Stressin oireita, osa 2: kuristava tunne

Kymmenen rautaa tulessa. Kiirettä töissä, kiirettä kotona, kiirettä blogissa ja kiirettä treeneissä. Enkä tietenkään ole valmis antamaan tuumaakaan periksi, vaan se mikä on tälle päivälle suunniteltu, on myös tänään tapahduttava. Ja niin riennän täyttä laukkaa aamuseitsemästä iltamyöhään, mahdutan päivään kaksien treenien ja töiden lisäksi suursiivouksen, kaupassa ja postikonttorissa käymisen sekä parit blogipostaukset ja vakuuttelen itselleni, että kyllä näitä superpäiviä jaksaa vetää viikon pari helpostikin. Mutta niinpä vaan ei tule ikä yksin. Siinä kun nuorempana stressitiloissa saattoi paahtaa vuorokaudet ympäriinsä viikkokausia, ei mukavuudenhaluinen, kolmenkympin ylittänyt kroppa enää moiseen hulluuteen suostu. Valitettavaa kyllä, kropan hienovaraisia viestejä hajoamispisteen lähestymisestä on toisinaan mahdottoman vaikea havaita, saati että niihin osaisi reagoida.

Kuten aikaisemmin olen kertonut, on tämä vuosi tarjoillut minulle terveysongelmia monen vuoden edestä. Ensin jalat tekivät tenän, seuraavaksi sairastin flunssaa ja heti sen jälkeen henkiin heräsi kauan nukuksissa ollut astma ja tuli uusi flunssa. Syksyn alkaessa, kun astma lopulta saatiin selätettyä ja saatoin palata normaaleihin treenikuvioihin, jäi jäljelle outo, lähes päivittäin riivaava kuristava tunne. En ollut pohtinut tunteen alkuperää aiemmin sen enempää, sillä olin kuvitellut sen liittyvän jollain tavalla astmaan. Mutta kun keuhko-ongelmani katosivat ja kuristava tunne sen kuin jatkui, epäilykseni heräsivät. Jos ei tunne johtunutkaan astmasta, niin mistä sitten?

Tarkkailin itseäni viikon verran. Aamuisin tunnetta ei ollut, mutta kiireisen päivän edetessä tunsin, kuinka näkymättömät sormet kiertyivät kaulani ympärille yhä tiukemmin ja tiukemmin. Kuristava tunne nosti stressitasoani entisestään ja kiihdytin tahtiani päästäkseni kuristajasta eroon. Pakko suoriutua nopeammin, tekemistä on vielä vaikka kuinka paljon tälle päivälle! Korvissa humisi, puhuminen muuttui työlääksi ja mieli oli kireä kuin viulunkieli. Yön aikana tunne hävisi ja pysyi poissa aina seuraavaan iltapäivään saakka, kunnes sama show alkoi uudelleen. Hetkinen nyt, voisikohan tämä olla psyykkistä? Täytyykö tässä sairauslistalle lisätä vielä hulluksi tuleminenkin?

Modernina naisena kysyin asiaa Googlelta, luin sivutolkulla keskustelupalstoja, tutkin lääkäreiden kirjoittamia artikkeleita ja juttelin asiasta enemmän tietävien ihmisten kanssa. Kaikkialla nyökyteltiin päätä; kuristava tunne saattaisi hyvinkin olla oire stressistä ja ylikierroksista. Kurkkuni on kuin rajoitin, joka kertoo koska mennään liian lujaa. Mutta voi hitto, minähän olen ollut aina ylikierroksilla, koko elämäni! Olen aina puuhastellut paljon ja ajatellut neljää, viittäkin asiaa yhtä aikaa. Enkä minä ole tuntenut itseäni varsinaisesti stressaantuneeksi, vaan enemmänkin touhukkaaksi. Mutta olisiko nyt kuitenkin käynyt niin, että touhuamiseni olisi lipsahtanut stressipakkosuorittamisen puolelle?

