Liikuntaunelmia, osa 1

Heinäkuu lähestyy loppuaan ja liikuntapäiväkirjani näyttää pitkän sairastelun jälkeen vihdoin siltä kuin sen kuuluukin, eli täydeltä. Tämän perusteella uskallankin julistaa, että flunssa, keuhkoputkentulehdus ja muutaman kuukauden ajan joka päivä toistunut astmakohtaus alkavat vihdoin olla historiaa ja olen terve! Nyt kun olen päässyt takaisin tekemisen makuun ja tositoimiin, ovat liikunnalliset unelmani muuttuneet melko paljon alkuvuoden ajatuksista. Silloin haaveilin vielä enemmän ulkonäöllisistä muutoksista, olkapäiden kasvattamisesta ja pakaroiden kohotuksesta, mutta nyt, tuon yli puoli vuotta kestäneen salivankeuden jälkeen tuntuukin hyvältä harrastaa ulkona ja keskittyä enemmän suorituksellisiin kuin ulkonäöllisiin tavoitteisiin. Eli kuten tapanani on, säntään sata lasissa kohteesta a kohteeseen ö ja jätän salitavoitteet tällä erää lähinnä sattuman varaan ja suuntaan kohti uusia unelmia.

Kiirettä on pitänyt.

 

Kuten olen aikaisemminkin maininnut, minä rakastan juoksemista ja viime aikoina olen hurahtanut korviani myöten myös maantiepyöräilyyn. Samaan aikaan olen harmitellut syvää inhoani uimista kohtaan, sillä muutoin voisin hyvinkin treenata triathlonia silmällä pitäen. Mutta kun ei. Uiminen on tyhmää, tylsää ja vesi on kylmää ja märkää. Sitten mies sen vanhana triathlonistina keksi – miksi et harjoittelisi duathloniin! Olin hetken aikaa äimän käkenä, että mikäs se sellainen duathlon oikein on, ennen kuin minulle valkeni, että kyseessä on uimataidottomien triathlon, kahden juoksuosuuden ja yhden pyöräilyosuuden suoritus. Siinähän se on! Seuraava tavoite!
Mutta tässä nyt vaan on muutama pieni ja vähän suurempikin ongelma.

1. Ääääh, kun en tykkää kilpailuista
No kun en vaan tykkää. Jännittää. Ahdistaa ja häviän kuitenkin ja sitten v*tuttaa. Ja kauheaa, mitä jos keskeytän? Tai kolaroin? Tai ajan pyörällä oravan päältä? Mutta tämä nyt taitaa olla niitä lajeja, joissa on vähän pakko käydä välillä suorittamassa. Mutta ehkä niitä kilpailuja voisi ajatella enemmän ystävällismielisenä tapahtumana kuin kilpailuna? Niin, tähän mennessähän olen mm. juossut puolimaratonin itsekseni ja vetänyt läpi viiden kuukauden kisadieetin ilman kisoja. Että tuota… ehkä olisi aika päästä yli tästä kilpailukammosta.

2. Juokseminen sattuu edelleen
Tästä juoksuharrastukseni tyssäämisestä kirjoitin jo aikaisemminkin. Nyt toimisivat jo keuhkot, mutta nilkat eivät vieläkään täysin. Ei kovin hyvä lähtökohta sellaisen lajin harrastamiselle, johon kuuluu kaksi juoksuosuutta. Olen pystynyt kyllä tekemään juoksuharjoitukseni, mutta harjoitusten pidentyessä ja temmon kasvaessa ovat jalkani kipeytyneet niin, että olen lioitellut niitä iltaisin ensin jääkylmässä ja sitten tulikuumassa vedessä tulehdusta helpottaakseni ja syönyt kourallisia tulehduskipulääkkeitä. Olen kokeillut myös lepoa, hakenut vikaa niin juoksualustasta kuin ihasten jumiutumisestakin, kunnes sitten viikonloppuna vihdoin tajusin, että toisin kuin aikaisemmin kuvittelin, on vika sittenkin todennäköisesti lenkkareissani. Niinpä marssin lenkkarikaupoille ja sijoitin sievoisen summan niin uusiin juoksulenkkareihin kuin personoituihin pohjallisiinkin. Mutta palataan tähän asiaan vielä myöhemmin. Nyt vaan toivotaan, että sijoitus kannatti ja pääsen Suomilomallani juoksemaan entistä enemmän.

