Minua on aina välillä kiitelty motivaation jakamisesta, motivoivista treenijutuista ja inspiroivista kuvista. Olen aidosti onnellinen siitä, jos joku oikeasti kokee puuhasteluni motivoivana ja saa siitä lisäpuhtia omaan treenaamiseensa. Mutta motivaation etsimisessä itsensä ulkopuolelta piilee kuitenkin vaara, jonka tajuttuani lakkasin vajaa vuosi sitten seuraamasta hetkeksi lähes kaikkia Instagramin fitness-typyjä ja blogimaailman superihmisiä. Minä nimittäin huomasin itsessäni omituisen reaktion kaikkia niitä lihassäikeiden ja vatsalihasten värittämiä kuvia selaillessani. Sen sijaan, että olisin tuntenut sisälläni positiivista energiaa, tunsinkin negatiivisten aatosten hiipivän mieleeni takavasemmalta.

Mä en ikinä pääse tohon kuntoon. Ei ole fyysisesti edes mahdollista, että vyötäröni olisi noin hoikka. Miksei mulla vieläkään näy vatsalihakset? Ei tästä mun tekemisestä tuu yhtään mitään. Mä en treenaa tarpeeksi kovaa. Ehkä mä en edes yritä tarpeeksi?

Kyllähän noista ajatuksista syntyi sisuuntumista, kiukkua ja sitä kautta muutaman kilon lisäpainon heittäminen tangonpäihin, mutta ei, se ei ole se tie mitä minä haluan kulkea. En halua mennä treenaamaan sisimpäni itseinhoa kiehuen, puristella pukuhuoneen peilin edessä vatsamakkaroitani jonkun toisen vatsalihaksia muistellen ja tuntea itseäni heikoksi ja surkeaksi kyykätessäni vähemmän kuin se blogin tyttö. Vaikka negatiiviset tunteet itseään kohtaan ajaisivatkin treenin verran eteenpäin, ei negatiivinen motivaatio voi millään johtaa hyvään oloon.

Niin myös itsensä vertaaminen muihin, on sekin usein umpikuja. Genetiikan ja eri elämänvaiheiden ja -tapojen vuoksi on lähes mahdotonta kopioida toista. Toisella kuoriutuu ensin näkyviin vatsalihakset, toisella piirtyy esiin reisilihakset. Toisen vahvuus on olkapäät, kun taas toinen ei millään saa lihaa luiseviin hartioihinsa. Toiset ovat luonnostaan siroja, toisilla on leveä selkä ja leveä lantio. Toisilla on yleisurheilutausta, kun toiset taas käyttivät nuoruutensa mopolla rälläämiseen. Ja kyllä, toiset nyt vaan tykkäävät enemmän suklaasta. Tämän takia ei realistisena tavoitteena voi lopulta käyttää muita kuin itseään ja mielikuvitusta.

Yllätettyäni itseni näistä varsin negatiivisista ajatuksista, ryhdyin muuttamaan ajatustapaani lempeämmäksi ja tarttumaan ulkopuolelta tulevaan motivaatioon positiivisesti. Otan opiksi, kannustan, tunnen kanssailoa ja riemuitsen muiden saavutuksista väheksymättä kuitenkaan itseäni ja sitä mitä olen itse saavuttanut. Ammennan sen kovakuntoisen kanssatreenaajan jutuista ja kuvista sitä energiaa, jolla hän on saanut tuloksia aikaan. Samalla tavalla toivon, että tekin lukisitte minun treenijuttujani, positiivista motivaatiota ammentaen.