Meitä ihmisiä on kahdenlaisia. On niitä, jotka tulevat onnelliseksi kokonaisuuksista, kun kaikki elämän pikku palaset loksahtavat paikoilleen. Ja sitten on meitä, joille kokonaisuuksien hallinta on sen verran haastavaa, että näemme onnen mieluummin niissä yksittäisissä, pienen pienissä palasissa.

Liekö tulevan Suomi-loman tai pitkällisen sairastelun selättämisen ansiota, mutta olen viime aikoina ollut vielä tavallistakin herkempi tuntemaan iloa ja onnellisuutta niistä kaikkein pienimmistäkin asioista. Niin myös tästä alennusmyynnistä löytämästäni, kuosiltaan mummolan vanhaa keittiöpyyhettä muistuttavasta kylpytakista. Kun sunnuntai-aamuna heräsin ennen kuutta makuuhuoneen kuumuuteen ja hipsuttelin avaamaan alakerran ovia ja ikkunoita antaakseni raikkaan tuulen puhaltaa sisälle taloon, en olisi voinut olla sen onnellisempi, kuin siinä ovenraossa kylpytakkiini kääriytyneenä olin. Siinä hetkessä oli kaikki. Ei menneessä eikä tulevassa, ei töissä eikä sijoituksissa, ei sähköpostilaatikossa tai blogin lukijaluvuissa, vaan siinä, kauniin kylpytakin sisällä, sillä hetkellä.

Ei elämässä kaiken tarvitse olla täydellistä. Riittää, että kylpytakki on.

Katsokaa nyt, eikö se olekin kaunis! Tai sitten olen vain tullut vanhaksi.