ilosta. Sen sijaan olen keskittynyt ihan vain suoriutumaan ja no, ylipäätään selviämään hengissä. Jos nimittäin ollaan rehellisiä, niin kyllähän liikunnan aloittamisesta on riemu kaukana.

Mitä huonommassa kunnossa on, sitä pahemmalta liikunta aluksi tuntuu ja mitä enemmän on ylipainoa, sitä raskaampaa liikkuminen on. Vaikka olen itse jo ihan hyvässä kunnossa, katselen silti usein pieni ahdistus rinnassa liikuntalehtien jumppaohjeita, että jaaha, tuollaisestako ohjelmasta pitäisi amatöörin suoriutua, kun en välttämättä itsekään taivu puoliinkaan ohjelman aloitusasennoista. Niin, harvoin niissä ohjelmissa on mallina tavallista pullukkaa, vaan ohjeissa keikistelee hoikka nuorinainen vatsalihakset tiukkana. Ja tiedättekö miksi? Siksi, koska niitä ohjelmia ei tavalliset, liikunnan koulun liikuntatuntien jälkeen lopettaneet ihmiset jaksa tehdä. Sen sijaan, että ohjeiden lopussa kehoitetaan toistamaan koko kierros vielä viisi kertaa, voisi lopussa seisoa mieluummin pari lohdutuksen sanaa; tee toistoja sen verran kun pystyt ja kierroksia niin monta kuin jaksat, äläkä suotta masennu jos et suoriudu kuten kuvassa oleva supernainen. Seuraavalla kerralla ohjelma sujuu jo vähän paremmin eikä ehkä tunnu ihan yhtä inhottavalta.

Edellistä juttuani kommentoinut FFFifi on oikeassa. Media luo usein virheellisen mielikuvan liikkumisen ihanuudesta, sen mukanaan tuomasta hyvästä olosta ja onnistumisen tunteesta. Nämä edellä mainitut tunteet nimittäin syntyvät hitaasti ja vasta pitkän ajan päästä siitä, kun liikunnan harrastaminen on aloitettu. Aloittaminen on usein tuskaa, ikävää, raskasta ja täynnä luovuttamista ja epäonnistumisia. Sillä tuskin kukaan saa onnistumisen iloa luovuttaessaan BodyRockin mahdottomalta tuntuvan treeniohjelman heti ensimmäisen minuutin jälkeen tai juostuaan vartin ja tuntien, kuinka sydän on siirtynyt hakkaamaan kurkkuun, suuta kuivaa ja silmissä sumenee. Tilannetta voi parantaa hokemalla itselleen, että tämä on kivaa, tämä on kivaa, mutta itselleen valehtelu toimii sekin vain satunnaisesti. Siinä nyt vaan ei ole mitään hauskaa, kun ei jaksa.

Paras tapa välttää pettymykset ja epäonnistumisen tunteet on myöntää itselleen faktat ja suhtautua realistisesti omaan jaksamiseen. Anna itsellesi armoa ja unohda ne internetissä pyörivät ”kun olet vähällä pyörtyä, toista vielä kolmesti” -motivaatio-sloganit. Aloita rauhallisesti, aseta itsellesi realistiset tavoitteet ja valmistaudu siihen, ettei elämä teekään täyskäännöstä sen ensimmäisen urheilusuorituksen jälkeen. Mutta usko minua, pitkän ja varmasti tylsänkin taipaleen jälkeen se paljon toitotettu liikunnan ilo alkaa aina silloin tällöin pilkahdella. Se vain vaatii aikaa ja vaivaa, mutta eihän Roomaakaan rakennettu päivässä.

Eikä se aina ole edes kunnosta kiinni. Vielä tässäkin kunnossa on huonoja treenejä, kunto loppuu eikä vaan jaksa.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s