Milloin juomiseen saa puuttua?

Jokin aika sitten silmiini osui koskettava artikkeli, jonka oli kirjoittanut vanhan opiskelukaverinsa alkoholille menettänyt nainen. Tuon kirjoituksen tuskainen sävy ei sanomaa juuri kaunistellut – miksi en puuttunut? Jutun kirjoittanut nainen tunsi viiltävää syyllisyyttä siitä, että vaikka oli pitkän välimatkankin takaa tiedostanut ongelman, hän ei puuttunut asiaan, ei kyseenalaistanut viikkojen hiljaisuutta, ei maininnut riutuneesta ulkomuodosta eikä yöllisistä itkupuheluista. Se pitkäaikainen ystävä, joka oli aina uinut yöelämässä kuin kala vedessä, nukkui lopulta pois teho-osaston lamppujen alla, sisäelin toisensa jälkeen sammuen, kunnes oma keho kääntyi lopullisesti itseään vastaan. Olisinko jotenkin voinut estää tämän?

Se oma lempirommipullo, jonka hitaaseen tyhjentymiseen ei kukaan ole vielä puuttunut.

 

Joskus kauan sitten, aivan liian nuorena, jouduin puuttumaan muiden alkoholinkäyttöön. Monien taisteluiden jälkeen lakkasin kuitenkin välittämästä, kun tajusin ettei puuttumiseni auttaisi ellei ihminen itse haluaisi muuttua. Ja niin kyynistyin asian suhteen pitkäksi aikaa, löin hanskat tiskiin ja päätin, että juokoot ihmiset itsensä hengiltä jos eivät elämälleen parempaakaan käyttöä keksi. Aivan sama.

Iän karttuessa ja kulmieni hioutuessa tulin hitaasti toisiin ajatuksiin. Ehkei kyse olekaan aina siitä, ettei alkoholiongelman kanssa painiva ihminen haluaisi muuttua. Ehkä hän ei vain pysty, ei ainakaan yksin. Tai ehkei hän edes ymmärrä ongelman laajuutta ennen kuin joku toinen nostaa kissan pöydälle.

Meistä jokainen tuntee varmasti jonkun, joka juo liikaa. Ehkä se perhetuttu, joka aina juhlissa aiheuttaa kaaoksen, se pitkä kaveri töistä, joka on yleensä maanantaisin sairas, se viikonloppuisin rillutteleva ystävä, jonka Facebook-päivityksistä ei aina oikein saa selvää, tai se naapurin isäntä, joka iltaisin hoipertelee autotalliin pullolliselle. Mutta kenen juomiseen saa puuttua? Milloin pitää puuttua? Vai pitäisikö ottaa askel taaksepäin ja sulkea silmät, sillä parempi on olla puuttumatta muiden asioihin?

Puuttuminen, toisen alkoholinkäytöstä mainitseminen, huolestuneisuuden osoittaminen tai suoraan asiasta kysyminen eivät kuitenkaan ole ihan helppoja asioita kakistaa ulos kesken kahvipöytäkeskustelun. Pelottaa, että se toinen suuttuu tai loukkaantuu, että olenkin väärässä ja kuvittelen koko jutun. Mitä jos se ei enää ikinä puhu minulle, kun olen tällainen helvetin kyttääjä ja terveysintoilija?

Näiden kysymysten kanssa olen painiskellut joskus itsekseni, mutta päättänyt sitten kuitenkin ottaa riskin.Voinko elää itseni kanssa, jos olinkin väärässä, se toinen loukkaantuu verisesti eikä enää koskaan halua nähdä minua? Voin, ei minulle pakko ole antaa anteeksi. Entä voinko elää itseni kanssa, jos olinkin oikeassa, mutta se toinen loukkaantuu silti eikä koskaan enää halua nähdä minua ja ajautuu sen jälkeen rappiolle?Voin, minä ainakin yritin. Entä voinko elää itseni kanssa, jos se toinen kuukausien sekoiluputken jälkeen ajaa kännipäissään junan alle enkä minä koskaan sanonut mitään? Voin, itse hän on suuntansa valinnut. Mutta tietoisuus siitä, että olisin voinut auttaa kelkan kääntämisessä, kaivelisi minua varmasti pitkään.

Entistä vaikeammaksi puuttuminen muuttuu silloin, kun kyse ei ole massiivisesta alkoholiongelmasta. Minä nimittäin uskon, että alkoholia voi käyttää liikaa olematta varsinaisesti alkoholisti. Toisinaan, ilman riippuvuussuhdettakin, saattaa alkoholinkulutus olla vallitsevaan tilanteeseen nähden liiallista. Jos paino-ongelmien kanssa taisteleva, ikuinen jojo-laihduttaja paastoaa viikosta ensin viisi päivää ja viettää sen jälkeen kostean viikonlopun, on alkoholinkäyttö painonhallintaan nähden liiallista. Tai kun vähävarainen opiskelija kustantaa viikonlopun yökerhokierrokset lainarahalla, on alkoholinkäyttö varallisuuteen nähden liiallista. Ja kun tuore isä juoksee viikonloput saunaillasta toiseen sen sijaan, että viettäisi aikaa perheensä kanssa, on alkoholinkäyttö kotioloihin nähden liiallista. Näissä tilanteissa oikeiden sanojen löytäminen on erityisen vaikeaa, sillä se toinen osapuoli ei välttämättä ole tullut edes ajatelleeksi, että hänen alkoholinkäytössään olisi jotain vikana. Silloin ystävällinenkin asiasta mainitseminen saattaa tuntua iskulta päin näköä.

Nyt haluankin kysyä teiltä lukijoilta, että milloin toisen juomiseen saa puuttua vai saako ollenkaan? Oletko joskus itse puuttunut toisen alkoholinkäyttöön? Kuinka olet sen tehnyt ja mitä siitä seurasi? Tai onko joku joskus puuttunut sinun juomiseesi? Miltä se tuntui?

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.