Ei mikään pedikyyri, vaan kylmä/kuuma-hoito.

 

3. Olen hidas
Periaatteeni juostessa on aina ollut ”ei matka tapa vaan vauhti” ja sen kyllä huomaa. Olen armottoman hidas juoksija ja kymmenen kilometrin taivaltaminen tuntiin tuntuu jo melkoisen raskaalta. Vauhtia pitäisi siis kasvattaa roimasti, eli ei tässä harjoiteltava lopu kyllä kesken. Sama juttu pyöräillessä. Olen tuolla rullaillessani huomannut, että jään armotta aktiiviharrastajien jalkoihin, joten työstettävää riittää silläkin saralla. Ei siis muuta kuin eri pituisia ja eri tempoisia treenejä suunnittelemaan!

4. Minulla on paino-ongelma
Oikeasti. On muuten järkyttävän suuri ero juoksemisen sujuvuudella jos on painoa kolme kiloa enemmän tai vähemmän. Ja sitä on nyt enemmän. Mutta jostain kumman syystä tuo dieettaaminen ei juuri houkuta ja toisekseen tällä treenimäärällä tuo riittävä ravinnonsaanti on melkoisen oleellista, joten toivoa sopii, että kunhan pääsen kunnolla juoksemaan ja pyöräilemään, tuo paino putoaisi vähän kuin itsestään. Ja niin, salillahan käyn edelleen, monta kertaa viikossa (tuossa kalenterissa salitreeni on tuo pyöreä ikoni). mutta olen muuttanut painoharjoittelun enemmän dieettini loppuvaiheesta tutuksi, HIIT-tyyppiseksi, kevyemmillä painoilla enemmän toistoja tehtäväksi hikoiluksi. Mutta kyllä minä viime viikolla kokeilin, että josko puoli vuotta vauvapainoilla treenanneelta vielä nousisi kuusikymppiä penkistä. Ja nousihan se, kolmesti.

 

Mutta eipä niin paljon pahaa etteikö jotain hyvääkin!

1. Olen melko kovapäinen
Satun olemaan sen verran jääräpäinen, että hakkaan päätäni seinään tasan niin kauan, kunnes jompi kumpi, pää tai seinä, antaa periksi. Joku fiksumpi olisi varmasti tajunnut lopettaa juoksemisenkin kaikkien näiden ongelmien jälkeen, mutta itse en ole vielä valmis luovuttamaan. Saapa nähdä palkitaanko sinnikkyys seinän murtumisella vai mureneeko ensin unelmat kivuttomasta juoksemisesta.

2. Olen suunnitelmallinen
Mitä harjoitteluun tulee, olen säntillinen ja roikun viimeiseen asti kiinni treenisuunnitelmassani. Melkein harmittaa, etten ole lapsesta lähtien harrastanut jotain tiettyä urheilulajia. Minusta olisi nimittäin saattanut tulla ihan hyväkin jossain lajissa tällä pakkomielteisyydellä.

3. Minulla on hyvä ”valmentaja”
Mies on entisenä urheilijana varsin hyvä tekninen tuki ja yleensä tietää mistä puhuu. Vielä kun oppisin kuuntelemaan ja ottamaan niitä neuvoja vastaan… öhöm.

 

Että tällaisia unelmia täällä ollaan pyöritelty. Katsotaan nyt ehtiikö mieli vielä muuttua Suomessa oleskelun jälkeen vai aloitetaanko tavoitteelliset treenit todenteolla syyskuun puolessavälissä. Pitäisi varmaan alkaa katselemaan niitä tulevia duathlon-tapahtumiakin vähitellen, niin kuin vaikka kymmenen vuoden päähän. Ja niin tosiaan, otsikossa lukee ”osa 1”. Se tarkoittaa sitä, että mielessä on toinenkin liikunnallinen unelma, johon palaamme osassa 2.

Kivoja ja kesäisiä treenejä kaikille! Ja jee, treenit suomalaisissa maisemissa ovat jo ihan ovella! Sunnuntain juoksulenkki olisi nimittäin tarkoitus tehdä Littoisissa!

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s