Aivan kuten viime vuonnakin, myös tänä vuonna olen tehnyt muutaman ensimmäisen päivän aikana Suomessajos jonkinlaisia huomioita ulkosuomalaisen näkökulmasta:

Kahvinjuonti
Kyllähän minä muistin, että Suomessa juodaan kahvia paljon, mutta että näin paljon. Ennen kello kymmentä on jo juotu helposti kahdet kahvit ja ollaan aikeissa pistää kolmas pannullinen tippumaan. Tottuuko tähän kofeiinin aiheuttamaan vapinaan kuinka nopeasti?

Rahka
Meillä Amerikassahan rahka on harvinaista herkkua. Itse asiassa jopa niin harvinaista, että sen hinta on hilautunut naurettavan ylös enkä ole neljään vuoteen raaskinut ostaa ensimmäistäkään rahkapurnukkaa. Niinpä olinkin unohtanut täysin miltä maustamaton rahka ylipäätään maistuu ja pahaahan se oli. Yyh. Se siitä rahkasta ja ananaksesta sitten.

Citymarket
Tämä on jo toinen kerta, kun matkalaukkujen kadotessa haen apua Citymarketin kattavalta vaateosastolta. On vaikea kuvitella, että mistään muualta löytyisi yhtä helposti kivannäköisiä, laadukkaita ja kohtuuhintaisia vaihtokalsareita ja -rintaliivejä. Ja hei, samaan ostoskoriin saa myös maksalaatikkoa. Tähän ei tavalliset vaatekaupat pysty.

Valo
Kun laskeuduin Helsinki-Vantaalle seitsemän tuntia suunniteltua myöhemmin, kello kymmenen illalla, sai runsas valon määrä koneesta myöhästymisen synkistämän mieleni piristymään hetkessä. Mutta voisiko joku kuitenkin sammuttaa valot siksi aikaa, kun olisi tarkoitus nukkua?

Tuoksu
Tämä havainto on tosi. Suomalaiset tuoksuvat pyykinpesuaineelta. Kokeilkaapa vaikka nuuhkaista syvään seuraavan vastaantulijan kohdalla. Okei, tämä ei ehkä toimi Asematunnelissa.

Puolialastomuus
Heti ensimmäisenä aamuna saapastelin muina naisina halki pihan pelkkiin kalsareihin ja t-paitaan pukeutuneena ripustamaan pyykkejä narulle eikä kukaan soittanut poliisille. Huomenna teen saman, alasti.

Kirjakieli
Tiedättehän, jostain syystä sitä virallisissa tilanteissa alkaa automaattisesti puhua kirjakielellä. Ja se kuulostaa omaan korvaan yhtä luonnottomalta, kuin suomalaisen maitokaupan ahtaassa hyllyvälissä tapahtuvassa ohitustilanteessa anteeksi pyytäminen.

Oma murre
Kesti ehkä tunnin siitä, kun olin saapunut Suomeen, että rupesin puhummaan pohojjois-pohojammaata ja lissäämmään vokkaaleja ja konsonantteja jokkaisen sanan jokkaisseen mahollisseen rakkoon. Onko vähä hupassaa ku nää turkulaiset kyssyy, että mistä maaseuvulta nää oot tänne turkkuun oikkee tullu ku puhut noin pölijästi.

Puhelinmyyjät
Kolme päivää Suomi-liittymän avaamisen jälkeen minulle soitti ensimmäinen puhelinmyyjä. Tai siis anteeksi, hän ei ollut myymässä mitään, mutta halusi lahjoittaa minulle 200 euron arvoisen tuotepaketin (ilman sitoumuksia, tietenkin), johon kuului mm. puuvillasukat. Että kiinnostaako neitiä? Mmmm… ei?

Tuuri
Ja nyt ei puhuta hyvästä mäihästä, vaan päinvastoin. Satuin nimittäin avaamaan television sillä hetkellä, kun sieltä tuli tosi-TV-sarja Tuurin kyläkaupasta. Nyt oikeasti. Ketä kiinnostaa eläkeläisten pyhiinvaellusmatka Tuurin kyläkauppaan, ostoskorista löytyvät suojelusenkeli-teemaiset ristipistotyöt, hanuria viiden ihmisen yleisölle soittavat pikkutytöt joiden kasvoille on jähmettynyt pelottava irvistyshymy tai Johtaja Keskisen krapulasta punoittava pärstäkerroin? Häh?

Tuotevalikoima
Oletteko siellä vaatekaupoissa katsoneet milloin viimeksi kalenteriin? Se on nimittäin elokuu, kesäkuukausi, jos nyt rautalangasta väännetään. Miksi matkalaukkunsa kadottanut ei löydä kaupoista muuta päälle pantavaa kuin pitkiä housuja, syystakkeja ja koulureppuja?

Uutisankkuri Pirjo Nuotio
Olen ollut poissa Suomesta pian neljä vuotta ja peiliin vilkaistessa näen kuvassa selvän muutoksen entistä ryppyisempään suuntaan. Sen sijaan Pirjo Nuotio ei ole neljässä vuodessa vanhentunut päivääkään. Missä te olette häntä oikein pitäneet, syväjäässäkö?

… mutta ennen kaikkea
Täällä on kyllä oikeasti aika ihana olla pitkästä aikaa!