Vuorokausi vaihtuu lauantaista sunnuntaihin. Seurueemme odottaa kaupungin hämärässä pääsyä kauppakeskus Kampin yläkerrassa sijaitsevaan, melko hiljattain ovensa avanneeseen yökerho Maxineen. Paikkaa on mainostettu aikuisten omana olohuoneena ja viihtyisänä seurustelupaikkana, minkä vakuudeksi oveen on ripustettu K-24 -kyltti. Koska olen jo jokseenkin tietoinen iästäni eivätkä teinihelvettinä tunnetut trendipaikat muutenkaan houkuttele, olin valitsemaamme jatkopaikkaan tyytyväinen. Hissillä Kampin yläkerrokseen ajeltuamme ja narikkaruuhkasta selvittyämme, näytti päällisin puolin siltä, että ikärajan noudattamisesta oli alaovella pidetty hyvää huolta.

Riittävän iän lisäksi olisi kuitenkin jokin alkeellinen palikkatesti ollut asiakkaita sisään laskiessa paikallaan.

Pian saapumisemme jälkeen minulle valkeni, että aamuyössä liikkuu jotain paljon pahempaa kuin ne trendipaikkojen räkäposkella huijuvat, armeijasta viikonloppuvapaalla olevat pojanklopit, joilta nyt ei kovin kummoista käytöstä kannata odottaa. Luotaantyöntävyyden mestaruustaistossa voiton vievät nimittäin ne juuri ja juuri sammumatta pikkutunneille selvinneet, keski-iän merkkipaalun jo aikaa sitten ylittäneet, neljännen kaljan jälkeen takaisin puberteetti-iän tasolle taantuneet pikkutakkiin tai tummaan pukuun verhoutuneet sisäiset toppahousut.

Neljän USA:ssa vietetyn vuoden jälkeen olin jo autuaasti unohtanut tämän, osaa keski-ikäisiä suomalaismiehiä vaivaavan putkinäköisyyden, joka naisen tavatessa ohjaa miehisille verkkokalvoille kaksi asiaa – oikean- ja vasemmanpuolimmaisen rinnan. Mikäli nämä oman elämänsä supersankarit onnistuvat lyömään likoon koko havainnointikykynsä, saattavat he vastakkaisen sukupuolen kohdatessaan paikallistaa myös kolmannen torsosta ulos työntyvän ulokkeen – takapuolen.

Tuossa aikuisten omassa yökerhossa, jonne oli luikerrellut myös pari pikkutakkeihin naamioitunutta ameebaa, nousi kolme kohtaamista ylitse muiden. Pian yökerhoon tulomme jälkeen, miehisten tarpeiden riivaama luolamies ojensi karvaisen kouransa kohti poimimista odottavia persikanpuolikkaita ja naps – tunsin tiukan otteen takalistossani. Tuntemattoman ihmisen kovakouraisesta kosketuksesta yllättyneenä käännähdin ja väänsin miestä vähintään yhtä kovalla puristusvoimalla nenästä, jolloin hän tajusi perääntyä. Edellisestä tunkeilijasta selvittyäni kömpi esiin uusi nilviäinen, joka työtovereittensa rohkaisemana astui eteeni rintojani tuijottaen ja avasi keskustelun kysymällä miltä tuntuu, kun ihmiset eivät puhuessaan katso minua silmiin. Totesin keskustelukumppanin olevan siinä tapauksessa pitkälti yhtä mielenkiintoista juttuseuraa kuin rintanikin ja jätin vastauksen merkitystä pohtivan pukumiehen niille sijoilleen. Pysäyttävien keskustelunavausten sarja ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän. Illan pohjanoteeraus saavutettiin pian valomerkin jälkeen, kun kaksi Dressmannin liian pieniin pikkutakkeihin sonnustautunutta ihmissikaa raivasi horjuen tiensä luokseni halki narikalla jonottavan ihmismassan. Lyhyeksi jäänyt yksinpuhelu ei juuri selvennystä kaivannut: höhöhöhö, sullon hei tosi hyvät kannut, höhöhöhö.

Nyt ihan oikeasti. Minä ymmärrän tutustumis- ja iskuyritykset. Minä ymmärrän sen, että kepillä koitetaan jäätä ja että sormustani ei nähdä tai siitä ei välitetä. Nenäni ei ole kasvanut pystyyn eikä virtsanikaan tee ylimääräistä kiertovirtausta korvieni välissä. Minusta olisi ihan aidosti mukava jutella tuntemattomienkin ihmisten kanssa enkä vaadi baarin hämärässä käydyltä keskustelulta erityisen suuria elämänviisauksia taikka syvällistä tuntemusta ydinfysiikasta. Olisi kuitenkin suotavaa, ettei keskustelukumppani kuolaisi päälleni, koskettelisi lupaa kysymättä tai yrittäisi tivata kuulumisia rinnoiltani.

Ja ei, en pahoittanut mieltäni, en tunne itseäni halvennetuksi tai loukatuksi, piilevä feministini ei vuodata kyyneleitä eikä takapuoleenkaan jäänyt mustelmia. Sen sijaan minua säälittää.

Minun käy sääliksi kaikkien tosimiesten puolesta. Yritä nyt sitten tehdä asiallista tuttavuutta, kun se vähemmistöön kuuluva, katkaravun limaisuudella ja älykkyydellä varustettu mätämuna on juuri hetkeä aiemmin käynyt kysymässä daamilta, että saisiko imaista mehut tämän meloneista. Sen jälkeen saattaa nimittäin asiallinenkin drinkin tarjoaminen tuntua naisen mielestä lähinnä vittuilulta.