Pelkoa reunalla

Seison silmät kiinni kallionkielekkeellä. Taakseni hiipinyt tuulenvire pyörittää hiussuortuvia ikävästi kaulani ympärille. Jostain alhaalta kuuluvat myrskyn äänet ja vielä melko ponneton tuulenpuuska heilauttaa hameenhelmaa kuin varoittaakseen, että myrsky saattaisi pian ulottua tännekin. Käännän selkäni tummille pilville ennen kuin avaan silmäni. Auringonvalossa leikkiviä varjoja, leuto tuulenhenkäys kasvoilla, pehmeä nurmi jalkojen alla, rauha ja seesteisyys. Tyyntä myrskyn edellä.

Tänään on tuntunut juuri tuolta, kuin olisin kallionkielekkeellä, jossain paratiisin reunalla, jonne alhaalla vellova myrsky uhkaa nousta. Olen ollut tässä reunalla jo pitkään, mutta kieltäytynyt katsomasta alas. Se ei ole vielä täällä. Ja niin olen pitänyt katseeni kohti sinitaivasta ja hyräillyt iloisesti itsekseni.

Tänään minä kuitenkin vilkaisin vahingossa alas ja jähmetyin tuijottamaan suoraan myrskyn silmään. Mitä jos se tulee tänne? Mieleni oli hetkessä täynnä huolta huomisesta, huolta ensi viikosta, huolta loppuvuodesta. Mitä jos ja mitä jos ei? Mitä minä sitten teen? Pelko sai elämän seesteyden tuudittaman mieleni täysin valtaansa.

Istun alas ja kasailen itseäni. Vaikka nykyisin kannankin varsin vähän huolta asioista jotka eivät kosketa minua tänään, pelkään minäkin silloin tällöin huomista, ensi viikkoa, elämää.

Suljen silmäni uudelleen. Aurinko lämmittää selkääni, lintujen laulupuussa käy kova viserrys eikä tuulikaan enää riepottele hiuksiani. Tässä ja nyt on kaikki hyvin.

 

Kuva: itse tein ja säästin.

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s