Eilen, vuoden 2014 ensimmäisen päivän iltana, minä katselin meren taa laskevaa aurinkoa ja hymyilin hiljaa. Jos on vuoden ensimmäisenä päivänä näin valtavan onnellinen, on edellisen vuoden puolella ollut pakko tehdä jotain oikein.

Ennen kaksikymmentä viikkoa kestänyttä dieettiäni en tiennyt, kuinka sinnikäs, kärsivällinen, voimakastahtoinen ja itsepäinen osaisin tarvittaessa olla. Sillä hetkellä, kun dieettini oli vihdoin menestyksekkäästi ohi ja tajusin todella tehneeni sen, muuttui käsitykseni suorituskyvystäni perusteellisesti.Opin, että pystyisin halutessani vaikka mihin!

Sitten, täysin yllättäen, kadotin dieetin jälkeen motivaationi liikuntaan lähes kokonaan. Aikani liikuntaa pakkopullana pureskeltuani jouduin lopulta etsimään liikunnanilon mieleni sopukoista uudelleen. Silloin opin, että vaikka periaatteessa pystyisinkin vaikka mihin, niin kivaa pitää olla.

Mutta eipä kestänyt pitkään liikunnaniloa. Sairastuin ensin flunssaan, sitten keuhkoputkentulehdukseen ja lopulta heräsi henkiin nukuksissa ollut astma. Kaikkien keuhko-ongelmien ohessa jalkaani tuli vielä rasitusvamma ja niin peli oli lopulta pakko viheltää poikki. Opin, että vaikka mieli pystyisikin vaikka mihin ja kivaakin olisi, niin kroppa ei välttämättä pysy menossa mukana.

Kun kroppa sitten saatiin kuukausien taistelun jälkeen palauteltua takaisin pelikuntoon, oli stressi terveyden menettämisestä ja liikunnan rajoittamisesta ehtinyt jo kasvaa liian suureksi. Lopulta stressin oireiden äityessä fyysisiksi minä opin, että vaikka kuvittelenkin pystyväni vaikka mihin, ei minun silti ole pakko tehdä vaikka mitä joka päivä.

Oppitunneista viimeisin oli läpimurto. Se syy, miksi siellä merenrannassa oli eilen niin hyvä olla. Olen rakas itselleni ja muille ihan tavallisenakin, ilman, että yritän olla supernainen vuoden jokaisena päivänä. Riittää vallan mainiosti, vaikka olisin supernainen vain joka toinen päivä.

Onnellista uutta vuotta kaikille!