Uupumuksen jälkeen

Olen laittanut merkille, että blogiini päädytään hyvin usein hakusanojen uupumus, kuristava tunne ja stressi perässä. Siitä, kun tulin kertoneeksi uupumus-diagnoosista blogissani, on aikaa puolisen vuotta. On siis ihan hyvä ajankohta kertoa millä tolalla henkinen hyvinvointini on tällä hetkellä.

Että juu, ihan hyvää kuuluu tänä päivänä, kiitos kysymästä. Melko paljon vaati vaan ajatustyötä ja muutoksia ajattelutapoihin, ennen kuin uupumuksesta saatiin tukeva niska-perse-ote.

Silloin puoli vuotta sitten ammattilaisen vastaanotolla kävi selväksi, että elämässäni oli sillä hetkellä sietokykyyni nähden liikaa ohjelmaa, vaikka pakollisen tekemisen määrä ei ollut juurikaan lisääntynyt. Asiaa tovin pähkäiltyäni, tajusin asenteessani viime vuosien aikana tapahtuneen omituisen muutoksen. Vaikutti siltä, kuin joka ikisestä asiasta elämässäni olisi tullut prioriteetti numero yksi; parisuhteesta, pyykinpesusta, blogista, kukkien kastelemisesta ja sukkalaatikoiden järjestelystä. Yritin koko ajan enemmän ja enemmän, tein kymmentä asiaa yhtä aikaa ja tunsin silti, etten ehdi kaikkea, olen myöhässä, kaikkialla on epäkohtia, olen huono vaimo, huono bloggaaja, koti on epäsiisti, piha heitteillä ja persekin levinnyt. Kaikki tuo stressi ja ahdistus oli jo vuoden päivät oireillut kuristavana tunteena kaulalla ja teki olostani entistä kauheamman.

Eipä siis ihme, että uuvuin itseeni.

Syksyn tullen päätin lopulta saada jotain tolkkua rutiineihini. Kävin mielessäni asioita, jotka oikeasti ovat prioriteettilistalla korkealla; parisuhde, työt, englannin opiskelu ja liikunta. Näiden neljän asian ympärille oli hyvä ryhtyä rakentamaan arkea ja rutiineja. Asetin itselleni työajat, vapautin viikosta pari aamupäivää englannin opiskelulle, määrittelin summittaiset treeniajat ja pyhitin myöhäisillat parisuhteelle. Kun päiviin tuli selkeä aikataulu ja rytmi, alkoi kummasti löytyä myös vapaa-aikaa. Työpäivän jälkeen olikin yht’äkkiä aikaa istahtaa katselemaan telkkaria tai täyttelemään ristikoita, käydä kaupoilla, siivota tai blogata. Niin katosi jokapäiväinen kiire ja stressi, vaikka lopulta tein asioita aivan yhtä paljon kuin ennenkin.

Mutta se kuristava tunne, se ei valitettavasti ole vieläkään tyystin kadonnut. Toisinaan voi kyllä kulua parikin viikkoa ilman, että muistan koko ongelmaa, mutta sitten – pam, epämiellyttävä tunne iskee nurkan takaa yleensä jostain täysin naurettavasta syystä, toisinaan en edes tiedä miksi. Tuo tunne on kuitenkin helpottunut kovasti viime aikoina, muuttunut kovasta kuristuksesta pienenpieneksi paineen tunteeksi, joka saattaa hyvänä päivänä kadota yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Ehkäpä kropalla vaan menee oma aikansa oppia uusille tavoille.

Niin typerältä kuin tämä koko homma on tuntunutkin, en näe pelkästään negatiivisena asiana tätä melko pitkää ja tuskallistakin opintomatkaa omaan itseeni. Sitä aina sanotaan, että pitäisi kuunnella itseään, että kyllä se oma mieli ja keho kertoo. Sen tärkeän asian olen nyt oppinut, että pelkällä hiljaisuudella ja odottelulla se mieli tai keho ei kerro juuta taikka jaata. Sille täytyy esittää kysymyksiä ja mielellään antaa myös suunvuoro. Niinpä kysynkin tämän tästä itseltäni, että onko tässä nyt taas mitään järkeä. Sen jälkeen voi pysähtyä kuuntelemaan, että mitä mieltä siellä mielen perukoilla oikeasti ollaan.

6 kommenttia artikkeliin ”Uupumuksen jälkeen

  1. Tosi hyvä aina välillä kyseenalaistaa omaa elämäänsä, ja tuo sun ”onko tässä järkeä”-kysymys on siihen erinomainen.

    Tollaiset aikataulut auttaa muakin, vaikka mulla ei ole mitään uupumista ollut. Enemmänkin käytän niitä siihen, että vähennän yleistä syyllisyyden tunnetta, kun pitäisi saada paljon aikaan ja toisaalta ei ole selkeää rytmiä päivässä. Ilman jonkinlaisia ”työaikoja” en ainakaan mä osaa nauttia vapaa-ajasta.

    Tykkää

    • Mä olen järkeillyt tämän oman tilanteeni niin, että mun ongelma on liikaa aikaa. Teen vain puolikasta työpäivää ja työajatkin saan valita itse, joten annoin rutiinien kadota elämästä kokonaan. Sen lisäksi, kun kerran aikaa on, olen jotenkin ryhtynyt ”rankaisemaan” itseäni kaikenlaisella oheisohjelmalla, että pitäähän sitä nyt ehtiä sitä ja tätä ja tuota, kun on tätä aikaakin näin paljon. Ja sitten iskeekin se syyllisyyden tunne, kun ei kaikkea sähläämiseltään ehdikään. Mutta tosiaan tuo työaikojen lukkoon lyöminen ja tietyt aikarajat ja -raamit muille jutuille asetettuani sitä onkin alkanut saamaan yllättävän paljon aikaiseksi eikä tarvitse huolia ja miettiä jatkuvasti, että riittääkö päivässä tunnit.

      Tykkää

  2. Tassa yksi kommentti ihan asian vieresta mutta pakko sanoa. Ihanat noi sun hiukset ja taitaa kuvassa olla myos uudet kulmakarvat?! Upeet kaaret ja kylla tuli ilmetta lisaa niitten ansiosta,tosi hyvan nakoista ja kulmat sopii just hiusten variin. Miten ihmeella mulla on ihan samanlainen tunne etta kun aikaa on vaikka miten,ei mitaan ehdi? En ole toissa enaa mita nyt satunnaisia vapaaehtoisjuttuja teen ihan tekemisen ilosta ja silti valilla on tunnit hukassa munkin paivasta. Se on kait vaan asennekysymys mita pitaa muka ehtia paivan mittaan. Mutta jos tosiaan kuntoilee kuten on itselleen luvannut,syo terveellista kotona tehtya ruokaa,pitaa talon (ja miehen) kunnossa ja harrastaa,ei siina edes jaisi toille aikaa,hahha.

    Tykkää

  3. Kuulostaa että sulla vois olla kilpparivaivoja. Pikkusiskolla oli ja sillä oli just toi kuristava tunne ja kun katsoi kaulan alaosaa, niin se oli turvonnut ”struumaksi”.

    Tykkää

Asiallista kommentointia, kiitos!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s