Koska alan ammattilaisen puheille meneminen ja puoliväkisin tyrkytetyt lääkkeet eivät houkutelleet, päätin kokeilla erinäisiä itsehoitotoimenpiteitä, jotka alkoivat ajatustavan muuttamisella. Mihin tahansa ryhdyinkin, muistutin itseäni siitä, ettei minulla ole kiire, treenaaminen on vapaaehtoista, blogata voi vähän lyhyemmästikin, siivota ehtii ensi viikollakin, lounaaksi voi joskus gourmet-aterian sijaan tehdä leivän, pysähdy hetkeen, vietä vähemmän aikaa tietokoneella, katso enemmän telkkaria ja vähemmän peiliin. Stressitasoni nousuun on itse asiassa harvoin ollut syynä työt tai muut oikeat velvollisuudet. Minä nimittäin tunnen suurinta suorituspainetta kaikesta vapaaehtoisesta tekemisestä ja maksimaalisesta suoritustehosta. Niinpä ryhdyin muistuttamaan itseäni siitä, mitä vapaaehtoinen kirjaimellisesti tarkoittaa. Ei pakkoa vaan va-paa-eh-tois-ta. Touhuta saa, kunhan se ei aiheuta tarpeetonta stressiä.

Seuraavaksi hoitotoimenpiteeksi ryhdyin pudottamaan hanskat tiskiin heti, kun tunsin kuristajani hiippailevan takavasemmalta. Keskeytin työt tai bloggaamisen ja menin selälleni sohvalle vartiksi tai keitin kupin teetä ja join sen rauhassa ikkunasta ulos tuijotellen. Ja se tepsi, ensiyrittämästä lähtien. Tämän jälkeen saatoin palata takaisin sorvin ääreen ja suoriutua mallikkaasti koko loppupäivästä. Paikoillaan oloa harjoitellakseni lisäsin vielä päiväohjelmaani pakollisen televisionkatseluhetken ennen nukkumaanmenoa. Ja suoraan sanottuna, en edes muistanut kuinka mahtavaa on nukahtaa sohvalle kesken elokuvan!

Tee tauko.

 

Itsehoitotoimenpiteeni alkoivat tuottamaan tulosta hyvin nopeasti, melkeinpä samalla hetkellä kun oivalsin mistä oireeni oikeasti johtuivat. Tarvittiin vain hitunen itsetutkiskelua, vauhdin hidastamista, ranteiden löysäämistä sekä pieni korjausliike asenteisiin ja tadaa, sisäinen rajoittimeni lakkasi hakkaamasta tappiin joka iltapäivä. Entä jääkö asioita nyt sitten paljon tekemättä, kun otan rennommin? Ei yhtään, ainakaan mitään kovin tärkeää. Suoriudun ihan samoista asioista kuin ennenkin, mutta kun aikataulu käy liian tiukaksi, työpäivä venyy tai pitää hoidella jouluostoksia, muistutan itseäni siitä, että voin milloin tahansa pudottaa jotain päiväohjelmasta pois. Ja jos en pudota, kroppani kyllä käyttää edelleenkin häikäilemättömästi hyväkseen toimivaksi havaitsemaansa keinoa ilmoittaa, kun on liikaa rautoja tulessa. Lopulta mikään ei siis muuttunut juurikaan ulospäin, mutta sisäisesti sitäkin enemmän. Kunhan vaan muistan välillä vetää syvään henkeä, pysähtyä katselemaan ympärilleni ja rauhoittaa mieleni, on oloni kaikin puolin paljon parempi. Ja sitten taas mennään!

 

Lue myös: Stressin oireita, osa 1: Nalkuttava akka.

Yksi kommentti artikkeliin ”Stressin oireita, osa 2: kuristava tunne

  1. Paluuviite: Uupumuksen jälkeen | Onnenpäivä

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s